Filatov asettaa 8 tunnin työpäivän retrotavoitteeksi

Ajankohtaista 06:00

Kahdeksan tuntia on riittävästi työtä, jotta hyvinvointiyhteiskunta voi selvitä taloudellisesti ja samaan aikaan riittävän vähän työtä, että ihmisellä on aikaa ehjään elämään, sanoo eduskunnan toinen varapuhemies Tarja Filatov.

– Suomessa kahdeksan tunnin työpäivä on toteutunut lakitasolla, mutta käytännön elämässä olemme kadottaneet kahdeksan tunnin työpäivän.

Liian moni suomalainen on työttömänä tai tekee epävarmoissa oloissa pätkä- ja sirpaletöitä. Työ ei tarjoa ihmisille riittävää toimeentuloa. Kahdeksan tunnin työpäivä on monelle yhä unelma.

Samaan aikaan liian moni suomalainen uupuu, kantaa töitä kotiin ja uhraa työlle koko elämänsä. Tämä tapahtuu oman ja perheensä hyvinvoinnin kustannuksella. Heillekin kahdeksan tunnin työpäivä on vain unelma.

– Kahdeksan tunnin työpäivä tulisi olla työväenliikkeen retrotavoite. Se tukisi ihmisen mahdollisuutta hyvään elämään.

Filatov muistuttaa, että ihminen ei ole kone.
– Me tarvitsemme jokainen eri aikoina eri määrän lepoa. Kiireen tuhovoima on moninainen. Se uuvuttaa henkisesti ja fyysisesti. Työelämässä se saattaa viedä mahdollisuudet kehitykseltä, jolla pyritään työn laadun ja tuloksen parantamiseen.

Nyt syntyvistä tyttölapsista joka toinen elää 100-vuotiaaksi. Se on upea ennuste. Mutta se on myös haaste.
– Työurien on pidennyttävä, jotta pystymme rahoittamaan tulevaisuuden terveydenhuollon ja vanhustenhoivan. Tuottavuus ja työllisyystalkoot ovat välttämättömät. Mutta ratkaisut on tehtävä inhimillisesti, Filatov sanoo.