Feldt-Ranta ja Räsänen vaativat hallitukselta toimenpiteitä Karjaa-Hanko-rataosuuden turvallisuuden parantamiseksi

Ajankohtaista 14:31

SDP:n kansanedustajat Maarit Feldt-Ranta ja Joona Räsänen vaativat hallitukselta toimenpiteitä Karjaa-Hanko-rataosuuden turvallisuuden parantamiseksi.

Kansanedustajat ovat jättäneet asiasta hallitukselle kirjallisen kysymyksen. Feldt-Ranta ja Räsänen muistuttavat kysymyksessään, että Liikenneviraston arvion mukaan Karjaa-Hanko-rataosuudella on 20-30 tasoristeystä riippuen siitä, lasketaanko mukaan myös Hangon sataman tasoristeykset. Tasoristeysten merkittävä määrä näkyy myös onnettomuustilastoissa.

– Karjaa-Hanko-rataosuudella Raaseporissa viime lokakuussa tapahtunut, useita ihmishenkiä vaatinut, tasoristeysonnettomuus on viimeisin muistutus rataosuuden vaarallisuudesta. Selvää on, että pyrkimyksiä vaarallisten tasoristeysten poistamiseksi täytyy jatkaa kaikkialla Suomessa, mutta nopeita toimenpiteitä vaatii erityisesti Karjaa-Hanko-rataosuus. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana rataosuudella on tapahtunut yhteensä yksitoista onnettomuutta juuri tasoristeysten yhteydessä, Feldt-Ranta toteaa.

Feldt-Ranta ja Räsänen nostavat esiin Hanko-Hyvinkää-radan sähköistämisen merkittävänä toimenpiteenä, jonka toteuttamisella edistettäisiin merkittävästi Karjaa-Hanko-rataosuuden turvallisuutta. Hanketta on tähän mennessä pidetty esillä erityisesti sen merkittävien kansantaloudellisten hyötyjen näkökulmasta.

– Länsi-Uudenmaan alueen kansanedustajat ovat esittäneet jo vuosia eri yhteyksissä Hanko-Hyvinkää-radan sähköistämistä. Viimeksi asiasta on tehty talousarvioaloite hallituksen ensi vuoden talousarvioesitykseen. Nyt myös turvallisuusnäkökulmat puoltavat sähköistämisen kiireellistä toteuttamista. Hanko-Hyvinkää-radan sähköistämisen yhteydessä turvattomista tasoristeyksistä voitaisiin vihdoin luopua, Räsänen esittää.