Erkki Tuomiojan puhe Karkkilan vappujuhlassa

Vappu2018 11:45

Erkki Tuomioja

Kansanedustaja Erkki Tuomioja
Puhe työväen vappujuhlassa 1.5. 2018 Karkkilassa

Elämme vaarallisia aikoja. Uhmakas voimapolitiikan näyttö ja käyttö ja kansainvälisten vastakkaisuuksien lietsominen ja jännitteiden kärjistyminen nostavat aiheellisia huolia ja pelkoja kaikkialla.

Yhtenä yhteisenä nimittäjänä kansainvälisten suhteiden tilalle on monien eri toimijoiden pyrkimys horjuttaa kansainvälistä sääntöpohjaista monenkeskistä yhteistyöjärjestelmää kansainvälistä oikeutta ja monia sopimuksia rikkoen.

Venäjän Ukrainan suvereniteettia loukannut Krimin annektointi ja sen jatkuva sotilaallinen toiminta Itä-Ukrainassa sekä maan voimapolitiikan näytöt ja käyttö kertovat piittaamattomuudesta kansainvälisestä oikeudesta. On myös vakavia epäilyjä Venäjän osallisuudesta murhiin maan rajojen ulkopuolella. Venäjän informaatiosodankäyntiin opetetaan meitäkin varautumaan, mutta myös lännessä käytetään täysin toteennäyttämättömiä syytöksiä annettuna totuutena informaatiosodan läntisessä versiossa.

Yhdysvaltain yksipuoliset toimet suojatulleineen ja sen irtaantuminen Kioton sopimuksesta on yhtä lailla murentamassa monenkeskistä sääntöpohjaista kansainvälistä yhteistyöjärjestelmää ja sen johtaviin tehtäviin on nimitetty uusia sotilaallisen voimankäyttöön uskovia haukkoja.

Tämä on saanut maailman kolmannen suurtekijän Kiinan näyttäytymään vapaakauppajärjestelmän ja monenkeskisyyden puolustajana, mutta lähemmässä tarkastelussa ei Kiinankaan sitoutuminen kansainvälisen oikeuden ja yhteistyön pelisääntöihin ole kaikissa suhteissa kestävää.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Olemme nähneet nationalismin nousevan myös monissa Euroopan maissa ja EU:iin pyrkivissä maissa, pahimpana esimerkkinä Turkki. Populistit yrittävät kerätä kannatusta markkinoimalla Rajat kiinni-ratkaisujaan milloin talouden, kaupan, muuttoliikkeiden haasteisiin, kuten on nähty myös Suomessa.

Nykyinen maailmankaupan ja muun yhteistyön säätelyjärjestelmä on vielä kaukana sellaisesta, jota kestävään kehitykseen siirtyminen edellyttäisi. Jos yksi asia on kuitenkin huonompi kuin puutteellinen säätelyjärjestelmä, niin se on järjestelmä ilman mitään yhdessä sovittuja pelisääntöjä. Se tarkoittaa sotilaallisesti ja taloudellisesti vahvimman oikeutta sanella muille sille itselleen sopivimmat pelisäännöt.

Paitsi että tällainen johtaa konflikteihin ja sotiin, ei se tuo vahvoillekaan kuin enintään hyvin nopeasti ohimenevää hyötyä. Kaikki jotka rajojen sulkemisella ja kanssakäymisen rajoittamisella yrittävät ratkaista ongelmiaan kaivavat itselleen vain syvempää kuoppaa, myös Suomessa.

Tällaisessa maailmantilanteessa katseet kääntyvät Euroopan Unioniin jonka merkittävimpänä sääntöpohjaiseen kansainväliseen yhteistyöhön sitoutuneena toimijana tulee ottaa johtorooli monenkeskisen yhteistyöjärjestelmän puolustamisessa.

Tähän sääntöpohjaiseen järjestelmään kuuluu sotarikosten ja ihmisoikeusloukkauksien tutkintamekanismit, joiden kunnioittamisesta kaikki EU-maatkaan eivät näytä olevan kiinnostuneita vaan antavat etusijan omille oikeusvaltioperiaatteet sivuuttaville poliittisille tuomioilleen.

Vaikka unionin tila ei ole edelleenkään paras mahdollinen on se toipunut toissavuoden Brexit-kansanäänestyksestä. Brexit ja Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi näyttävät lopulta olleen sellaisia shokkeja, että ne ovat saattaneet Euroopan uudella tavalla keskittymään siihen mitä sen vaikutusmahdollisuuksien ja toimintakyvyn vahvistamiseksi on tehtävä.

Tämä näkyy myös niissä monissa konkreettisissa toimissa, joihin on ryhdytty Euroopan yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamiseksi. Se ei tarkoita sitä, että Unionista olisi tulossa sotilasliittoa eikä sellaista kehitystä, jonka päätepisteenä nähtäisiin yhteinen Eurooppalainen Armeija. Kysymys EU:n kriisinhallinta voimavarojen kehittämisestä niin, että muutoin Nato:n olemassaoloa ja tehtäviä kyseenalaistamatta, EU:lla on tarvittaessa myös riittävästi itsenäisesti käytettäviä voimavaroja silloinkin, kun Naton resurssit eivät syystä tai toisesta ole käytettävissä.

Kriisinhallintatehtävät EU:lle eivät ole vain tai edes ensisijaisesti sotilaallisten voimavarojen käyttöä, vaan myös erilaisten siviilikriisinhallinnan, diplomatian, kaupan, kehitysyhteistyön ja talouden resurssien käyttöä vastattaessa monimuotoisiin haasteisiin, joihin usein ei ole lainkaan sotilaallisia ratkaisuja.

EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen yhteistyöhön kuuluu myös alalla tarvitsemien resurssien kustannustehokkaampi käyttö monissa pysyvän rakenteellisen yhteistyön hankkeissa.

Suomen kannalta tämä laajentaa vaikutusmahdollisuuksiamme ja tukee oman kansallisen puolustuksemme tarpeita. Samaa tukee myös pohjoismainen yhteistyö sekä kahdenvälisen puolustusyhteistyö, josta ehdottomasti merkittävin ja tärkein on Suomen ja Ruotsin kahdenvälinen yhteistyö.

Euroopan unioni tarvitsee myös yhteistyön syventämistä taloutensa vahvistamiseksi ja ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen toteuttamiseksi. Samalla kun näillä aloilla tarvitsemme enemmän Eurooppaa, voidaan eurooppalaista tarpeetonta säätelyä läheisyysperiaatetta noudattaen vähentää aloilla, joissa poliittisten valintojen tekeminen paremmin kuuluu jäsenmaiden harkintavaltaan.

Kyse on siis jatkossakin pragmaattisesta itsenäisten valtioiden yhteistyöstä, joka voi tarkoittaa myös ylikansallisen päätäntävallan laajentamista siellä missä se on tarpeen, ilman että siihen liittyy minkäänlaista suuntautumista ns. liittovaltiokehityksen edistämiseen.

EU on välttämätön väline paremman globalisaationhallinnan ja kestävän kehityksen toteuttamiseksi. Jotta EU kykenisi uskottavasti ja tehokkaasti vaikuttamaan näiden suurten globaalihaasteiden ratkaisemiseen, on sen myös oltava sisäisesti yksiselitteisesti sitoutunut demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteisiin. EU:n kyvyttömyys tai haluttomuus puuttua näitä loukkaavaan kehitykseen sellaisissa jäsenmaissa kuin Puola ja Unkari heikentää myös sen kykyä vastata ja vaikuttaa maailmanlaajuisten yhteisten ongelmien ratkaisuun.

Hyvät Toverit!

Kukaan tiedotusvälineitä seuraava ei ole voinut välttyä sellaisen sotaisan retoriikan viljelyltä jota Suomessa iltapäivälehdet ja myös Yleisradio näyttävimmin käyttävät. Hehkutetaan hävittäjähankintoja ja suursotaharjoituksia. Pitääkö meidän ihan tosissamme varautua ja varustautua myös Suomeen ulottuvan sodan mahdollisuuteen?

Suomessa on niin puolustuksen kuin sisäisen turvallisuuden voimavaroja lisätty ja lainsäädännöllistä valmiutta kohdata erilaisia kriisitilanteita parannettu. Nämä ovat olleet perusteltuja päätöksiä, mutta varautumisen rinnalla olisi yhtä tärkeätä vaikuttaa ennaltaehkäisevästi konfliktien syntyyn ja olla aktiivisesti mukana niiden ratkaisemisessa.

Tämän Suomen perinteisen vaikuttamis- ja liennytyspolitiikan tietynasteinen laiminlyönti on ollut nykyisen hallituksen suurin ulko- ja turvallisuuspolitiikan heikkous, samoin kuin se, että sotaretoriikan torjumisen asemesta se on puolustusministerin suulla paremminkin ollut sitä lisäämässä.

Tässä ilmapiirissä sivuutetaan myös se, miten kestämätön kehitys ja sen ilmentyminä niin ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden väheneminen kuin varallisuuden maailmanlaajuinen keskittyminen ovat myös suurimmat koko ihmiskuntaa koskevat turvallisuusuhat.

Tässä asetelmassa tasavallan presidentti Niinistö on kuitenkin sosialidemokraattien vahvasti tukemana toiminut luottamusta ylläpitävällä tavalla. Niinpä voimme todeta Suomen elävän nykyisin taas Kekkosen oppien mukaisesti. Emme tietenkään kaipaa Kekkosen kauden ilmiöitä takaisin, ja viittaan tässä vain siihen Kekkosen toteamukseen, että jos jommankumman, ulko- tai sisäpolitiikan on oltava rempallaan, niin olkoon se sitten sisäpolitiikka.

Sipilän porvarihallitus on sisäpolitiikan suhteen todella sisäistänyt Kekkosen opin ja saattanut sisäpolitiikan täysin rempalleen.

Maassamme istuu nyt sodanjälkeisen historiamme oikeistolaisin hallitus, joka voi hyvin olla myös historiamme epäpätevin hallitus.

Mikään muu hallitus ei ole joutunut perumaan niin paljon omia esityksiään kuin Sipilän hallitus, milloin perustuslakiin törmättyään tai muutoin puutteellisen valmistelun seurauksena. Samanaikaisesti on kuitenkin todettava, että nämä peruutukset ovat olleet hallituksen parhaita päätöksiä.

Työttömyystuen tosiasiallista leikkausta tarkoittavaa aktiivimalliaan hallitus ei kuitenkaan ole vielä perunut, vaikka on sentään ryhtynyt paikkailemaan sen puutteita. Nyt korjataan epäkohtia, joista oppositiosta kerroimme jo lain käsittelyssä eduskunnassa. Kansalaisaloite mallin kumoamiseksi antaa toki eduskunnalle vielä mahdollisuuden puuttua asiaan, mutta on valitettavasti epätodennäköistä, että uusittu käsittely johtaisi enempiin korjauksiin.

Muun ohella surullista hallituksen aktiivimallissa on sekin, että se uhkaa pilata koko ”aktiivi” sanan väärinkäytöllä sosialidemokraattien pitkään vaatiman aktiivisesta työvoimapolitiikasta. Kun Suomessakin hehkutetaan Tanskan mallia tai seurataan kateellisena Ruotsin toimia on porvarihallitus uskotellut itselleen että samoihin tuloksiin voitaisiin Suomessakin päästä ilman niitä mittavia julkisen vallan panostuksia jotka ovat muiden pohjoismaiden tulosten takana, langettamalla kaikki kustannukset työttömien kannettavaksi.

Suurin koetus ja vaarallisin hanke on vielä edessä: sote- ja maakuntauudistus. On viimeistään nyt käynyt selväksi, ettei mikään uudistukselle asetetuista tavoitteista tule toteutumaan. Kustannukset karkaavat eikä säästöjä synny, puhumattakaan siitä, että uudistus toisi parannusta sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjille tavalla, joka johtaisi osana eriarvoistumiskehitystä väestön kasvaneiden terveyserojen tasaantumiseen.

Se aika jolloin olisi ollut mahdollista ja perusteltua vielä koettaa löytää yhteisymmärrys lähtökohtaisesti tarpeellisen sote-uudistuksen toteuttamistavasta on jo mennyt ohi. Opposition kanssa ei ole haluttu keskustellakaan. Hallituspuolueita on kiinnostanut vain kolme asiaa, kokoomusta ns. valinnanvapaus eli tien silottaminen yksityiselle terveysbisnekselle, kepua maakuntauudistus ja sinisiä hillotolpasta nauttimisen pitkittäminen ennen kuin seuraavat vaalit tuomitsevat heidät poliittiseen kadotukseen.

Nykyinen terveydenhuoltojärjestelmämme toimii paremmin, halvemmin ja ennustettavammin kuin nyt ajattava malli. Nykyisen järjestelmän korjaaminen uusia virheitä välttäen ja luomatta jo älyttömän aikataulunkin synnyttämiä jättimäisiä riskejä onnistuu parhaiten hylkäämällä nyt pöydätyt esitykset ja palaamalla asiaan puhtaalta pöydältä heti vaalien jälkeen uuden hallituksen johdolla.

Pyrimme tietenkin siihen, että tämä hallitus syntyisi sosialidemokraattien johdolla. Tavoitteemme vaaleissa ei kuitenkaan voi olla vain paluu hallitukseen vaan selkeä politiikan suunnanmuutos.

Sipilän hallituksen muodostamisen jälkeen ovat opposition kolme suurinta puoluetta, SDP, vihreät ja vasemmistoliitto toimineet kaikissa suurissa ja useimmissa pienissä kysymyksissä hyvin yhtenäisesti samankaltaisten politiikan perusnäkemysten pohjalta. On syytä nyt varmistaa, että nämä puolueet myös vaalien jälkeen ovat yhteisessä rintamassa määrittämässä uuden hallituksen politiikan suunnan.

Parhaiten tämä tapahtuu siten, että nämä puolueet ryhtyvät myös hahmottamaan ja laatimaan yhteisiä tavoitteita seuraavalle hallitukselle ja menevät vaaleihin näihin sitoutuneina. Näin ne olisivat myös, vaikka eivät enemmistönä vielä olisikaan, joka tapauksessa hallitusneuvotteluja johtava blokki jota porvaririntama ei pääse hajottamaan.

Sosialidemokraatit ovat aina korostaneet aatteellista omavaraisuuttaan, eikä nytkään kyse ole näiden puolueiden osin erilaisten intressejä ja painotusten sivuuttamisesta. Mutta nämä erot ovat kuitenkin merkittävästi vähäisempiä kuin ne, jotka erottavat nämä puolueet nykyisistä hallituspuolueista.

Perinteiden ja historiallisten ansioiden varassa, vaikka niitä ei tule väheksyä, emme nykyisten ja tulevien sukupolvien luottamusta saavuta, vaan sillä miten osoitamme uskottavat ja toimivat ratkaisut aikamme suuriin haasteisiin. Se on sekä politiikan sisältö- että menettelytapakysymys. Puolueorganisaatiot ja puoluedemokratia kaipaavat vahvistusta.

Tämän hallituskauden asetelma on ongelmallinen SDP:lle. Olemme aivan oikein ja perustellusti sanoneet selkeästi ei monille porvarihallituksen esityksille. Ihmisille on kuitenkin jäänyt vähemmän selväksi se, mikä meidän jaa-ohjelmamme on Suomen ja avoimen yhteiskunnan pelastamiseksi. . On tärkeätä että valmistaudumme vaaleihin ja niitä seuraaviin hallitusneuvotteluihin uskottavilla ja innostavilla kannanotoilla ja ohjelmilla, ja tällaisia olemme myös jo tuottaneet kiittävällä tavalla.

Tähän vastaamista palvelisi myös yhteinen opposition ohjelmatyö. Sen pohja on jo tähänastisissa oppositiolinjauksissa valmiina, mutta on kysymyksiä, kuten perustulo, Eurooppa-politiikka tai kestävä energiatalous, joissa opposition on vielä haettavia yhteisiä linjauksia.

Tämä on kuitenkin enemmän mahdollisuus kuin ongelma, sillä itseriittoisten puolueiden aika on ohitse. Kaikkien, myös sosialidemokraattien, on tunnustettava ettei kenelläkään ole monopolia sen enempää vallankäyttöön kuin sitä ohjaaviin ajatuksiin. Yhteistyöllä ja yhteiselle valmistelulla joudumme testaamaan ja kehittämään omia ajatuksiamme, voimme myös oppia muilta ja saamme laadittua sellaisen suuntaohjelman Suomelle joka on sekä innostava ja visionäärinen että realistinen ja toteuttamiskelpoinen kun sille saadaan vaaleissa riittävän vahva valtakirja.