Eloranta: Oppivelvollisuusiän noston hyödyt selvitettävä

Ajankohtaista 14:47

Eeva-Johanna Eloranta

Suomalaisista alle 25-vuotiaista nuorista miehistä viidesosa ja yli 15 % nuorista naisista on työn tai koulutuksen ulkopuolella. Alle 30-vuotiaista sadallatuhannella ei ole toisen asteen koulutusta. Pelkällä peruskoulupohjalla ei ole mahdollisuutta nyky-Suomessa juurikaan työllistyä.

– Välikysymyskeskustelussa ammatillisen koulutuksen reformista opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen kaipasi rakentavia ehdotuksia toisen asteen koulutuksen kehittämiseksi. Ehdotin, että hallitus tekisi puoliväliriihessä analyysin oppivelvollisuusiän noston hyödyistä, kertoo kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd.).

– Oppivelvollisuusikää tulisi Suomessakin nostaa. Euroopan maista ainoastaan Turkissa on Suomea lyhyempi oppivelvollisuus. Saksassa ja Hollannissa oppivelvollisuus kestää jopa neljä vuotta pidempään kuin Suomessa. Professorit Roope Uusitalo ja Juho Saari ovat myös kiinnittäneet asiaan huomiota. Uusitalo mainitsee, että esimerkiksi USA:ssa oppivelvollisuusiän nosto on lisännyt 16—17-vuotiaiden koulunkäyntiä. Se on kasvattanut ihmisten ansiotuloja ja työllisyyttä sekä vähentänyt työttömyyttä, vankilaan joutumisriskiä, avioeroja, teiniraskauksia ja jopa riskiä kuolla seuraavan 10 vuoden aikana, Eloranta sanoo.

– Viime hallituskaudella oppivelvollisuusiän nostaminen kaatui kysymykseen ilmaisen opetuksen kustannuksista. Yhteiskunnalle tulee kuitenkin pidemmällä aikavälillä syrjäytymistä huomattavasti halvemmaksi pitää kaikki ihmiset mukana koulutuksessa ja sitä kautta työelämässä, Eloranta pohtii.

Oppivelvollisuusiän nosto on tuotu esiin SDP:n koulutuspoliittisessa ohjelmassa. SDP esittää myös, että koko väestön osaamis- ja koulutustason nostamiseksi tulisi laatia parlamentaarisena työnä useamman vaalikauden mittainen tiekartta.