Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan Filatov: Kannattaa varoa, etteivät aktiivimallin parannukset osoittaudu aprillipilaksi

1.4.2019

Sipilän ja Orpon hallituksen sorvaaman aktiivimallin muutokset astuivat tänään voimaan. Tästä päivästä alkaen aktiivimallissa määriteltyä aktiivisuutta voivat työttömälle tarjota työvoimaviranomaisen lisäksi myös esimerkiksi kunnat ja kuntayhtymät, ammattiliitot sekä erilaiset julkista rahoitusta saavat rekisteröidyt yhdistykset.

SDP:n kansanedustaja, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov muistuttaa, että kurssien ja  ja koulutusten laajentaminen auttaa vain pientä osaa  ovat aktiivimallin kohtuuttomuuksista kärsiviä.

– Tietysti on hyvä, että koulutus laajenee, mutta on hyvä muistaa, ettei tämä muutos tee aktiivimallista elinkelpoista, vaan se säilyy yhä työtöntä kurittavana leikkurina.

– Haluan myös varoittaa ihmisiä, jotka pyrkivät koulutuksen avulla täyttämään aktiivimallin ehdot. Aktiivisuus voi yhä johtaa koko työttömyysturvan menetykseen, jos opiskelee ilman te-toimiston suostumusta tutkintoon tähtäävää koulutusta. Työttömän mahdollisuudessa opiskella on yhä ikäviä rajoitteita.

Aktiivimalli iso puute on, että se ei huomioi ihmisen toimintakykyä. Työttömänä on paljon ihmisiä, joilla on työ- tai toimintakykyä alentava sairaus tai toimintakyvyn rajoite. Suurella osalla pitkäaikaistyöttömistä työkyky on merkittävästi heikentynyt erityisesti mielenterveyden häiriöiden takia. Työttömänä on hallituksen oman arvion mukaan noin 30 000 työkyvytöntä.

– Isolla osalla pitkäaikaistyöttömistä on työkykyä kohentavan hoidon ja kuntoutuksen tarve. Jos ihminen on Kelan kuntoutuksessa, se ei vieläkään kelpaa aktiivitoimeksi, vaan leikkuri iskee. Malli aiheuttaa yrittämisen mitätöintiä ja ahdistusta ihmisille.

Pahinta mallissa on Filatovin mukaan se, että myös sairaan edellytetään täyttävän aktiivisuusehdot. Muutostenkin jälkeen pitkäaikaissairaan pitää löytää keikkatöitä siinä missä terveen. Tämä koskee myös ihmistä, joilla on työpaikka, mutta ei työkykyä.

– Työttömyysturvalla elää moni, joilla sairauspäivärahan katto on tullut vastaan, mutta sairaus ei ole parantunut, esimerkiksi syöpää sairastavia ihmisiä tai vakavasti masentuneita. Heillä saattaa olla voimassa oleva työsuhde, mutta ei työkykyä. Heille malli on täysin kohtuuton.

– Tässä valossa tuntuu, että hallituksen helpotukset ovat aprillia. Työttömälle on yhä tarjolla pelkkää silliä ja kuravettä kunnollisten työllisyyssatsausten sijaan, Filatov päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa