Terveysmaksut pienenevät lähes miljoonalla suomalaisella – asiakasmaksulakia uudistetaan

13.2.2020

-Jokaisella on oltava oikeus ja mahdollisuus saada tarvitsemaansa hoitoa ja hoivaa. Näin ei nyt ole valitettavasti. Kansalaiset ovat eriarvoisessa asemassa sosiaali-ja terveyspalveluiden saatavuudessa, kansanedustaja Anneli Kiljunen toteaa.

Maksut eivät saa olla esteenä kenenkään hoitoon pääsyyn. Kyse on kansalaisten yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta. Työelämän ulkopuolella olevat ihmiset, eläkkeensaajat ja työttömät sekä kotona olevat vanhemmat maksavat terveyspalveluista, kun työssäkäyvät saavat suuren osan työterveydenhuollosta maksutta.

-Nyt Marinin hallitus vie asiakasmaksuja kohti tasa-arvoisempaan suuntaan. Hallitus esittää asiakasmaksulain uudistamista, jonka seurauksena jopa miljoonan suomalaisen terveyspalvelumaksut tulevat alentumaan. Suunta on oikea, Kiljunen iloitsee.

-Asiakasmaksulain uudistus on tärkeä. Lähtökohtana tulee olla, että myös pienituloisilla on mahdollisuus saada hoitoa ilman pelkoa suurista asiakasmaksuista, linjaa kansanedustaja Anneli Kiljunen.

Uudistuksen myötä esimerkiksi hoitajan vastaanotot sekä perusterveydenhuollon mielenterveyspalvelut muuttuvat maksuttomiksi kaikkialla Suomessa.

-Uudistuksen myötä maksukatto laajenisi koskemaan myös mm. suun terveydenhuoltoa, tilapäistä kotisairaanhoitoa sekä terapiasta perittyjä asiakasmaksuja, Kiljunen kertoo.

Jaa sosiaalisessa mediassa