Sosiaalityöntekijäkansanedustaja kummastelee vastuuministerin puheita lastensuojelusta
Joensuussa tapahtunut lapsisurma on järkyttänyt koko Suomea. Tämä on herättänyt aktiivista keskustelua lastensuojelun tilasta Suomessa. Vastuuministeri Juuso on kommentoinut medialle lastensuojelun toimivaltuuksia, ja hänen mukaansa ”lapsia on pystyttävä suojelemaan, ja kiireellinen huostaanotto sen hoitaa”. Lastensuojelun sosiaalityössä aiemmin työskennellyt SDP:n kansanedustaja Helena Marttila ihmettelee ministerin puheita.
– Ministerin lausahdus tuntuu vieraalta käytännön työtä tehneelle. Ilmeisesti ministeri viittaa kiireelliseen sijoitukseen, joka on akuutti turvaamistoimi välittömässä vaarassa olevalle lapselle. Sijoitus on kestoltaan lyhytaikainen ja lähtökohtaisesti vain 30 vuorokautta tai korkeintaan 60 vuorokautta, minkä jälkeen sijoitus raukeaa, ellei tuona aikana ole tehty päätöstä huostaanotosta tai hakemusta hallinto-oikeuteen. Yhteiskunnallista suojelutehtävää ei voi laskea tällaisen järeän ja viimesijaisen toimen varaan, Marttila toteaa.
– Käytännön haasteena on, minkälaista tietoa lapsen kotiolosuhteista ja tilanteesta saadaan lyhytaikaisen sijoituksen aikana. Valitettavasti esimerkiksi pienten lasten tai vasta lastensuojelun tietoon tulleen perheen kohdalla tieto saattaa jäädä hyvin vähäiseksi. Ja vaikka perusteet riittäisivät huostaanottoon, mutta ei ole osoittaa välitöntä vaaraa, lapsi jatkaa asumista kotona useita kuukausia kestävän huostaanottoprosessin ajan, Marttila kertoo.
Myös esimerkiksi Helsingin Sanomat nosti pääkirjoituksessaan (10.3.2024) esiin, että yhteiskunnassa painotetaan vanhempien oikeuksien kunnioittamista, minkä vuoksi otsikoissa lastensuojelu toimii usein joko liian aikaisin tai liian myöhään. Lastensuojelun kriisistä onkin puhuttu jo vuosikymmeniä. Marttilan mukaan on surullista, että keskusteluun herätään kunnolla vasta, kun jotain todella järkyttävää tapahtuu, vaikka lasten kaltoinkohtelua tapahtuu Suomessa joka päivä.
– On harhaanjohtavaa puhua ”lastensuojelun” kriisistä, kun kyse on koko palvelujärjestelmän kriisistä. On ilmeistä, että yhteiskunnan tukiverkko petti pienen 4-vuotiaan pojan. Kestävä ratkaisu ei kuitenkaan löydy pistemäisesti lastensuojelua korjaamalla. Lastensuojelu ei pysty yksin paikkaamaan sitä, jos mielenterveyden tukea ei saa, päihdepalvelujen piiriin ei pääse eikä perheiden jaksamista tueta ajoissa, Marttila painottaa.
– Mielenterveys- ja päihdeongelmien sekä taloudellisen ahdingon lisääntyessä myös lastensuojelun tarve yhteiskunnassa lisääntyy. Tutkitusti perheiden köyhyys lisää lastensuojelun kuluja, ja toimillaan hallitus lisää rajusti lapsiperheköyhyyttä. Lastensuojelun työtaakkaa ei vähennä se, että jatkuvasti tulee uusia vaateita monelta suunnalta: tulisi hoitaa katuväkivaltaongelmaa, lopettaa koulukiusaaminen ja saada koulupudokkaat palaamaan kouluun. Miltä näitä lapsia suojellaan: palveluverkon aukoilta ja muiden palvelujen resurssivajeelta. Tämä myös vastuuministerin on syytä muistaa, muistuttaa Marttila.
– Hyvinvointialueet keskittyvät nyt kaikella tarmollaan täyttämään säästötavoitteita, kun huomion pitäisi olla siinä, miten rakennamme toimivan järjestelmän tämän rikkinäisen tilalle. Yksittäisillä työntekijöillä on kohtuuton taakka yrittää kannatella rikkinäistä systeemiä. Olen huolissani suomalaisesta hyvinvointivaltiosta ja siitä, että sen suunnasta päätettäessä sosiaalihuollon asiantuntijoiden ääni ei tahdo kuulua, Marttila päättää.
