Antti Rinteen arvopuhe SuomiAreenassa

Ajankohtaista 15:51

Hyvä ihmiset!

Kun puolueiden puheenjohtajilta pyydettiin arvoihin liittyvää puhetta tänne SuomiAreenalle, olin kovin iloinen.

Iloinen, sillä Suomessa ei puhuta riittävästi arvoista, vaikka juuri arvot ovat kaiken poliittisen toiminnan perusta.

Suomalaista keskustelua haittaa vääjäämättömyyspuhe, jossa arvot sivuutetaan väittämällä, että olisi vain yksi tapa hoitaa Suomen asiat kuntoon.

En usko tällaiseen arvottomaan Suomeen, sillä se ei ole totta. Välttämättömyyspuhe vain peittää alleen kovat arvot, joita sen esittäjä pohjimmiltaan edustaa.

Siksi puhun tänään oikeudenmukaisuudesta – arvosta, joka kantaa kaikilla tasoilla.

Minulle oikeudenmukaisuus tarkoittaa loukkaamatonta ja jakamatonta ihmisarvoa kaikille ihmisille.

Siis sitä, ettei ihmisen arvo ole riippuvainen taloudellisesta tai sosiaalisesta asemasta. Ihmisarvo ei riipu ihonväristä, ulkonäöstä eikä siitä, mitä uskontoa tunnustaa vai tunnustaako mitään. Ihmisarvoa ei määritä sukupuoli, rakkauden kohde eikä se, missä päin maailmaa sattuu syntymään.

Ihminen on ihmisenä yhtä arvokas kuin toinen, erilainen ihminen.

Hyvät ihmiset!

Valitsin tämän arvon siksi, ettäoikeudenmukaisuuden kokemus synnyttää vakautta ja rauhaa. Epäoikeudenmukaisuuden kokemus taas luo epävakautta ja väkivaltaa.

Voimme olla ylpeitä hyvinvointivaltiosta, joka on ollut sukupolvi sukupolvelta parempi.

Tosiasia on kuitenkin se, että hyvinvointivaltiota voi ja pitää kehittää, jotta se on entistä oikeudenmukaisempi nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Kaikkialla maapallolla tilanne ei ole sama. Meillä on oma vastuumme siitä, että oikeudenmukaisuus maailmassa vahvistuu. Parhaiten se onnistuu, kun rakennamme yhteiskuntaamme taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla – ja toimimme aktiivisesti samojen periaatteiden mukaan Euroopassa ja globaalisti.

Viime viikolla koko maailma seurasi thaimaalaisten nuorten pelastusoperaatiota. Oikeudenmukaisuus ja inhimillisyys näkyivät konkreettisesti, kun vahvemmat auttoivat heikompia ja nuoret saatiin turvaan pimeästä ja vaarallisesta luolasta.

Tällaisia uutisia maailma tarvitsee. Samalla meidän on muistettava, että tällä hetkellä maailmassa on miljoonia lapsia ja nuoria hädässä ja avuntarpeessa. He eivät ole loukussa syvissä luolissa, mutta heidän olinpaikkansa ovat vielä pimeämpiä, vielä vaarallisempia. Ja he tarvitsevat apua aivan samalla tavalla.

Hyvät ystävät!

Eriarvoisuuden kokemus on este oikeudenmukaisuuden kokemukselle.

Suomalaisessa työelämässä on yhä eriarvoisuutta ja ihmisiä sortavia rakenteita – huolimatta jo tehdyistä merkittävistä parannuksista.

Naisten ja miesten välinen perusteeton palkkaero sortaa naisia taloudellisesti työikäisistä eläkkeelle.

Töiden jakautuminen miesten ja naisten töihin – työelämän segrekaatio – on perua vanhakantaisista asenteista, jonka mukaan mies elättää perheen ja hänen tekemä työ olisi naisen tekemää arvokkaampaa. Huhuu, 2020-luku kutsuu!

Naisten ja miesten eriarvoiselle asemalle työelämässä ei ole mitään perusteita. Tämä on uskallettava sanoa ääneen.

Työelämän epäoikeudenmukaisuudet ovat syitä eläkeläisköyhyyteen ja lapsiperheiden arjen ongelmiin. Siksi tarvitsemme perhevapaauudistuksen ja varhaiskasvatusuudistuksen. Parempi perhepolitiikka on koko yhteiskunnan etu.

Päävastuu oikeudenmukaisemmasta työelämästä, sortavien rakenteiden poistamisesta on työmarkkinaosapuolilla. Mutta mitä huonommin työelämän tasa-arvo etenee ammattiliittojen ja työnantajaliittojen välillä, sitä painavammin asiaan on politiikan puolella puututtava.

Hyvät ystävät!

Isot oikeudenmukaisuuskysymykset ovat myös käytännön feministisiä kysymyksiä. Tarvitaan käytännön toimenpiteitä, usein myös rahaa, jotta sortavia rakenteita voidaan purkaa.

Palkkatasa-arvo on vaatimus, jonka haluamme toteutuvan. Euron on oltava euro. Se on oikeus ja kohtuus.

Sanoin edellä, että monet työelämässä eriarvoisuutta synnyttävät asiat pohjautuvat hyvin vanhakantaiseen ajatteluun.

Suomessa on vanha sanonta, jonka mukaan: mitä isot edellä, sitä pienemmät perässä. Tämä pätee myös kansakunnan johtamiseen.

Minä olen mies, siitä tosiasiasta ei pääse yli eikä ympäri. Mutta on paljon miehiä, joista miehisyydellä uhoilu ja machoilu tuntuvat vastenmieliseltä. Kun ministerit juhlivat yhteiskunnan tasa-arvoa heikentäviä päätöksiään nyrkkitervehdyksillä tai valtioiden päämiehet ottavat mittaa toisistaan kädenpuristusten kovuudella, tunnen miehenä melkeinpä myötähäpeää.

Toimintatavat kertovat arvoista hyvin konkreettisesti. Pääministeri käskyttää ja jyrää, ja aiheellisillekin vastalauseille vain nauretaan. Keskustelulle, sovinnolle, neuvottelulle ei ole tilaa. Tämä kivikautinen johtamistapa aiheuttaa suurta vahinkoa.

Päätöksenteko ei ole sotaa vaan sopimista. Vähemmän uhoa, enemmän kuuntelua. Vähemmän määräilyä, enemmän kompromisseja. Vähemmän sooloilua, enemmän yhteispeliä.

Hyvät ystävät!

SDP ei tavoittele pikavoittoja vaan kestäviä ratkaisuja, joiden varassa yhteiskuntaa voidaan uudistaa vuosikymmenten aikajänteellä.

Hyvä esimerkki on peruskoulu. SDP:llä oli rohkeutta lähteä tekemään uudistusta, jonka toteuttaminen vei yli vuosikymmenen. Ja tänään, melkein 50 vuotta myöhemmin, kysyn teiltä:

Missä Suomi olisi, jos meillä ei olisi ollut niin kirkasta visiota Suomesta, joka nojaa kaikkien osaamiseen?

 

Ratkaisujen löytäminen vaatii kärsivällistä keskustelua ja yhteisymmärryksen etsintää.

Uskon siihen, että ihmisiä pitää kuunnella laajasti ennen päätöksentekoa. Ihmiset kiinnostuvat yhteisistä asioista vain, jos pääsevät päättämään ja vaikuttamaan.

Tämä on nähty SDP:n ohjelmatyössä, joka on vetänyt mukaan ennätysmäärän väkeä. Meillä eivät päättäjät mahdu tilataksiin. Eivät edes jumbojettiin.

Nyt on muutoksen aika myös päättämisen tavassa, ja osallistumisessa.

Käskyttämisen aika on ohi, nyt on keskustelun aika.

Pelolla johtamisen aika on ohi, nyt on toivolla johtamisen aika.