Antti Lindtman Orpon eläkepuheista: Kasvu kuuluu kaikille

31.8.2018

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kommentoi Petteri Orpon eläkepuheita MTV:n nettikolumnissa.

– Suomen menestyksen rakentaneet ihmiset ovat todella saaneet tuntea Kokoomuksen politiikan vaikutukset tällä hallituskaudella esimerkiksi eläkkeiden indeksijäädytyksen ja lääkkeiden omavastuun korottamisen muodossa. Tämä ei ole kestävää eikä inhimillistä politiikkaa. Kasvu kuuluu kaikille, sanoo Lindtman.

– SDP on esittänyt, että pieniä eläkkeitä tulee asteittain nostaa, mikä tarkottaisi kymmenien tuhansia eläkeläisten nostamista köyhyydestä. Mutta tämä ei Orpon kokoomukselle käy. Päinvastoin, Orpo on valtiovarainministerinä leikannut juuri pienituloisten eläkeläisten palveluista ja toimeentulosta.

Lindtman kummastelee valtiovarainministeri Petteri Orpon velkapopulisimia.

– Kokoomuksen velkapopulismi saa päivä päivältä uusia kierroksia. Valtiovarainministeri Petteri Orpo esittää jälleen olevansa huolissaan velasta. Siis velasta, jonka kokoomus on itse hallituksessa ollut siunaamassa. Kokoomus on kasvattanut valtionvelkaa enemmän kuin mikään muu puolue, Lindtman muistuttaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa