Anneli Kiljunen: Hallituksen tuettava omaishoitajia

26.9.2018

Kansanedustaja, Omaishoitajaliiton hallituksen puheenjohtaja Anneli Kiljunen (sd.) kritisoi hallituksen haluttomuutta parantaa omaishoitajien asemaa. Kiljunen jätti eilen asiasta kirjallisen kysymyksen.

– Hallitus on parantanut omaishoitajien tilannetta mutta ei heidän juridista asemaansa, jolloin kunnat pystyvät yhä yksipuolisesti lakkauttamaan omaishoitosopimuksen ja omaishoitotuen. Tämän seurauksena kunnat ovat jälleen yksipuolisesti heikentäneet omaishoitajien asemaa, sanoo Kiljunen.

Keski-Uudenmaan kuntayhtymässä suunnitellaan parhaillaan omaishoidon tuen kuntakohtaisten kriteerien yhtenäistämistä. Uudistus jättäisi 17 prosenttia nykyisistä tuensaajista vaille tukea, lapsiperheistä jopa joka neljännen.

– Käytännössä näissä perheissä omaishoito jatkuu, mutta yhteiskunnan tuki loppuu, Kiljunen huomauttaa.

Omaishoidon merkitys varsinkin ikäihmisten hoidon järjestämisessä on kasvussa, ja sen odotetaan myös säästävän julkisia menoja. Kuntien vastuuta ei kuitenkaan voi siirtää yksipuolisesti omaisille.

– Omaishoitajien uupuminen heijastuu hoidettavien hyvinvointiin ja lisää raskaampien hoivapalveluiden kysyntää ja kustannuksia. Tuen kriteerejä pitää yhdenmukaistaa, muttei pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan, Kiljunen toteaa.

 

Jaa sosiaalisessa mediassa