Olen Haapasaaren Emma, 34- vuotias syntyperäinen kokkolalainen. Asun Mesilässä puolisoni ja vajaa 1-vuotiaan tyttäreni sekä kissamme kanssa. Tämän kevään olen vielä vanhempainvapaalla, mutta työskentelen opiskelijakunnalla toiminnanjohtaja - olen järjestökentän vahva osaaja.
Vapaa-ajalla nautin lenkkeilystä sekä salilla käymisestä, teen myös paljon käsitöitä - ompelen, askartelen ja tykkään leipoa. Olen istuva kaupunginvaltuutettu sekä aluevaltuutettu. Kuluvaa kautta olen istunut Kokkolan kaupungin kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtajana. Olen myös mukana seurakunnan sekä Keski-pohjanmaaliiton valtuustoissa. Toimin tällä hetkellä seitsemättä vuotta Kokkolan sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtajana sekä Keski-Pohjanmaan PRO:n johtokunnan jäsenenä kolmatta kautta. Eli melko nuoreksi jo aika kokenut päättäjä. Ja kai sen kokouksissa istumisenkin voi harrastuksesi mainita.
Important to me
Rohkeita ja oikeudenmukaisia päätöksiä pitkällä tähtäimellä
Päättäjän täytyy uskaltaa tuoda omat mielipiteet esille sekä seistä rohkeasti omien arvojensa takana.
Päätöksiä tulee tehdä kaikki kuntalaiset mielessä pitäen.
Päätösten tulee olla pitkällä tähtäimellä tehtyjä ja aina tulevaisuuten katsovia.
Elinvoimainen ja elävä Kokkola
On tärkeää huolehti Kokkolan elinvoimaisuudesta. Teollisuuden investoinnit, koulutusmahdollisuudet ovat tärkeitä, mutta on huomiotava myös mm.asuntotarjonta ja sen monipuolisuus sekä vapaa-ajan mahdollisuudet, niin kulttuurin kuin liikunnan parissa. Elävä kaupunkikeskusta kahviloineen ja kauppoineen lisää viihtyvyyttä sekä vetovoimaa.
Oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo
Päätökset tulee tehdä kokonaiskuvaa katsoen ja kaikkia ja kaikenlaisissa elämän tilanteissa olevia kuntalaisten huomioiden. Vahvan tehtävä on auttaa heikkoa ja kaikkien kuntalaisten tulee päästä nauttimaan kunnan palveluista. On tärkeää, että Kokkola on hyvä kaupunki olla ja elää tulotasosta, asuinalueesta, kiinnostuksen kohteista, harrastuksista ja haaveista riippumatta.