Petri Ahokangas

Isänä, työntekijänä ja ay-aktiivina haluan olla mukana rakentamassa Kankaanpäätä, jossa lapset saavat turvallisen alun elämäänsä, nuoret mahdollisuuden unelmiinsa ja jokaisella on mahdollisuus tehdä reilua työtä.
Kuntavaaleissa minulle tärkeitä teemoja ovat laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus, pienet ryhmäkoot ja nuorten hyvinvointi. Impivaaran päiväkodin peruskorjaus on aloitettava – lasten tulevaisuus ei ole säästökohde. Harrastamisen on oltava jokaisen lapsen oikeus perheen tilanteesta riippumatta.
Kankaanpään on oltava myös hyvä työnantaja. Meidän on pidettävä huolta kunnan työntekijöistä, tuettava yrittäjyyttä ja varmistettava, ettei kukaan jää työelämän ulkopuolelle. Vahva ja viihtyisä kunta syntyy, kun päätökset tehdään ihmisten eikä leikkauslistojen ehdoilla.