Anna-Liisa Aalto

varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Age: 43
Municipality: Siikajoki
31

Olen perheellinen varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Minulle erityisen tärkeää on lapsista ja nuorista huolehtiminen, varhaiskasvatus ja koulutus.Minulla on myös paljon tietoa ja osaamista tähän liittyen. Panostamalla lapsiin ja nuoriin rakennamme tulevaisuutta, sekä heidän omaansa että yhteiskunnan.
Tärkeää minulle on myös peruspalveluista huolehtiminen ja kuntalaisten tasa-arvoisuus. Lapsiin ja nuoriin ja kunnan palveluihin panostamalla kehitetään ja pidetään yllä kunnan elinvoimaisuutta. Kouluja ja päiväkoteja on oltava eri puolilla kuntaa, riittävän lähellä asukkaita. Kunnassamme on pidetävä huoli, että kunnan eri alueita kehitetään tasa-puolisesti.Liiallinen säästäminen vääristä paikoista heikentää kunnan taloutta pitkällä tähtäimellä. Pitämällä kuntamme hyvänä paikkana asua, saadaan asukkaat pysymään ja myös ihmisiä muuttamaan kuntaan.

Important to me

Lapset ja nuoret, varhaiskasvatus ja koulut

Lapsiin ja nuoriin, varhaiskasvatukseen, kouluihin ja perheiden palveluihin panostamalla annamme kaikille lapsille ja nuorille mahdollisimman hyvän pohjan oppimiselle ja kehitykselle. Tämä on tärkeää sekä lasten ja nuorten itsensä että yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta. On tärkeää, että päiväkoteja ja kouluja on riittävästi, lähellä asukkaita. Ryhmäkokojen tulisi olla kohtuullisia ja osaavaa henkilökuntaa riittävästi. Myös muiden palveluiden tulisi olla toimivia ja saavutettavia.

Toimivat peruspalvelut

Toimivat peruspalvelut ovat tärkeitä kaikille kuntalaisille. Kunnan on tärkeää panostaa riittävästi palveluihin, sekä kuntalaisten hyvinvoinnin vuoksi että kunnan elinvoimaisuuden säilyttämisen ja kehittämisen vuoksi. Pidetään kunta hyvänä paikkana elää, pidetään kiinni asukkaista ja houkutellaan myös tänne uusia asukkaita,

Tasa-arvo

Kunnassa on tärkeää huomioida tasapuolisesti kunnan eri alueet ja kehittää niitä kaikkia. On tärkeää myös huomioida kaikki kuntalaiset tasapuolisesti. On myös pidettävä huolta, että palvelut ovat kaikkien saatavilla.