Tuija Haapalainen

terveydenhoitaja, sairaanhoitaja
Age: 66
Welfare area: Vantaa-Keravan
Municipality: Vantaa
City part: Rekola

Olen eläkkeellä oleva terveydenhoitaja. Minulla on terveysalalta kokemusta eri sektoreilta koko työelämän ajalta.
Kotoisin olen Keravalta ,mutta olen asunut Vantaan Rekolassa 36 vuotta. Työelämässä olen ollut Tikkurilan terveysasemalla ja Koivukylän terveysasemalla.
Kirurginen sairaala oli työpaikkani sairaanhoitajana. Olen kolmen aikuisen lapsen äiti ja pienen poikavauvan mummi. Leskeksi jäin joitakin vuosia sitten.
Kuntapolitiikkaan lähdin vuonna 2017 ja pääsin varavaltuutetuksi. Eduskuntavaaliehdokkaana olen ollut 2 kertaa.
Aluevaltuutetuksi minut valittiin viime vaaleissa ja olen aluehallituksen- ja kaupunginhallituksen varajäsen. Samoin kaupunginvaltuuston varajäsen.
Sosiaali-ja terveysasiat ovat työkokemuksenikin kautta lähellä sydäntäni. Niiden kehittäminen ja puolustaminen julkisina palveluina on tärkeää.
Ennaltaehkäisevät palvelut ovat kansanterveydellisesti järkeviä ja taloudellisia. Puolustan myös lähipalveluita ,jotka ovat helposti saavutettavissa.