Vilhelmiina Eskola

VTK, sairaanhoitajaopiskelija
Age: 24
Welfare area: Itä-Uusimaa
Municipality: Porvoo
City part: Säterinhaka

Olen Vilhelmiina, 24-vuotias porvoolainen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Opiskelen tällä hetkellä sairaanhoitajaksi, minkä lisäksi suoritan valtiotieteiden maisterin tutkintoa Helsingin yliopistossa. Opintojen ja politiikan ohella päiväni kuluvat roller derbyn, lukemisen ja Tiuhti-koirani parissa. Yhdenvertaisuus, kestävä kehitys ja solidaarisuus ovat minulle tärkeitä arvoja, joiden mukaan toimin niin politiikassa kuin vapaa-ajallakin.

Important to me

Mielenterveys

Mielenterveysongelmien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Jopa 25 % aikuisista ja nuorista kärsii vuosittain jostakin mielenterveyden häiriöstä. Hyvinvointialueilla on keskeinen rooli mielenterveyskriisin ratkaisemisessa. Tarvitaan nopeaa hoitoonpääsyä, matalan kynnyksen palveluita ja riittäviä resursseja ennaltaehkäisevään työhön - järjestöjen tärkeää roolia unohtamatta.

Henkilöstö

Työvoimapula uhkaa sosiaali- ja terveyspalveluja. Sotehenkilöstön työoloja on parannettava, eikä työtaakkaa saa kasvattaa entisestään esimerkiksi vähentämällä hoitotyön johtajien tai osastonhoitajien määrää. Säästöjä ei saa repiä työntekijöiden selkänahasta. Työolojen kehittäminen ja osaavan työvoiman saatavuus ovat jokaisen aluepäättäjän vastuulla.

Laadukkaat, kohtuuhintaiset ja oikea-aikaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on taata laadukkaat, oikea-aikaiset ja kohtuuhintaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille - ei vain harvoille.

Hoitoonpääsy ei saa viivästyä kohtuuttomasti. Jokaisella on oikeus saada apua silloin, kun sitä tarvitsee. Erityistä huomiota on kiinnitettävä oppilashuollon ongelmiin sekä arvokkaiden ja laadukkaiden ikäihmisten palveluiden kehittämiseen.