Vilhelmiina Eskola

VTK, sairaanhoitajaopiskelija
Ikä: 24
Kunta: Porvoo
Kaupunginosa: Säterinhaka

Olen Vilhelmiina, 24-vuotias porvoolainen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Opiskelen tällä hetkellä sairaanhoitajaksi, minkä lisäksi suoritan valtiotieteiden maisterin tutkintoa Helsingin yliopistossa. Opintojen ja politiikan ohella päiväni kuluvat roller derbyn, lukemisen ja Tiuhti-koirani parissa. Yhdenvertaisuus, kestävä kehitys ja solidaarisuus ovat minulle tärkeitä arvoja, joiden mukaan toimin niin politiikassa kuin vapaa-ajallakin.

Minulle tärkeää

Yhdenvertaisuus, esteettömyys ja saavutettavuus

Porvoon on oltava kaupunki, jossa esimerkiksi tausta, ikä, sukupuoli tai tulotaso eivät määritä mahdollisuuksia hyvään elämään. Porvoota on rakennettava ja kehitettävä kaikkien kaupunkilaisten ehdoilla. Yhdenvertaisuus, esteettömyys ja saavutettavuus tulee ottaa huomioon jokaisessa tehtävässä päätöksessä.

Lapset, nuoret ja koulutus

Erityisesti porvoolaisten lasten ja nuorten asiat ovat lähellä sydäntäni. Nuoret ovat Porvoon tulevaisuus, mutta tärkeä osa kaupunkiamme jo tässä hetkessä.
Jokaisella porvoolaisella lapsella ja nuorella on oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja koulutukseen. Pienempien ryhmäkokojen ja riittävien henkilöstöresurssien avulla voimme taata jokaiselle oppilaalle työrauhan ja tuen saamisen tarvittaessa. Myös nuorten syrjäytymiseen täytyy puuttua.

Ilmasto ja ympäristö

Luontokato ja ilmastonmuutos ovat tämän vuosituhannen suurimpia ongelmia, joiden torjumiseksi on tehtävä vielä enemmän. Porvoon tulee vuoden 2023 ilmastokuntana näyttää mallia ja toteuttaa aiempaa kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa, jotta asetettu hiilineutraalisuustavoite saavutetaan ja tuleville sukupolville voidaan jättää elinkelpoinen planeetta. Julkiseen liikenteeseen panostaminen on tärkeää paitsi kaupungin kehittymisen ja sujuvan arjen kannalta, myös ilmaston näkökulmasta.