Timo Suhonen ehdolle Keliakialiiton puheenjohtajaksi kaudelle 2025-2026

23.3.2024

Pohjois-Savon keliakiayhdistys esittää kansanedustaja Timo Suhosta ehdolle puheenjohtajaksi Keliakialiittoon.

Keliakialiitto on valtakunnallinen potilasjärjestö. Sen tavoitteena on edistää keliakiaa ja ihokeliakiaa sairastavien sekä muiden gluteenitonta ruokavaliota tarvitsevien ihmisten ja heidän läheistensä hyvinvointia. Liitto vaikuttaa siihen, että sairastuneilla henkilöillä olisi hyvät edellytykset hoitaa sairautta sekä elää täysipainoista elämää. Suomessa keliakiaa sairastaa 2,4 prosenttia väestöstä.

Keliakialiitossa on jäseniä noin 20 000. Paikallisyhdistyksiä on 30.

Puheenjohtaja valitaan Keliakialiiton kokouksessa 25.5. Liiton puheenjohtajana on toiminut kolme kautta kansanedustaja Sari Tanus.

– Olen käytettävissä puheenjohtajavaalissa. Koen että keliaakikkona tiedän hyvin tarpeet ja keliakialiiton merkityksen yksittäiselle henkilölle ja koko yhteiskunnalle. Neljännen kauden kaupunginvaltuutettuna ja nykyisin kansanedustajana ymmärrän myös päätöksenteon merkityksen yhteiskunnallisissa asioissa. On erittäin tärkeää että Keliakialiiton tavoite Keliakiakorvauksen palauttamisesta toteutuu tällä vaalikaudella, sanoo kansanedustaja Timo Suhonen.

Jaa sosiaalisessa mediassa