Meillä taitaa olla sama suunta

Tanja Tiainen, 42

FM, aluepäällikkö

Oulu

Oulu

19

Olen 42-vuotias kahden yläkouluikäisen lapsen äiti. Olen koulutukseltani filosofian maisteri (venäjän kieli ja kansainvälinen politiikka). Tällä hetkellä elämäni täyttyy perheestä, työstä ja politiikasta. Nykyisessä työssäni olen Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n aluepäällikkö. Aiemmin toimin 10 vuotta aluepäällikkönä Syömishäiriöliitto-SYLI ry:ssä. Työkokemustani ja asiantuntemustani voisi kuvailla sanalla järjestöasiantuntija. Politiikkaa teen tällä hetkellä kaupunginvaltuutettuna, sairaanhoitopiirin hallituksen varapuheenjohtajana, tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana ja SDP Oulun piirin puheenjohtajana.
Innostukseni politiikkaan syttyi kansalaisaktiivisuudesta ja järjestötyöstä. Kohdatessani epäkohtia nostan ne rohkeasti esille ja selvitän, kuinka niihin voi vaikuttaa. Politiikan teossa tavoitteenani on kuulla, ymmärtää ja ajaa yhteistä etua. Haluan olla poliitikko, jonka arvomaailmaan ja tapaan toimia voi luottaa joka tilanteessa.

Hyvinvointia perheiden arkeen

Sujuvat ja toimivat perheiden arjen palvelut ovat parasta ennaltaehkäisevää työtä. Kaikilla lapsilla tulee olla oikeus päivähoitoon. Riittävästi resursoitu päivähoito ja peruskoulu ovat helpointa ongelmien ennaltaehkäisyä. Lapsia koskevien päätöksien taustalla tulisi olla myös kattavat lapsivaikutusarvioinnit. Kun perheessä tarvitaan tukea on sitä saatava helposti ja nopeasti. Lisääntyneeseen lapsiperheköyhyyteen pitää kiinnittää huomiota ja tehdä toimenpiteitä sen poistamiseksi.

Tasavertaiset ja riittävät terveyspalvelut

Ympäristö ansaitsee tekoja

Ympäristö on meidän kaikkien vastuulla. Nyt pitää toimia ei seurata tilannetta. Pitkien välimatkojen päässä julkinen liikenne tarvitsee ympäristötietoisia investointeja kuten raideliikenteen kehittäminen. Konkreettisesti se tarkoittaa mm. kaksoisraidetta välille Ylivieska-Oulu. Tällöin juna on todellinen vaihtoehto lentämiselle. Päästöjä on vähennettävä. Uusiutuva energia on myös kestävä työllistäjä. Uusia ydinvoimaloita ei tarvita.
Ehdokashaku