Meillä taitaa olla sama suunta

Sofia Julin, 20

Järjestösihteeri

Pirkanmaa

Tampere

44

Olen Sofia Julin, arvoliberaali ja punavihreä, hallintotieteiden ylioppilas sekä SDP:n 4.varavaltuutettu Tampereelta. Toimin sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäsenenä sekä SDP Tampereen varapuheenjohtaja. Työskentelen Demarinuorilla järjestösihteerinä Länsi-Suomessa.
Vapaa-ajallani harrastan kulttuuria, urheilen ja ulkoilen perheemme lapinkoirien kanssa. Kansalaisvaikuttamiseen lähdin mukaan 13-vuotiaana ja olen ehtinyt jo olla mukana mm. Suomen Lukiolaisten Liiton liittohallituksessa, Tampereen Nuorisovaltuuston varapuheenjohtajana sekä nuorten edustajana kaupunginvaltuustossa. Politiikassa lähellä sydäntäni ovat koulutuspolitiikka, tulevaisuuden kysymykset sekä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.

Minulle tärkeää

Koulutuksen kunnian palautus!

Koulutus on aina ollut yksi Suomen menestyksen kulmakivistä, jonka avulla suomalaiset nuoret ovat saaneet sivistyä ja tavoitella unelmiamme. Samalla Suomi on saanut osaavia tekijöitä. Seuraavaksi meidän tulee panostaa siihen, että saamme aidosti maksuttoman toisen asteen, turvaamme ammatillisen koulutuksen perusrahoituksen ja nostamme opintotuen paremmalle tasolle. Kenenkään koulutus ei saa jäädä varallisuudesta tai perhetaustasta kiinni. Meillä ei ole varaa menettää yhtäkään lasta tai nuorta!

Tasa-arvoa, kiitos!

Tasa-arvo on tärkein arvoni! Tarvitsemme perhevapaauudistuksen, jotta lapsen hankkimisen velvollisuudet jakautuvat tasa-arvoisesti pariskunnan välillä ja naisten asema työmarkkinoilla paranee, mikä parantaa myös palkkatasa-arvoa. Myös subjektiivinen päivähoito-oikeus tulee palauttaa. Rakenteelliset syyt, jonka vuoksi naisten urakehitys tyssää tai kohtaa lasikaton tulee hävittää. Tekijät, joihin ihminen ei voi itse vaikuttaa, eivät saa määrittää hänen mahdollisuuksiaan menestyä yhteiskunnassa.

Ympäristön pelastaminen

On meidän tehtävä huolehtia siitä, että myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus nauttia puhtaasta luonnosta ja ympäristöstä. Se on meidän kaikkien etu, että ympäristö ja eläimet voivat hyvin. Tehdään siis kansainvälisesti rohkeita ilmastotekoja ja rohkeaa ilmastopolitiikkaa, joka turvaa tämän kaiken myös tulevaisuudessa. Meillä ei ole toista planeettaa, joten pelastetaan tämä yksi ja ainoa!
Ehdokashaku