Meillä taitaa olla sama suunta

Pekka Tiitinen, 46

Opettaja, TtM, Fysioterapeutti

Lappi

Kemi

46

Olen 46-vuotias kemiläinen naimisissa oleva kahden pojan isä. Poikani ovat 21- ja 19-vuotiaita. Koulutukseltani olen terveystieteiden maisteri ja fysioterapeutti. Fysioterapeutin töiden lisäksi olen työskennellyt opettajana 18 vuotta ammattikorkeakoulussa sekä ammattiopistossa.

Liikunta on ollut iso osa elämääni. Oman urheilu-urani jälkeen olen toiminut valmentajana ja seuran puheenjohtajana 14 vuotta. Lisäksi harrastuksiini kuuluu luonnossa liikkuminen ja mökkeily.

Olen ollut politiikassa mukana vuodesta 2012 lähtien. Tällä hetkellä olen kunnan valtuutettu ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja. Lisäksi olen Kemin SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja sekä piirihallituksen ja puoluevaltuuston jäsen. Päätöksentekoani ohjaa oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo.

Lappi ja lappilaisuus ovat minulle tärkeitä. Erityisen merkityksellistä minulle on Lapin palveluiden turvaaminen ja ja elinvoimaisuuden edistäminen. Lapin koulutus- ja työmahdollisuudet pitää turvata.

Minulle tärkeää

Lapin osaamispolku - Ammattiin alueelta

Korkeakoulujen ja 2. asteen koulutuspaikat on turvattava Lapissa ja niiden rahoitusta lisättävä. Lapin nuorille pitää olla mahdollisuus opiskella myös lähellä kotiaan. Oppilaitosten ja yritysten yhteistyöllä voimme luoda Lappiin uutta osaamista, yrittäjyyttä ja elinvoimaa.

Lapin kasvun moottorit

Lapin liikenneinfraa pitää kehittää, jotta alueen saavutettavuus paranee niin matkailijoiden kuin teollisuuden näkökulmasta. Kaivannaisteollisuuden jatkojalostus paikallisesti luo uutta työtä. Lohijoista tulee huolehtia sekä matkailun että alueen ihmistemme näkökulmasta. Elokuvateollisuuden tukipakettia jatkettava ja laajennettava.

Harrastaminen osaksi koulupäivää

Lapsiperheiden kiireistä arkea voidaan helpottaa liittämällä harrastamismahdollisuudet osaksi koulupäivää. Samalla voidaan tarjota kaikille lapsille- ja nuorille harrastamismahdollisuus, joka ei kaadu rahaan.
Ehdokashaku