Meillä taitaa olla sama suunta

Jenni Karjalainen, 37

johtava asiantuntija, valtiotieteiden maisteri

Helsinki

Helsinki

234

Koulutukseltani olen valtiotieteilijä. Peruskoulun kävin Pitäjänmäellä, lukion Alppilassa. Asun Helsingin kantakaupungissa ja sukkahousupyöräilen innokkaasti ympäri metropolia. Kesäkaudet purjehdin ja etenkin talvisin viihdyn nyrkkeilykehässä. Urheiluharrastukset ovat hyvää vastapainoa yhteiskunnalliselle aktiivisuudelle. Vaikutan puolueen työryhmissä ja olen oman ammattiliittoni, Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen valtuuston jäsen.
 
Työskentelen Insinööriliitossa johtavana asiantuntijana. Olen tehnyt tähänastisen työurani pitkälti työmarkkinakentällä: SAK:ssa, Akavassa ja työministeri Lauri Ihalaisen erityisavustajana.
 
Parempi työelämä on minulle sydämen asia, jota olen edistänyt niin töissä kuin vapaa-ajalla. Facebookin naisverkostolle ideoimani setäkuiskaamisen työpaja kasvoi melkoiseksi menestykseksi, joka poiki nipun työpajoja erilaisille yleisöille ja lopulta kokonaisen kirjan, Setäkuiskaajan käsikirjan (Art House helmikuu 2019).

Minulle tärkeää

Tulevaisuus rakennetaan yhdessä

Olen ehdolla, koska mielestäni politiikan pitää muuttua. Haluan valaa ihmisiin uskoa paremmasta ja haluan, että kaikilla on mahdollisuus opiskella, sivistyä, pohtia ja punnita maailmaa, kokea yhteiskunnan kuuluvan yhtä lailla jokaiselle. Päättäjien tehtävä on rakentaa tasa-arvoista yhteiskuntaa, jossa jokaisella yhtäläiset mahdollisuudet. Ilmastonmuutos, ikääntyminen, digitalisaatio, työn murros edellyttävät ratkaisuja, joita ei gallupeja tuijottamalla ja populistisella kisailulla löydetä.

Työelämän tasa-arvo vaatii tekoja

Työntekijöiden oikeuksista tulee pitää huolta ja kaikkien osaaminen tulee saada täysimääräisesti käyttöön. Osaamisen kehittämisen ja päivittämisen on oltava mahdollista läpi työuran ja työttömien tulee saada opiskella omaehtoisesti ilman pelkoa työttömyysturvan menettämisestä. Koulutusmahdollisuuksien on oltava samat kaikille, varhaiskasvatuksesta lähtien ja perhetaustasta riippumatta. Tasa-arvon eteen pitää tehdä töitä ja ymmärtää erilaisuuden olevan rikkaus.

Vahvaa metropolia tarvitaan

Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on päästävä eroon kaupungit vastaan maaseutu -ajattelusta. Helsinki ja pääkaupunkiseutu muodostavat kansainvälisesti merkittävän metropolialueen, jonka kehittämiseksi tarvitaan myös valtion tukea: merkittäviä investointeja, lisää raiteita ja asuntoja. Helsingin kehitys on tärkeä, ei vain pääkaupungin itsensä vuoksi, vaan koko Suomen kannalta. Ilman vahvaa ja menestyvää metropolia Suomi käpertyy itseensä, mikä ei ole kenenkään etu.
Ehdokashaku