Meillä taitaa olla sama suunta

Arja Alho, 65

Valtiotieteiden tohtori, politices doktor

Uusimaa

Siuntio

317

Tutustu vaalikonevastauksiini

Arja Alho. Kun arvot, asiat ja osaaminen ratkaisevat. Värderingar styr, kunskap avgör! Haluan tehdä voitavani SDP:n menestyksen hyväksi tulevissa vaaleissa. Tällä kertaa se tarkoitti, että teen sitä mitä parhaiten osaan: osallistun yhteiskunnalliseen keskusteluun eduskuntavaaliehdokkaana.

Minulle tärkeää

Olla ääni niille, joiden ääni hukkuu meluun.

Politiikassa tärkeätä on herkkyys. On kuunneltava niitä, jotka eivät saa huomiota valtamediassa tai joiden ääni hukkuu äänekkäiden meluun. Tärkeitä ääniä ovat erilaisten ongelmien kanssa kamppailevien ihmisten huolet, omaisten jaksaminen, syrjässä olevien ahdistus mutta myös sotien ja konfliktien uhrien äänet ja niiden, jotka haluavat sosiaalista oikeudenmukaisuutta, markkinaehtoisuudelle rajoja ja suoda onnentavoittelun kaikille.

Kaikkinaisen eriarvoistuminen estäminen koska se on tärkeätä ihmisten hyvinvoinnille, demokratialle ja myös taloudelle.

Köyhyys ja sairaudet kulkevat vieläkin käsikädessä. Lapsiköyhyys on menneinä vuosina kaksinkertaistunut. Merkittävä määrä nuoria on koulutuksen, työn tai työharjoittelun ulkopuolella. Globaalin kapitalismin uhrit kääntyvät toisiaan vastaan. Tulo- ja etenkin varallisuuserojen kasvaminen uhkaavat talouskasvua ja tuottavat voimakasta vastakkainasettelua, ei vain Suomessa vaan myös globaalisti. Siksi demokratialle on tärkeätä, että sen kokevat erityisesti omakseen yhteiskunnan heikot ja köyhät.

Tulevaisuudesta päätetään nyt

Politiikan ja poliitikkojen on kyettävä hallitsemaan kokonaisuuksia, pitämään linjansa ja näkemään yli sukupolvien. Siksi on panostettava nyt eriarvoisuuden vähentämiseen, ympäristön ja luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen, rauhantyöhön sekä sivistykseen ja kulttuuriin.
Ehdokashaku