Meillä taitaa olla sama suunta

Ari Reunanen, 35

Projektipäällikkö, FM

Satakunta

Eura

52

Tutustu vaalikonevastauksiini

Oli vuosi 1999. 15-vuotiaiden poikien keskuudessa presidentiksi pyrkineen Tarja Halosen takana ei ollut juuri kukaan. Yksi kuitenkin oli. Halonen oli tavallisesta perheestä ja hän korosti aina, kuinka jokaisella ihmisellä pitää lähtökohdista riippumatta olla samanlaiset mahdollisuudet pyrkiä elämässään eteenpäin. Hän myös aina puolusti tavallista ihmistä sekä rakensi positiivista ja vastuullista viestiä tulevaisuudesta. Se viesti iski minuun kovaa.

Nyt, lähes 20-vuotta myöhemmin, olen saanut perheen, johon kuuluvat pienet Rasmus ja Akseli pojat. Olen pelannut jääkiekkoa SM-liigassa, työskennellyt eduskunta-avustajana ja hankkinut maisterin tutkinnon ja olen lähes valmis luokanopettaja. Tavallisesta perheestä lähteneenä olen saanut osakseni ne mahdollisuudet, joista Halonen puhui. Siksi haluan olla viemässä viestikapulaa eteenpäin. Meillä on vastuu huolehtia, että lapsillamme on ne mahdollisuudet, jotka meillä ovat olleet. Vastuu paremmasta huomisesta on kaikille yhteinen.

Minulle tärkeää

Lapset ja koulutus

Elän lapsiperheen arkea iloineen ja velvollisuuksineen. Kokemuksesta tiedän, miten lapsiperheet voidaan huomioida nykyistä paremmin. Kaikille maksuton varhaiskasvatus ja 2-asteen koulutuksen tuominen oppivelvollisuuden piiriin ovat tärkeitä investointeja tulevaisuuteen. Lapsemme ja lastenlapsemme rakentavat huomisen Suomen.

Työelämän oikeudenmukaisuus

Työelämän muutos koskettaa meistä jokaista. Työntekijöiden oikeuksia on puolustettava ja samalla löydettävä uusia ratkaisuja pätkätyöläisten ja pienyrittäjien aseman parantamiseksi sekä työtä vailla olevien ihmisten tukemiseksi kohti työtä.

Toisistamme huolehtiminen

Ehdokashaku