SDP:n Pia Viitanen: Harmaan talouden torjunnasta saa ihan oikeasti lisätuloja

16.6.2018

Verohallinnon harmaan talouden selvitysyksikkö julkaisi vastikään laajaan aineistoon perustuvan arvion, jonka mukaan verotuotot kasvavat jopa noin 120–140 miljoonaa euroa vuodessa, jos Suomessa otetaan käyttöön tietoverkkoon liitetyt kassajärjestelmät. Uudistus koskisi toimialoja, joissa käytetään runsaasti käteistä.

– SDP on jo kauan tukenut kassajärjestelmien uudistamisesta. Verohallinnon selvitys vahvistaa, että uudistus todella kannattaa. Kaikki hyötyvät, kun rikolliset toimijat eivät saa kilpailuetua markkinoilla, SDP:n kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen Pia Viitanen toteaa.
 
– Olemme vaihtoehtobudjettien yhteydessä tuoneet esiin harmaan talouden torjunnan hyötyjä. Jo tuolloin kerroimme, että Ruotsissa tehtyjen tutkimusten mukaan siellä vastaavan tyyppinen uudistus toi 340 miljoonan euron lisäverotuotot. On päivän selvää, että sama malli toimisi myös Suomessa. On harmi, että hallituspuolueet ovat vähätelleet esityksiämme harmaan talouden torjumiseksi.
 
Järjestelmien käyttöönotosta aiheutuisi yrityksille ja viranomaisille Verohallinnon arvion mukaan yhteensä 146 miljoonan euron investointikustannukset. Yrityksille kustannukset olisivat verovähennyskelpoisia. Uudistus koskisi jopa 170 000 yritystä, joten yksittäisen yrityksen kohdalla puhutaan keskimäärin alle 800 euron investoinnista.
 
– On selvää, ettei yrityksiä pidä kiusata turhilla velvoitteilla. Tässä tapauksessa yhtälö on kuitenkin selvä: investointi kannattaa ja rahat saadaan monin verroin takaisin, Viitanen summaa.
 
– Kyseessä on myös investointi tulevaisuuteen, sillä uudet kassajärjestelmät helpottavat yritysten hallinnollisten velvoitteiden hoitoa. Tulevaisuudessa järjestelmä mahdollistaisi jopa verojen automaattisen tilittämisen ja lohkoketjuteknologian hyödyntämisen.
 
SDP:n viime kuussa julkaistuun vero-ohjelmaan sisältyy 13-kohtainen harmaan talouden toimenpidelista.
 
– Online-kassakoneet on vain yksi tärkeä uudistus, joilla rehellisten yrittäjien asemaa parannetaan ja otetaan uuden teknologian mahdollisuuksia käyttöön. Ohjelmaamme sisältyy muun muassa Baltiassa käytössä oleva malli, jossa suurimmat kaupat tulisi ilmoittaa viranomaisille yrityskohtaisesti. Näin viranomaiset pääsisivät arvonlisäpetosten jäljille. Online-kassajärjestelmillä tämäkin ilmoittaminen voitaisiin automatisoida, Viitanen päättää.
 

 LINKKI Verohallinnon selvitykseen:

https://www.vero.fi/globalassets/harmaa-talous-ja-talousrikollisuus/selvitykset/fiskaaliset-kassaj%C3%A4rjestelm%C3%A4t_osa-5_yhteenveto.pdf 

Jaa sosiaalisessa mediassa