SDP:n Ville Skinnari Vaasassa: Suomen investointikriisi tarvitsee nopeita ratkaisuja, Suomen ja Ruotsin hallitusten on toimittava yhdessä pohjoismaiden kasvun luomiseksi

6.9.2024

”Suomeen suunnitellut suuret teolliset investoinnit ovat kariutumassa yksi toisensa jälkeen, eikä valoa näy edes Vaasassa, joka on onnistunut ennen erinomaisesti”, Skinnari arvioi.

– Muualla maailmassa ja Euroopassa investointeja tehdään, mutta Suomi on jäänyt selittäjän rooliin, SDP:n kansanedustaja, entinen ulkomaankauppa – ja kehitysministeri Ville Skinnari, sanoi Merenkurkun Neuvoston seminaarissa keskiviikkona Vaasassa. 

Skinnarin mukaan Suomessa ei ole osattu nähdä maailman nopeaa muutosta, vaan toimitaan edelleen samalla tavalla kuin vanhassa maailmassa, jota ei enää ole olemassa. Skinnarin mukaan suomalainen tapa edistää investointeja ei enää vastaa nykymaailman tarpeita.

– Orpon hallitus puhuu aivan oikein kansainvälisen toimintaympäristön muutoksesta, mutta mikään Suomessa tai suomalaissa tavassa toimia ei kuitenkaan ole muuttunut. Istutaan Helsingissä ja odotetaan, että joku tulisi hakemaan.  Tämä koskee myös suomalaisia yrityksiä, joiden kyky luoda uutta kasvua uusille markkinoille on verrokkimaihimme nähden erittäin ohutta, Skinnari sanoi.

Pohjanmaalla on Skinnarin mukaan ymmärretty, että Pohjoismaisen yhteistyön konkreettinen tiivistäminen on ainoa vaihtoehto päästä mukaan kansainväliseen kasvuun.

– Logistiset ratkaisut Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan välillä ovat tässä aivan keskiössä. Suomen tulee nopeasti linjata teollisten yhteyksien kehittämistä länteen yhdessä Ruotsin ja Norjan kanssa sekä edelleen Keski-Eurooppaan. Se on myös itäisen Suomen parasta elvyttämistä. Vaasan uusi yhteys Uumajan kanssa toisi meille rahaa, eikä veisi sitä – toisin kuin esimerkiksi tunneli Tallinnaan, joka ei avaa teollisuudelle vastaavaa hyötyä, Skinnari sanoi.

Skinnari vetosi Suomen ja Ruotsin hallituksiin pohjoismaiden kasvun luomiseksi.

– Pääministeri Orpon järjestämä Suomen ja Ruotsin hallitusten välinen tapaaminen on erinomainen tilaisuus edistää pohjoismaista yhteisten investointien visiota ja luoda esimerkiksi yhteinen investointirahasto infrastruktuurin ja teollisten investointien käynnistämiseksi.  Se on myös osa kokonaisturvallisuuttamme. Tällä yhteistyöllä on paljon merkittävämpiä vaikutuksia kuin kotimaisilla hankeyhtiöillämme tai tunnin junilla, Skinnari päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa