SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Orpo pakoilee vastuutaan työmarkkinakiistoissa
Tänään pääministerin haastattelutunnilla Orpo totesi käynnissä olevien työmarkkinakiistojen olevan puhtaasti työmarkkinaosapuolten välinen asia. – Orpo pakoilee vastuutaan työmarkkinakiistoihin johtaneissa tapahtumissa. Hallitus on koko kauden istunut samalla puolen pöytää työnantajien kanssa ja tehnyt lainsäädäntöuudistuksia, joiden takia työnantaja on nyt huomattavasti vahvemmassa asemassa, SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm toteaa.
– Orpo patistaa osapuolia neuvottelupöytään katettuaan ensin pöydän työnantajan mielen mukaisesti. Vaatimalla ratkaisujen syntymistä nopeutetussa tahdissa Orpo tarkoittaa, että työntekijäpuolen pitäisi taipua nopeammin työnantajan tarjouksiin. On kansalaisten sumutusta yrittää irtisanoutua tilanteesta, johon on heikomman osapuolen oman hallituksensa toimillaan ajanut, Malm jatkaa.
– Työmarkkina-asioihin puuttumisen sijaan hallituksen olisi kannattanut keskittyä Orponkin mainitsemiin ydintehtäviin eli talouskasvun ja työllisyyden lisäämiseen. Tähän mennessä hallitus on vain laskenut rimaa eli luopunut alijäämätavoitteista samalla, kun talouskasvuennusteet ovat heikentyneet. Työllisiä lupailtiin 100 000 lisää, mutta saldona on 160 000 vähemmän.