SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Tarkoitushakuinen syyttely ei nosta oppimistuloksia

30.9.2024

Tänään julkaistusta tutkimuksesta selviää, että vuoden 2022 Pisa-kokeissa maahanmuuttajataustaisten oppilaiden oppimistulokset ovat merkittävästi muita oppilasryhmiä heikompia. SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar korostaa, että Suomen Pisa-tulokset ovat heikentyneet lähes kaikissa oppilasryhmissä ja syyt siihen ovat moninaisia.

– Suomen laskevat Pisa-tulokset ovat kansallinen hätähuuto. Taso on tippunut lähes kaikissa oppilasryhmissä. Tiedämme, että sosioekonominen asema ja perhetausta vaikuttavat Pisa-tuloksissa merkittävästi. Myös ylisukupolvisuus näkyy, vaikka korostammekin jatkuvasti puheissa suomalaisen koulutuksen tasa-arvoa ja saavutettavuutta.

– Systeemimme ei selkeästikään toimi, jos oppimiserot ovat näin suuret. Oppimiserojen takana on kuitenkin useita eri syitä, emmekä voi takertua vain yhteen syyhyn, jos haluamme muuttaa kehitystä. Myös maahanmuuttajien Pisa-tuloksia selittää vahvasti oppilaiden sosioekonominen tausta. Maahanmuuttajataustaiset oppilaat ovat yliedustettuina Pisan matalimmassa sosioekonomisessa neljänneksessä, sanoo Razmyar.

Razmyar penää enemmän rauhallisuutta syyttelevään keskusteluun.

– Maahanmuuttajaväestön pärjääminen on otettava vakavasti. Tiedän, että tämänkin uutisen myötä syytetään lapsia ja heidän kyvykkyyttään, vaikka jokaisella meistä on edellytykset oppia sekä menestyä. Systeemi voi joko tukea ja auttaa, tai toimia itseään vastaan. Suunnan muuttamiseksi meidän on tarkasteltava useita oppimistuloksiin vaikuttavia tekijöitä rehellisesti: valmistavaa opetusta sekä S2-opetusta, perheiden tukea, kotoutumispolitiikkaa, tukitoimien vaikuttavuutta. Ei ole kyse vain lapsista, vaan perheistä, muistuttaa Razmyar.

Hallituksen toimet eivät tule parantamaan Pisa-tuloksia.

– Leikkaamalla köyhiltä ja kasvattamalla sosioekonomisia eroja vain pahennetaan tilannetta. Tulokset korostavat, kuinka tärkeää on ehkäistä koulujen ja asuinalueiden välistä eriytymistä, mutta valitettavasti hallitus toimii juuri päinvastoin. Tilasto on otettava vakavasti, mutta leimaaminen ei asiaa paranna. On vaikutettava syihin, ei seurauksiin, varoittaa Razmyar.

Jaa sosiaalisessa mediassa