SDP:n Tuppurainen: Hallitus on saksinut Suomesta kasvun ja luottamuksen

1.12.2024

Oikeistohallitus on onnistunut ainoastaan puolessatoista vuodessa tekemään valtavaa vahinkoa niin Suomen taloudelle, hyvinvointiyhteiskunnan rakenteille kuin ihmisten luottamukselle tulevaisuuteen. Kurjistaminen on johtanut leikkauskierteeseen, jolle ei näy loppua.

Hallitus lupasi ennen vaaleja 100 000 uutta työpaikkaa, mutta nyt lukema onkin 50 000 miinuksella. Vain puolessatoista vuodessa Suomessa on siirrytty ennätystyöllisyydestä koko EU:n pahnanpohjimmaiseksi, mitä tulee työllisyyden hoitoon.

Velanoton piti vaalipuheiden perusteella loppua kuin seinään, mutta nyt Suomi velkaantuu nopeammin kuin yksikään toinen maa EU:ssa. Suomi velkaantuu jopa enemmän kuin koronan ja Ukrainan sodan alkamisen aiheuttamien kriisien aikana.

Konkurssien määrä on nyt korkeimmillaan sitten 1990-luvun laman – joka päivä peräti kahdeksan suomalaista yritystä joutuu jättämään konkurssihakemuksen kotipaikkansa käräjäoikeuden kirjaamoon. Nyt Suomen talouden kasvu on IMF:n tilastojen mukaan peräti kymmenenneksi heikointa koko maailmassa.

Hallituksen tulostaululla on rumat luvut. SDP tekisi toisin. Me veisimme Suomen kasvun tielle ja katkaisisimme leikkauskierteen. Suomi tarvitsee kasvua ja suunnanmuutoksen – tässä ja nyt. 

SDP julkaisi viime viikolla oman vaihtoehtobudjettinsa vuodelle 2025. Se on oikeudenmukainen, se on realistinen. SDP:n vaihtoehdossa taloutta tasapainotetaan samassa mittaluokassa kuin hallitus, mutta erilaisilla arvovalinnoilla – taakka jakautuu oikeudenmukaisemmin. 

On väitetty, että kannattaisimme hallituksen leikkauksia ja heikennyksiä. Ei varmasti tule suurena yllätyksenä kenellekään, että emme kannattaneet, emmekä kannata. Hallitus aiheuttaa niin paljon vahinkoa, että sitä ei yhdessä yössä korjata. Me korjaisimme nyt osan ja myöhemmin lisää.

Parantaisimme suomalaisten suuren enemmistön, aivan erityisesti pienituloisten, toimeentuloa yhteensä yli miljardilla eurolla. Siis juuri niiden ihmisten, joilta hallitus eniten leikkaa. Tähän miljardiin sisältyy muun muassa yli puolen miljardin kevennys pieni- ja keskituloisten verotukseen. Lisäksi jättäisimme sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset tekemättä ja turvaisimme asumistuen suojaosan.

Me myös satsaisimme suomalaisten palveluihin puoli miljardia euroa. Esimerkiksi hyvinvointialueet saisivat rahoitusta lisää, jotta voisimme pitää kiinni kahden viikon hoitotakuusta. Meidän vaihtoehdossamme ammatillisen koulutuksen rahoituksesta ei saksita ja vanhusten huollon henkilöstömitoitusta ei heikennetä.

Yhteensä muuttaisimme hallituksen talousarvioesitystä ensi vuodelle yli kolmella miljardilla eurolla. SDP:n vaihtoehto on todellinen suunnanmuutos hallituksen kurjistavalle politiikalle. SDP:n vaihtoehdossa yhdeksän kymmenestä suomalaisesta voittaisi verrattuna hallituksen vaihtoehtoon.

Summa summarum. Suomi ei pääse eroon jyrkkenevästä leikkauskierteestä hallituksen eväillä. Saksien sijaan tarvitaan enemmän luottamusta, tarvitaan kasvua. Milloin hallitus tämän ymmärtää, vetää johtopäätökset ja muuttaa kurssia?

Jaa sosiaalisessa mediassa