SDP:n Suhonen leipomotyölain kumoamisesta: Leipä jää tulematta pöytään

19.9.2024

– Hallitus esittää leipomotyölain kumoamista. Se tarkoittaa radikaalia leikkausta monien leipomotyöntekijöiden palkkoihin sekä samalla se tekee karhunpalveluksen alan työntekijöiden hyvinvoinnille. Historiallisen pitkä laki murenee hallituksen käsissä. Kyllä taas näkee, että hallitus on voimantunnossaan työnantajaleirin kyljessä välittämättä työntekijöille koituvista seurauksista, sanoo kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Timo Suhonen (sd).

Nykyinen leipomotyölaki turvaa sen, että klo 22–06 välillä tehdystä työstä maksetaan vähintään 100 prosentilla korotettu palkka. Tällä on turvattu työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia. Yötyön tekeminen lisää mm. sydän- ja verisuonitautien, keskenmenon sekä erilaisten syöpien riskiä. Lain ansiosta tällaisesta kuormituksesta on saanut kunnon korvauksen.

– Leipä ja pullat halutaan Suomessa kuitenkin saada tuoreena hyllyyn heti aamusta. Kannustimet yötyön tekemiseen tällä alalla ovat tästä syystä monia muita aloja merkittävämmät. Lain kumoaminen tarkoittaa todennäköisesti sitä, että työnantaja teetättää nykyistä enemmän yötyötä, kun samasta työajasta voi maksaa nykyistä vähemmän palkkaa, kertoo Suhonen.

– Monien palkkapussi pienenee merkittävästi. Ansiotason menetys voi olla vuositasolla jopa yli 10 000 euroa. Tämä on merkittävä heikennys monen leipomoalan työntekijän toimeentuloon. Lain kumoaminen nopeassa aikataulussa aiheuttaa työntekijöille kestämättömiä taloudellisia tilanteita, jälleen näemme, kuinka hallitus vie asiat eteenpäin tukka putkella vaikutusarvioihin kintaalla viitaten, sanoo Suhonen ja päättää:

– Hallitus maalaa kauniita kuvia omista tarkoitusperistään hallitusohjelmassa: ”Vahva ja välittävä Suomi” sekä ”Hyvinvointi syntyy työstä”. Näinkö hallitus noudattaa omaa hallitusohjelmaansa – jatkamalla palkansaajan polkemista, tässä tapauksessa leipomoalan ammattilaisia, leivän pöytäämme tuojia.

Jaa sosiaalisessa mediassa