SDP:n Suhonen: Hoito, jonka perustuslaki turvaa mutta hallitus romuttaa
Monet hyvinvointialueet ja kaupungit, joihin sosiaali- ja terveyspalveluiden heikennykset sairaalaverkon osalta kohdistuvat, ovat tuoneet omissa lausunnoissaan esille esityksen säästöjen epärealistisuuden, kuten esimerkiksi Varkaus ja Iisalmi. Avoimia kysymyksiä on paljon tähän vakavaa huolta aiheuttavaan lakiesitykseen liittyen. Hallitus harjoittaa ”poltetun maan taktiikkaa” lakkauttaessaan Pohjois-Savossa yöpäivystykset.
Miten hallitus aikoo seurata leikkausten vaikutuksia talouteen ja palveluiden saatavuuteen ja onko hallitus valmis perumaan päätöksen, kun osoittautuu, että säästöt eivät toteudu vaan uudistus aiheuttaa lisäkuluja julkiseen talouteen samalla kun palveluiden saatavuus heikkenee ja yöpäivystysten lakkautus esimerkiksi Varkaudessa ja Iisalmessa ovat aiheuttaneet pahimmillaan jopa ihmishenkien menetyksiä? Monella matka päivystykseen kasvaa noin tunnilla, se on hädässä pitkä aika keskellä yötä, vaikka heti liikkeelle pääsisikin.
Varkaudessa Keski-Savossa ja Iisalmessa Ylä-Savossa sijaitsee Suomen kansantalouden kannalta merkittäviä vientiyrityksiä. Alueiden yhteenlaskettu viennin arvo on noin 1,5mrd €. Nyt molemmilta paikkakunnilta on päättymässä hallituksen päätöksellä ympärivuorokautiset päivystykset.
Miten hallitus on arvioinut uudistuksen vaikutuksia elinkeinoelämään ja alueiden vetovoimaan? Eikö vaikeassa taloudellisessa suhdanteessa tulisi myös julkisten palveluiden keinoin tukea elinkeinojen toimintamahdollisuuksia ja siten tukea työllisyyttä? Kuten esimerkiksi juuri Varkaudessa ja Iisalmessa?
Millaista yhdenvertaisuuspolitiikkaa hallituksen mielestä edustaa lakiesityksen kirjaukset, joissa kielellisiin oikeuksiin vedoten turvataan palvelut toisille, samaan aikaan kun pitempien etäisyyksien ja sairastavuudeltaan huomattavasti korkeamman väestön osan palvelut lakkautetaan kuten esimerkiksi ympärivuorokautisen päivystyksen osalta Varkaudesta ja Iisalmesta? Eikö Savossa, Varkaudessa ja Iisalmessa heikkenevän sosiaali- ja terveyspalveluiden myötä riskit ihmishengen menetykselle ole niin vakavia, kuten esimerkiksi ruotsin kieltä puhuvien osalta?
Vetoan vielä Savo-Karjalan hallituspuolueiden kansanedustajiin. Tehkää oikeudenmukainen päätös sydämellä ja järjellä. Äänestäkää tiistaina näiden sairaaloiden ja alueen ihmisten puolesta!