SDP:n Saku Nikkanen: Asunnottomien yö tuo esiin asunnottomien ja riittämättömän sosiaaliturvan ongelmaa

17.10.2024

Asunnottomuuden ongelma tulee poistaa Suomesta kokonaan. Edellisen Marinin hallituksen tavoitteena oli poistaa asunnottomuus kokonaan vuoden 2027 loppuun mennessä, mutta nyt Petteri Orpon hallituksen tavoitteena on vain pitkäaikaisasunnottomuuden poistaminen, sanoo Saku Nikkanen.

YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä, lokakuun 17. päivänä vietetään myös Asunnottomien yötä. Päätapahtuma järjestetään Helsingin Kansalaistorilla ja sen lisäksi 43 muulla paikkakunnalla järjestetään Asunnottomien yö. Asuinpaikkakunnallani Salossa järjestetään myös perinteinen Asunnottomien yö Vaihtoehto 90 ry:n tiloissa. Olen aikaisempina vuosina ollut Salon tilaisuudessa paikalla, mutta nyt aikataulusyistä osallistun päätapahtumaan Helsingin Kansalaistorilla, kertoo Saku Nikkanen.

Asunnottomien yö on valtakunnallinen, puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisliike, joka aloitti nykyisessä muodossaan vuonna 2002. Tänäkin vuonna vuosittaista YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen päivää vietetään Suomessa samana päivänä Asunnottomien yön kanssa 17. lokakuuta. Teemana Asunnottomien yössä on tänä vuonna ”Piilossa asunnottomana”.

”ARA:n vuoden 2023 selvityksen mukaan 2 139 ihmistä majoittui tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona, mutta todellinen piiloasunnottomien määrä on paljon suurempi. Monet piiloasunnottomat eivät näy tilastoissa, koska he eivät ole kirjautuneet mihinkään palveluihin, tai he pysyvät piilossa turvallisuutensa tai häpeän vuoksi. Piiloasunnottomuus koskettaa erityisesti nuoria, naisia, vapautuvia vankeja, maahan muuttaneita sekä sateenkaari-ihmisiä.” (Asunnottomien yö)

Valtion takaaman Ara-asuntotuotannon alasajo vähentää asunnottomuusriskissä olevien tai asunnottomuutta jo kokevien suomalaisten mahdollisuuksia saada kohtuuhintaisia asumisratkaisuja ja heikentää aiemmin tavoiteltua periaatetta poistaa asunnottomuus kokonaan Suomesta vuoteen 2027 mennessä. Asunnottomuutta ei voida yhdessä hallituskaudessa ratkaista, vaan se edellyttäisi pitkäkestoista ja muutosta tukevaa asunnottomuuspolitiikkaa, sanoo Nikkanen.

Jaa sosiaalisessa mediassa