SDP:n ryhmäpuheenvuoro palkkatasa-arvoa koskevassa välikysymyskeskustelussa

15.10.2024

SDP:n ryhmäpuheenvuoro välikysymyksessä palkkatasa-arvosta. Eduskuntaryhmän puheenvuoron pitää kansanedustaja Piritta Rantanen Muutokset puhuessa mahdollisia.

Arvoisa puhemies,

Me SDP.ssä olemme jo kyllästyneet kuuntelemaan hallituspuolueiden edustajien juhlapuheita hoitajille, opettajille, varhaiskasvatuksen ammattilaisille ja kaikille muillekin palkansaajille, joiden työn vaativuus ei näy palkkauksessa. Näitä puheita kuulimme taas niin Kokoomuksen kuin Perussuomalaistenkin ryhmäpuheissa. Aiemmista juhlapuheista parhain esimerkki taitaa olla kokoomuksen kaikille tuttu Sari Sairaanhoitaja-kampanja.

Muistatteko?

Juhlavia lupauksia on kuultu myös Perussuomalaisilta. He lupasivat ennen eduskuntavaaleja, että he eivät aio leikata opettajista, sairaanhoitajista, lääkäreistä, suomalaisten palveluista eikä pienituloisten perusturvasta. Kuinkas sitten onkaan käynyt? Leikataan näistä kaikista ja vielä oikein pitkän kaavan mukaan! Todellisuus hallituksen puheiden ja tekojen välillä on lievästi kuvattuna räikeä.

Arvoisa puhemies,

Tätä palkkakuoppamallia on käsitelty mediassa lähes joka kantilta. Hallitushan väittää, ettei tätä mallia ole tuotu rajoittamaan minkään alan palkanmuodostusta. On kuitenkin hyvä muistuttaa valtakunnansovittelija Sajavaaran Helsingin Sanomien haastattelusta. Jossa hän toteaa, että käytännössä tämä laki jatkossa estäisi, vuonna 2022 tehdyn kunta-alan, naisvaltaisten alojen palkkaeroja kaventavan kaltaiset esitykset.  

Hallituksen suulla on todettu myös, ettei tällä lakimuutoksella haluta puuttua sovittelijan riippumattomuuteen eikä työmarkkinajärjestöjen sopimusautonomiaan eli vapauteen sopia työehdoista työnantaja- ja työntekijäliittojen kesken. Huomion arvoista tässäkin on, että hallituksen ylin laillisuusvalvoja, oikeuskansleri, on lausunnossaan hallituksen esitykseen todennut, että ”nähdäkseni on vaarana, että puuttumalla työmarkkinajärjestöjen sopimusautonomiaan ja sovitteluinstituution riippumattomuuteen lainsäädännön keinoin, saatetaan vaarantaa epätarkoituksenmukaisella ja oikeudellisesti ongelmallisella tavalla sopimustoimintaan perustuvan työmarkkinajärjestelmän toimivuutta”. Siis työmarkkinajärjestelmän toimivuutta. Kuka tässä vakavassa asiassa puhuu totta?

Hyvät kuulijat,

Moni tässäkin salissa on hoitajataustainen kansanedustaja, niin minäkin. Te niin kuin minäkin tiedän työstäni hoitoalalla sen mitä tällainen lainsäädäntö tulee aiheuttamaan alalle. Tälläkin hetkellä hoitajapula on valtava. Koulutukseen hakeutuvia opiskelijoita ei saada alalle ja samaan aikaan hallitus ulottaa massiiviset leikkaukset hyvinvointialueille. Työmäärän ja työn vaativuuden kasvu, perehdyttämisen väheneminen vaativiin tehtäviin, asiakasmäärän ja kiireen kasvu ovat jo nyt vähentäneet terveydenhuoltoalan veto- ja pitovoimaa. Lisäksi palkkatyytymättömyys on yksi suurimmista syistä vaihtaa alaa.

Tämän yhtälön hallitus haluaa ratkaista ajamalla esimerkiksi hoitajat ikuiseen palkkakuoppaan.

Arvoisa puhemies,

Tälle esitykselle on olemassa vaihtoehtoja. Vaihtoehtona hallituksen linjaan SDP:n puheenjohtaja on esittänyt sovittelijajärjestelmän kehittämistä. Ehdotuksen mukaan sovittelijantoimisto olisi jatkossa työehtosopimustoiminnan tukena mm. neuvonnalla, sekä koostamalla ja tuottamalla luotettavaa ja puolueetonta tietoa talous- palkka- ja palkkatasa-arvon kehittymisestä.

Työntekijöiden oikeuksia polkeva hallitus, eikö tämä voisi olla sellainen tie, jolla työmarkkinoita kehitettäisiin yhdessä?

Arvoisa puhemies,

Jos tämä lakimuutos tulee voimaan, seurauksena on, että palkkaerot tulevat kasvamaan jokaisen neuvottelukierroksen jälkeen. Tämä tulee eriyttämään sopimuskenttää, ja tämän jälkeen vahvimmat ja suurimmat pärjäävät ja heikot sortuvat. Tämä hallitus kaivaa entistä syvempää palkkakuoppaa naisten ja miesten välille. Surullisinta tässä kaikessa on se, että tämä tulee johtamaan entistä pahempaan pulaan juuri niistä ammattilaisista, joista jo nyt on huutava pula.

Sairaanhoitajat, opettajat, varhaiskasvatustyöntekijät aiotaan nyt tuomita ikuiseen palkkakuoppaan tällä lakimuutoksella. Eikä tämä koske ainoastaan julkisen puolen työntekijöitä. Samaan syvenevään kuoppaan ollaan laittamassa myös mm. myyjät, tarjoilijat, rakennusmiehet, laitoshuoltajat ja kuljettajat.

Hyvä kuulija, tämä esitys koskee 2/3 osaa suomalaisista palkansaajista, myös yksityiseltä puolelta!

Siis puoltatoista miljoonaa palkansaajaa!

Arvoisa puhemies,

Edellä mainituilla perusteilla SDP kannattaa edustaja Malmin esittämää epäluottamuslausetta Orpon hallitukselle.

Jaa sosiaalisessa mediassa