SDP:n Riitta Mäkinen: Maataloustukien kohdentaminen kohentaisi julkista taloutta ja parantaisi tilojen kannattavuutta

18.12.2024

– Maataloustukien kohdentaminen aktiiviviljelyssä oleville pelloille kohentaisi julkista taloutta kymmenillä miljoonilla sekä parantaisi maatalouden kannattavuutta ja huoltovarmuutta, kun maataloustuloa tuottamattomat pellot voitaisiin myydä aktiiviviljelijöille. Samalla lisättäisiin viljelykäyttöön peltoalaa todennäköisesti uusien peltojen raivauskustannuksia edullisemmin ja ilmastoystävällisemmin, ehdottaa valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston jäsen, kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd).

Suomessa on nykyään noin 40 000 maatilaa. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan vuonna 2020 yli 13 000 tilalla ei ollut maataloudesta myyntituloja, mutta näistä noin 10 000 on vastaanottanut valtion tai muita tukia yhteensä noin 86 miljoonan euron edestä.

– Luvut ovat hätkähdyttäviä. Kun säästökohteita on etsitty laarien pohjilta asti, ei voida samaan aikaan maksaa maataloustukia tiloille, joilla ei ole myyntituloja maataloudesta. Passiivisten maatilojen tukipolitiikkaa on selvitettävä tarkemmin ja varmistettava, että tuet kohdistuvat tiloille, joilla on aidosti tuloja maataloudesta, korostaa Mäkinen. 

Maatalouden kannattavuus on ollut pitkään heikko, maatilojen määrä vähenee noin tuhannen tilan vuosivauhtia ja maatalouden yrittäjätulo jatkaa laskuaan.

– On tärkeää, että hallitus vauhdittaa parlamentaarisen työryhmän ehdotusten toimeenpanoa maatalouden kannattavuuden parantamiseksi. Elintarvikemarkkinavaltuutetun tiedonsaantioikeuksia on parannettu, mutta valtuutettu toimii Ruokaviraston alaisuudessa, jossa taas määrärahat ovat tehtäväkenttään nähden erittäin niukat. Resurssien pitäisi seurata lakisääteisten tehtävien kasvaessa, Mäkinen toteaa. – Elintarvikeviennin lisääminen erityisesti arvonlisän kasvattamisen kautta nostaa sekä kannattavuutta että huoltovarmuutta.

– Hallituksen olisi syytä tehostaa toimiaan kotimaisen maatalouden uudistamiseksi. Tämä tukisi myös huoltovarmuuttamme. Ilmastonäkökohdat on ennemmin tai myöhemmin otettava huomioon, koska maankäyttösektori on EU-tason ilmastotavoitteidemme kannalta huolestuttavassa tilassa. Olisi syytä muodostaa vaalikaudet ylittävä parlamentaarinen käsitys siitä, miten sovitut ilmastotavoitteet aiotaan saavuttaa, koska maatalouden kannattavuuteen vaikuttaa myös vakaa ja ennustettava toimintaympäristö, Mäkinen painottaa.  

Jaa sosiaalisessa mediassa