SDP:n Razmyar: On täysin poikkeuksellista, mikäli sisäministeri Rantanen hyväksyy ryhmänsä kansanedustajien osallistumisen 612-marssille
Pääministeri Orpo on tänään ilmoittanut, että itsenäisyyspäivänä järjestettävään 612-kulkueeseen liittyy todennäköisesti mukaan äärioikeistolaisia. Kansanedustajien osallistuminen äärioikeistolaisia ryhmittymiin kytköksissä olevalle marssille on perustavanlaatuinen kysymys.
– Tämän kaltainen toiminta on niin kaukana kansanedustajalta odotetusta arvokkaasta käytöksestä, että koko vaade tuntuu menettäneen merkityksensä. Äärioikeisto pyrkii venyttämään demokraattisen toiminnan rajoja. Kansanedustajien osallistuminen marssille äärioikeiston kanssa on merkki äärioikeiston normalisoinnista sekä kansanedustajien harkintakyvyn totaalisesta puutteesta. Toiminnallaan kansanedustajat romuttavat niitä demokraattisen toiminnan periaatteita, joita suomalainen kansanvalta on itsenäisyyden ajan rakentanut ja pyrkinyt vaalimaan. Häpeällistä, sanoo Razmyar.
Razmyar pitää täysin poikkeuksellisena, että perussuomalaisten puoluejohto ja jopa eduskunnan puhemies sallii sekä puolustaa edustajiensa osallistumista marssille, jolla on suojelupoliisin mukaan kytköksiä äärioikeistolaisiin ryhmittymiin.
– Tämän arvion on tehnyt ministeri Mari Rantasen oman hallinnon alla toimiva viranomainen eli suojelupoliisi. Oletan, että myös sisäministeri on yhteydessä suojelupoliisiin ja pitäisin äärimmäisen huolestuttavana, mikäli valtiovalta tällä tavoin viis veisaisi suojelupoliisin arviosta. Viimeksi alle viikko sitten kokoomuksen luottamuksen saaneen sisäministerin kommentit asiaan olisivat paikallaan, sanoo Razmyar.
Jatkotoimenpiteet ovat nyt pääministeripuolue kokoomuksen käsissä.
– Suomalaisen valtiovallan edustajat eivät voi marssia rinta rinnan äärioikeistolaisten kanssa Suomen itsenäisyyspäivänä ilman seurauksia. Pääministeripuolue kokoomus on tähän asti keskittynyt lähinnä paheksumaan perussuomalaisten toimintaa ja käymään pelisääntökeskusteluja, mutta osallistuminen marssille osoittaa, ettei pelisääntökeskusteluilla voi muuttaa sitä arvomaailmaa, jonka kokoomus on hyväksynyt suostuessaan hallitusyhteistyön perussuomalaisten kanssa, päättää Razmyar.