SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin juhlapuhe puolueen 125-vuotisjuhlassa 31.8.2024

Arvoisa presidentti Halonen, arvoisat kunniavieraat, hyvät toverit, ystävät,

94 vuotta sitten elettiin aikaa, joka ei ole kunniaksi Suomen historiassa. Lapuan liike oli voimissaan. Se hakkasi, kyyditti ja jopa murhasi ihmisiä.

Yhden aatteellisen sosialidemokraatin murha jäi ikuisesti selvittämättä, ja syylliset tuomitsematta. Hänet vietiin kesken kunnanvaltuuston kokouksen, kyydittiin, pahoinpideltiin ja kärsimykset lopetettiin niskalaukauksella. Ruumiin jäännökset löydettiin tien varren metsästä, muurahaispesään haudattuna, vasta kahden vuoden kuluttua hirmuteosta.

Pölläkän Lylymäessä asunut Onni Happonen oli Heinäveden kunnallislautakunnan puheenjohtaja, joka tuolloin tarkoitti kunnanjohtajan luottamustehtäviä. Oppia hän oli saanut Työväen Akatemiasta, ja toimi myös Pölläkän työväenyhdistyksen puheenjohtajana.

Onni Happonen tunnettiin Heinävedellä oikeamielisenä laillisuuden puolustajana ja vähäosaisten puolestapuhujana. Esimerkiksi taksoituslautakunnassa hän uskalsi puuttua perintöjään pimittäneiden suurtilojen isäntämiesten puuhiin ja vaati heitä maksamaan asianmukaiset verot. Se ei ollut kylän mahtimiesten mieleen.

Eikä Onni Happonen kerännyt herrojen suosiota silloinkaan, kun hän kunnallislautakunnan puheenjohtajana vaati isättömäksi jääneiden lasten pitämistä yhdessä sen sijaan, että heidät olisi pistetty huutolaisiksi. Se tarkoitti maksuja kunnalle.

Onni Happonenkin joutui ensimmäisen kerran muilutetuksi 3. heinäkuuta vuonna 1930. Hänet kyyditettiin Liperin Pöytälahdelle, mistä vakavasti pahoinpidelty mies palasi kävellen kotiinsa yli 50 kilometrin matkan.

Se ei suinkaan loppunut siihen, vaan Happosta uhkailtiin edelleen. Häntä vaadittiin jättämään kaikki luottamustehtävänsä. Niin hän ei kuitenkaan tehnyt. Onni Happonen päätti osallistua 1. syyskuuta järjestettyyn kunnanvaltuuston kokoukseen. Hänellä oli viisi aseetonta henkivartijaa tukenaan. Maaherra Albin Pulkkinen oli antanut määräyksen nimismies Onni Hartiolle suojella Happosta.

Suojeluskuntatalolta kokoukseen marssi lapualaisten joukkio, joka vaati Happosta ja muita sosialidemokraatteja jälleen eroamaan tehtävistään. Nämä kieltäytyivät, ja ennen pitkää tilanne kärjistyi niin, että Happonen joutui pakenemaan kunnantalon ikkunasta.

Kunnantalon ulkopuolella odottanut lapualaisjoukko alkoi hakata Happosta. Paikalle kiiruhti myös nimismies Hartio, joka halusi pidättää – ei suinkaan muiluttajia, vaan – Happosen. Tuossa tilanteessa se olisi mieluusti kunnallismiehellekin sopinut, mutta hänet runnottiin nimismiehen saattelemana väkivalloin pihalla odottaneeseen autoon, joka kaasutti tiehensä.

Nimismiehen päällimmäisenä huolena oli saattaa Happosen viisi henkivartijaa lukkojen taakse, minkä jälkeen hän lähti muiluttajien perään, eksyen matkalla.

Se oli Onni Happoselle kohtalokas matka, jolta hän ei enää koskaan palannut.

Oikeudenkäynti oli farssi, jossa suojeluskunnan esikuntaan kuulunutta nimismiestä ei syytetty edes virkavirheestä.

Happosen hautajaisiin osallistui jopa 3000 ihmistä. Haudalle tuodut seppeleet löydettiin kuitenkin aamulla aidanseipäille nostettuina tai hajotettuina, jopa lampaiden kaulaan ripustettuina.

Hyvät ystävät,

Suomalainen oikeusvaltio, demokratia ja hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu Onni Happosen ja lukuisten muiden hänen kaltaistensa aatteellisten sosialidemokraattien työn, esimerkin ja uhrausten päälle.

Sosialidemokratian tarina Suomessa on kertomus ennen kaikkea vapaudesta, ja sen tavoittelusta. Tarinamme on myös kertomus rohkeudesta. Rohkeudesta puolustaa oikeusvaltiota ja demokratiaa, jopa oman henkensä uhalla.

Mutta yhtä lailla se on kertomus vastuusta, ja sen kantamisesta. Vapautta ei ole ilman vastuuta.

Väinö Tanner on liikkeemme ja viime vuosisadan suuria, ellei suurin nimi. Tanner oli vapauden ja vastuun, mutta myös suomalaisia kokoavan rakentavan yhteistyön suuri hahmo.

Väinö Tanner sisäisti koko elämänsä ajan parlamentaarisen demokratian ja oikeusvaltion merkityksen välttämättömyytenä myös työväestön elinolojen parantamiselle.

Sisällissodan jälkeen SDP jätti Tannerin johdolla vahvan jäljen nuoren tasavallan uuteen valtiosääntöön, ja yhteiskunta saatiin vaikeuksista ja jännitteistä huolimatta nopeasti toimimaan. Tämän ansiosta Suomi säilyi lopulta, vaikkakin rimaa hipoen, demokratiana 1930-luvun ääriliikkeiden paineissa. Kävi toisin kuin valtaosassa eurooppalaisia valtioita.

Sosialidemokraattisen Tannerin vähemmistöhallituksen nimittäminen joulukuussa 1926 oli niin ikään erinomainen osoitus maltillisten voimien otteesta. Itsenäinen maa oli vapaa. Oli rohkeutta, ja osittain pakko luottaa. Ja sosialidemokraateilla oli kyky ottaa vastuuta.

Yksi Tannerin hallituksen ministereistä oli Suomen historian ensimmäisenä naisena Miina Sillanpää. Miina syntyi nälkävuosien aikana yhdeksänlapsisen torppariperheen kolmanneksi nuorimpana. Kouluja hän ei juurikaan saanut käydä, mutta työuransa Miina aloitti 12-vuotiaana Forssan puuvillatehtaassa. Sieltä hän siirtyi Jokioisten naulatehtaaseen, kunnes 18-vuotiaana hän muutti Porvooseen piiaksi.

Näistä lähtökohdista Miina Sillanpäästä tuli yksi yhdestätoista Suomen ensimmäisestä naiskansanedustajasta. Sillanpää toimi kansanedustajana kaikkiaan 38 vuotta, ja Tannerin hallituksen jälkeen kesti 20 vuotta, kunnes Suomeen saatiin seuraava naisministeri. Sillanpää oli suomalaisen tasa-arvon ajajien eturivissä.

Miina Sillanpää ajoi loppumattomalla tarmolla työläisnaisten ja yksinäisten naisten asemaa, ja voimakkaalla tahdollaan oli perustamassa muun muassa ensikotijärjestelmää Suomeen. Sisällissodan myrskyihin Sillanpää ei lähtenyt ja näin hän saavutti arvostusta myös politiikan kentän porvarillisella puolella.

Hyvät ystävät,

Tannerissa ja Sillanpäässä tiivistyivät sosialidemokratian ydin: voimakas tahto ja aatteellisuus, mutta yhtä aikaa kyky rakentaa sovintoa ja luottamusta.

Näitä yhteistyön ja luottamuksen peruspilareita koeteltiin erityisesti puoluehajaannuksen aikana, jonka vaiheita kuvataan tänään virallisesti julkaistavan Matti Hannikaisen SDP:n historian 5. osan alkuosassa.

Tätä hienoa teosta lukiessa palasi mieleen suorastaan riipaisevalla tavalla tapahtumat, joita määrittivät vielä linjaristiriitoja enemmän henkilöiden väliset kiistat. Kun niistä päästiin lopulta ylitse, päästiin toteuttamaan täydellä voimalla nykyisen hyvinvointimme perustaa Rafael Paasion johdolla.

SDP:n historiasta, kuten myös Hannikaisen teoksen sivuilta, on auki luettavissa kansanvallan ja oikeusvaltion puolustamisen, yksilön vapauttamisen, vastuullisuuden ja yhteistyön lisäksi viides keskeinen pilari. Sosialidemokraattinen liike on aina ollut kansainvälinen liike ja osa läntistä arvoyhteisöä. Olemme sisällissodasta lähtien torjuneet ääriliikkeiden nousua vuorollaan oikealta ja vasemmalta.

1930-luvun alussa SDP torjui oikean äärilaidan. Siinä missä maltillinenkin oikeisto pysyi hiljaa Lapuan liikkeen terrorisoidessa, muiluttaessa ja murhatessa, sosialidemokratia puolusti Onni Happosen tinkimättömällä tavalla laillisuutta. Sodan jälkeisinä vaaran vuosina torjuimme “Jo riittää” -kampanjalla kommunistien mielipideterrorin ja epäjärjestyksen sekä toimimme vastavoimana Neuvostoliiton epädemokraattisille vaikuttamispyrkimyksille. Tuolloinkin poliittinen oikeisto oli hiljaa, nyt valvontakomission pelossa.

Aina maamme kohtalon hetkillä SDP on voimakkaimmin puolustanut demokratiaa, oikeusvaltiota ja myös lehdistönvapautta – koska ne ovat maamme edistyksen turva ja tae.

Hannikaisen historiikissa kuvataan myös, kuinka työskentely hyvinvointivaltion puolesta oli meille myös työskentelyä kommunismia vastaan. Epävakautta ja ääriliikkeiden kannatusta niin historiassa kuin nykypäivänäkin ovat nostaneet työttömyys, osattomuus ja lopulta syrjäytymisen tunne – ei niinkään sisäinen vakaumus tai ideologia.

Hyvät ystävät,

Palataan ajassa kuitenkin hieman takaisin päin. Suomi joutui suurten koettelemusten eteen maailmansodan tulipalossa, johon maamme imaistiin mukaan. Pieni kansakunta taisteli ylivoimaista vihollista vastaan. Yksi heistä oli sallalainen Kaarlo “Kalle” Niemelä.

Taustalla näkyvässä kuvassa kulkee jänkäjääkäreitä, Jalkaväkirykmentti 12:n miehiä, Ihantalassa ohi tuhotun tankin. Kalle on keskimmäinen, hänen edellään kulkenut kemijärveläinen kersantti Heino Nikulassi kaatui seuraavana päivänä kuvan ottamisesta.

Kallen sotatöistä riittäisi kertomista, hän pysäytti ainakin viisi vihollisen vaunua panssarinyrkillään, mutta yhtä tärkeää on hänen työnsä raskaiden sotavuosien jälkeen. Kalle kertoi jo nuorena miehenä omaksuneensa sosialidemokraattisen maailmankatsomuksen, joka kesti 1930-luvun ankeat ajat ja sotavuodetkin. Kotiin palattua se kesti kuuman taistelun eri poliittisten aatesuuntien välillä.

Sallan sosialidemokraattinen työväenyhdistys oli kuollut sotavuosien aikana. Osa entisistä jäsenistä oli lähtenyt uuden tulokkaan SKDL:n helmoihin. Kalle oli perustamassa sosialidemokraattista yhdistystä uudelleen vuonna 1949. Työmaata riitti. Salla oli menettänyt puolet pinta-alastaan rajan taakse. Oli jälleenrakentamisen aika.

Sotavuosina Kalle oli rintamalla tavannut koulutettuja kaupunkilaispoikia. Hänen oma oppinsa oli jäänyt kansakouluun. Sodassa Kalle kuitenkin oivalsi, ettei hän ole syrjäisen Sallan poikana toisia huonompi, ja hän kouluttautui metsäteknikoksi tehden elämäntyönsä Sallan metsätalousinsinöörinä. Salla eli metsistä, ja kaikki oppivat tuntemaan “Mettä-Kallen”. Myös Sallan Naruskan tytölle Ulpu Iivarille Kalle oli ensimmäinen hänen tuntemansa sosialidemokraatti.

Kun Kalle oli 83-vuotias, hän tarttui kynään ja paperiin kirjoittaen ensimmäisen muistelmateoksensa. Kallella oli siinä kaksi johtoajatusta:

”Maailmanparantajia tarvitaan. Lastemme ja lastenlastemme eteen on tehtävä kaikki voitava. Maailma olisi kuin paratiisi, jos ihmiset osaisivat ellää.”

Ja toinen oli:

“Elämässä tärkeää on huomata toinen ihminen, auttaa tarvittaessa, eikä missään tapauksessa käyttää hyväkseen. Kapitalismi ja kommunismi vievät ihmiskunnan tuhoon. Vain sosiaalidemokratia – sosiaalinen demokratia voi pelastaa ihmiskunnan tulevaisuuden.”

Hyvät ystävät,

Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, kahdeksan tunnin työpäivä, viisipäiväinen työviikko, vuosilomat, sairausvakuutus, työttömyysturva, eläkejärjestelmä, julkinen terveydenhuolto ja peruskoulu. Tie SDP:n kauaskantoisesta vuoden 1903 ohjelman hyväksymisestä sen toteuttamiseen on ollut pitkä, mutta tuloksekas.

Sosialidemokratian “Palavan soihdun” johdattamana tämän maan hyvinvointi on rakennettu.

Näiden liikkeemme suurten yhteiskuntauudistusten taustalla on ollut keskeinen idea: omavastuinen, sivistynyt yksilö. Sosialidemokratia on aina halunnut korostaa kansalaisten resurssien kasvattamista, niin fyysisten mutta ennen kaikkea henkisten resurssien kasvattamista – kuten professori Väinö Voionmaa on lausunut: ”Opin, valistuksen ja aatteiden maailmassa vallitsee ikuinen nuoruus ja kevät”.

Sosialidemokratian suuri tavoite on aina ollut ihmisten vapauttaminen; vapauttamaan yksilö henkisistä ja taloudellisista kahleistaan.

Vapaus on arkisia asioita. Se on sitä, että ihmisen perustarpeista huolehditaan, että rahat riittävät kohtuuhintaiseen asumiseen ja elämiseen. Vapautta on, että selviytyy arjen hyvistä ja huonoista päivistä. Vapautta on hyvä terveys ja työpaikka, jossa kohdellaan asiallisesti ja josta saa myös lomailla.

Vapautta on tuntea itsensä arvokkaaksi ja tarpeelliseksi, jos työn jostain syystä menettää tai ei enää kykene työntekoon. Vapaus on myös sitä, että voi elää omien arvojensa mukaisesti ja tulematta syrjityksi. Vapaus on sitä, että voi hyödyntää avoimen maailman mahdollisuuksia ja kartuttaa kokemuksia. Vapautta on elää aidosti merkityksellistä elämää, kuulua yhteisöön ja kantaa vastuuta. Vapautta on luottaa tulevaisuuteen ja uskaltaa toivoa.

Haluamme auttaa kansalaista tavoittelemaan vapautta ja selviämään omin voimin, mutta osana yhteisöä. Sosialidemokraattinen yhteiskuntamalli lähtee siitä, että työkykyiset ihmiset ovat töissä, ja sosialidemokraattisessa yhteiskunnassa jokaisella on yhtäläinen ja jakamaton ihmisarvo.

Hyvät ystävät,

Matti Hannikaisen kirjassa kuvataan ajanjaksoa, joka on kenties vahvinta sosialidemokraattisen politiikan toteuttamisen aikakautta.

Historian seuraava osa avannee lisää SDP:n kansainvälistä roolia, puolueen työtä sosialistisessa internationaalissa ja ja Suomen pitkäaikaisimman pääministerin Kalevi Sorsan työtä Suomen kansainvälisen aseman vahvistamiseksi, liennytyksen hyväksi ja asevarustelun suitsimiseksi.

SDP:tä on aina yritetty pilkata niin oikealta kuin vasemmaltakin. Siinä missä ääriliikkeet ovat aina tarjonneet rumpujen pärinää ja suuria sanoja, me olemme pyrkineet edistämään hiljaista rauhaa ja eleetöntä eloonjäämistä. Ihan aina ei ole ennustettu oikein tai onnistuttu, on tullut virheaskeleita ja epäonnistumisiakin, mutta pyrkimys kohti tasa-arvoa ja suomalaisten suurempaa hyvinvointia on ollut oikea ja aito.

Kaikilla kansakuntamme kohtalon hetkillä on aina tarvittu sosialidemokraattista kansanliikettä. Me olemme se rakentava voima, joka on uskaltanut ojentaa kätensä tulevaisuuteen, ylitse juoksuhautojen, ovat ne olleet sitten fyysisiä tai henkisiä. Olemme yhdistäneet kansaa aina ulkoisen uhan edessä. Olemme aina uskaltaneet myös uudistua ja uskaltaneet myös uudistaa, kun maailma ympärillä sitä on vaatinut.

1980-luvulla sopeuduimme ja sopeutimme Suomea kansainvälisen kilpailun haastaessa. 1990-luvulla olimme viemässä Suomea EU:n jäseneksi, ja 2000-luvun alussa syventämässä maamme integraatiota EU:n ytimiin.

2020-luvulla sosialidemokraattinen pääministeri oli mukana rakentamassa kansallista yhteisymmärrystä Suomen Nato-jäsenyydestä ja vaikuttamassa siihen, että tämä linjantarkistus voitiin tehdä toimivassa yhteistyössä ruotsalaisten toveriemme kanssa.

Hyvät ystävät,

Jokainen aika esittää omat haasteensa – ja vaatii myös omat vastauksensa.

Sota riehuu uudelleen keskellä Eurooppaa. Venäjän raakalaismainen hyökkäys Ukrainaan asettaa turvallisuudesta huolehtimisen ja kansojen vapausaatteen puolustamisen korkealle työlistassamme.

Samaan aikaan väestömme vanhenee Euroopan kärkivauhtia – ennätyksellisen alhaisen syntyvyyden vuoksi jopa odotettua nopeammin.

Työvoimapula rasittaa yritystemme kasvua ja julkisia palveluja. Terveydenhuoltojärjestelmä ja ikäihmisten palvelut huutavat uusia ratkaisuja.

Ilmastonmuutos ja luontokato ovat koko ihmiskunnan vaarallisimpia uhkia, ja Suomi on jäämässä tavoitteistaan – myös vihreän siirtymän mahdollisuuksien osalta.

Kaiken lisäksi Suomi on hukkaamassa ainoan supervoimansa. Voiman, joka on kannatellut meitä viimeisen vuosisadan ajan: keskinäisen luottamuksen sekä yhteistyön ja sopimisen kyvyn.

Konservatiivisilla ja populistisilla liikkeillä ei ole tarjota aitoja ratkaisuja keskeisiin ongelmiimme. Saksien heiluttelu tai yhteiskunnan vähävaraisten kyykyttäminen, samalla kun tuloeroja kasvatetaan ja kannatusta haetaan ihmisten vastakkainasettelua korostavalla identiteettipolitiikalla, eivät luo meille uutta menestystarinaa.

Työttömyys ja velka kasvavat nyt rinta rinnan, ja ihmisiä ajetaan toivottomuuden näköalaan epäoikeudenmukaisilla ratkaisuilla. Suomea viedään yksinkertaisesti väärään suuntaan. Kauniista puheista huolimatta hyvinvointiyhteiskuntaa ollaan ajamassa alas ja poliittinen oikeisto on luopumassa arvoista, jotka meitä ovat menestyksellä läpi vuosikymmenten kannatelleet.

Sosialidemokraatteja kaivataan kipeimmin juuri silloin, kun tilanne on vaikein. Niin nytkin.

Meidän tehtävänämme on sytyttää jälleen luottamuksen ja toivon palava soihtu.

Hyvät ystävät,

Mitä on tulevaisuuden sosialidemokratia?

Se ammentaa historiasta, se luottaa tulevaisuuteen ja se uskaltaa uudistua.

Sosialidemokratian linja on vapauden, vastuun, rohkeuden linja. Se on länsimainen sivistyksen ja oikeuden linja. Se on työn linja. Se on luonnon ja ilmaston vaalimisen linja. Ja ennen kaikkea se on uuden luottamuksen rakentamisen linja.

Hyvät ystävät,

Minä tiedän, että rahasta on pulaa ja tällä hetkellä monet edellä mainituista haasteista voivat vaikuttaa jopa ylivoimaisilta.

Kuluneen vuoden aikana on rikottu surullisen paljon. On rikottu eläkeikäisten uskoa turvalliseen vanhuuteen. On rikottu kipeästi kaivattujen ja osaavien maahanmuuttajien uskoa Suomeen. On rikottu kansalaisten luottamusta julkiseen terveydenhuoltoon, työmarkkinoiden luottamusta yhdessä sopimiseen ja teollisuuden uskoa vihreän siirtymän investointeihin. On rikottu mahdollisuus kouluttautua uuteen ammattiin. On viety luottamus hyvinvointivaltioon joka kantaa yli työttömyyden ja sairauden. Kovin paljon on rikottu.

Mutta tiedän myös, että SDP on se puolue, joka pystyy korjaamaan ja löytämään ratkaisut. Aina on ollut pulaa rahasta ja resursseista, mutta SDP on ennenkin löytänyt – vielä vaikeammissakin tilanteissa – toimivat ja oikeudenmukaiset ratkaisut ja oikean tärkeysjärjestyksen. Nämä ratkaisut on löydetty uudistamalla yhteiskuntaa ja sovittamalla uudistukset vastuulliseen taloudenpitoon.

Meidän tehtävänämme on jälleen tarjota näitä ratkaisuja ja luoda Uusi luottamusyhteiskunta – tie kohti parempaa ja oikeudenmukaisempaa Suomea. Meiltä näitä ratkaisuja odotetaan, ja politiikka on meille palvelutehtävä.

Tänäänkään me emme katso yksin historiaan, niin paljon arvokasta kuin siellä onkin, vaan katsomme tulevaisuuteen. Tämän juhlan jatkot ovat puolueen tulevaisuustyö, jonka tavoitteena on uudistaa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa taas kerran vastaamaan muuttuvaa maailmaa, ympäristöä ja olosuhteita.

Hyvät ystävät,

Yksi SDP:n historiallisia vahvuuksia on ollut ohjelmatyö, joka ammentaa voimansa tämän kansanliikkeen syvistä riveistä. Nykyisellään noin kuusisataa puolueen aktiivista jäsentä antaa panoksensa työryhmäorganisaatiossa, jossa valmistellaan puolueen linjauksia – olen erittäin kiitollinen kaikille tähän työhön osallistuville!

Ajan riento haastaa kuitenkin uudistamaan myös puolueen ohjelmatyön. Ohjelmatyöstä syntyvät eväät myös eduskuntavaalien tavoitteille.

Edellä kuvatut ongelmat ovat niin suuria, monimutkaisia ja monisyisiä, että ne haastavat meitä täysin uudella tavalla. Ensin meidän tulee kysyä itseltämme ja myös ympäriltämme – niin akateemiselta yhteisöltä kuin tavallisilta kansalaisilta – mitä nämä ilmiöt todella merkitsevät. Kysyä ensin, sitten analysoida ja muodostaa yhteinen tilannekuva – ja vasta sen jälkeen esittää ratkaisut.

Ajatukseni on, että ohjelmatyöhön ja tulevien eduskuntavaalien jälkeiseen uudistustyöhön kutsumme laajasti kaikkia suomalaisia. Pyydämme suomalaisia laajasti mukaan rakentamaan uusia solidaarisuuden rakennuspuita. Tämän ajan uudistusliikkeen on kyettävä asettamaan uudet tavoitteet kansalaisia kuullen ja heidän tarmoonsa tukeutuen.

Tyhjästä emme kuitenkaan lähde liikkeelle.

Tiedämme, että Suomen tulee jatkossakin olla eheä, avoin ja kansainvälinen. Suomi on yhä monimuotoisempi ja tänne on voitava uusien ihmisten, aivan kuten tapahtui runsas vuosisata sitten, tulla – jos ja kun haluamme rakentaa yhteiskuntaamme eteenpäin. Me tarvitsemme työhön johtavaa maahanmuuttoa. Sen lisääminen on välttämättömyys, jos haluamme pitää hyvinvointiyhteiskuntamme vahvana. Tähän liittyy olennaisesti myös kunnioitus ihmistä ja ihmisarvoa kohtaan. Myös muita kuin huippuosaajia ja -menestyjiä tulee kyetä arvostamaan hyvinvointimme mahdollistajina.

Ketään maassa jo olevaakaan ihmistä ei saa, eikä kannata jättää työvoiman ulkopuolelle. Työikäisten osaamisen päivittämistä työurien aikana on vahvistettava, eikä suinkaan heikennettävä – tämä on välttämätöntä muun muassa tekoälyn käytön lisääntyessä eri aloilla. Koulutus ja osaaminen ovat kilpailukykymme kivijalat ja välttämättömiä menestyvien yritysten pärjäämiselle.

Sosialidemokraateilla on jatkossakin se vaihtoehto, joka turvaa suomalaisen palkansaajan asemaa. Sosiaaliturvaa on uudistettava yksinkertaisemmaksi ja nykyisestä tukiverkosta on päästävä malliin, joka suojaa ihmistä työelämän murroksessa. Samalla meidän on huolehdittava yritteliäisyyden ja uuden yritystoiminnan, suomalaisten start-upien mahdollisuuksista. Aivan kuten teimme liikkeen alkuaikoina suutarien, räätälien ja torpparien puolueena.

Sukupolvemme suurin tehtävä on edelleen ammottavana edessämme: ilmastonmuutoksen ja luontokadon pysäyttäminen, hiilineutraalin hyvinvointiyhteiskunnan luominen. Tämä vaatii investointeja ja harppauksia teknologisessa kehityksessä, mutta harppauksia ennen kaikkea asenteissa. Viimeaikaiset tapahtumat Suomussalmen jokihelmisimpukoiden kohdalla osoittavat vastaansanomattomasti, että tuo korvien välinen matka saattaa olla pisin kuljettavaksi.

Hyvät toverit,

Kiitän kaikkia liikkeemme vuosisataisessa työssä mukanaolleita, veteraaneja, kunniajäseniä. Eri tehtävissä toimineita. Kiitokset myös liikkeemme nuorille toimijoille, joiden into ja innostus varmistavat uusien vuosikymmenten menestyksen.

Tulevaisuudessakin vapautta on tuntea itsensä arvokkaaksi ja tarpeelliseksi. Vapautta on luottaa tulevaisuuteen ja uskaltaa toivoa. Sitä olemme tarjonneet ja sitä suomalaiset meiltä odottavat.

Aikaa ei ole hukattavaksi. Työmme on alkanut 125 vuotta sitten, mutta se jatkuu aivan joka ikinen päivä. Tehkäämme sitä muistaen Onni Happosen rohkeus, Väinö Tannerin vastuullisuus, Miina Sillanpään tahto ja Kalle Niemelän sisu.

Kiitos.