SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: Kokoomuksen liuku kohti laitaoikeistoa heikentää Suomen asemaa Euroopassa

26.5.2024

Puheenjohtaja Antti Lindtman esitteli puheessaan SDP:n puoluevaltuustolle vision vahvemmasta Euroopasta, joka rakentuu kolmen pilarin varaan: enemmän vastuuta turvallisuudesta ja puolustuksesta, vihreän siirtymän ja ilmastotavoitteiden toteuttaminen sekä työntekijöiden oikeuksien ja sisämarkkinoiden vahvistaminen. Puheessaan Lindtman kritisoi myös EU:ta heikentäviä linjauksia, jotka ovat mahdollistamassa laitaoikeistovoimien tien eurooppalaisen vallan ytimiin.

– Näemme että Eurooppa tasapainottelee vedenjakajalla, suorastaan veitsenterällä. Elämme kriittisiä aikoja, ja meillä on valtava vastuu siinä, minkälaisen tulevaisuuden valitsemme. Astummeko laitaoikeiston vetämänä hämärälle polulle menneisyyteen? Käperrymmekö sisäänpäin? Annammeko periksi autoritaarisille, epädemokraattisille johtajille? Lindtman kysyi.

– Sosialidemokraatit Suomessa ja kaikkialla Euroopassa uskovat, että huolimatta haasteiden suuruudesta, meillä on kaikki mahdollisuudet selvitä niistä – eikä pelkästään selvitä, vaan nousta uuteen kukoistukseen.

SDP:n visio vahvemmasta Euroopasta rakentuu Lindtmanin mukaan kolmen pilarin varaan.

– Enemmän vastuuta turvallisuudesta ja puolustuksesta, vihreän siirtymän ja ilmastotavoitteiden toteuttaminen sekä työntekijöiden oikeuksien ja sisämarkkinoiden vahvistaminen.

Kokoomuksen ja tämän Eurooppa-puolueen EPP:n aikomukset avata yhteistyö laitaoikeistolaisen ECR-puolueen kanssa sai SDP:n puheenjohtajalta ankaran tuomion.

– Kokoomuksen liuku kohti laitaoikeistoa heikentää Suomen asemaa Euroopassa. Orpon vuolaasti kehuma Italian pääministeri Meloni on levittänyt jo punaisen maton Unkarin Fidesz-puolueelle ja sen johtajalle Viktor Orbanille liittyä ECR:ään – onko Venäjän vahvin tukija ja Ukrainan tuen ahkerin kampittaja Euroopassa tervetullut EPP:n ja Orpon kumppaniksi? Lindtman kysyy.

–Suomi on kokoomuksen ansiosta ajautumassa Euroopassa hyvin kummalliseen ja kyseenalaiseen seuraan.

Puheenjohtaja Antti Lindtmanin puhe SDP:n puoluevaltuustossa 26.5.2024

Muutokset puhuttaessa mahdollisia.

Hyvät toverit, bästä kamrater,

Nyt on vuosi eletty Purran oikeistohallituksen aikaa.

Ministerit ovat kertoneet meille, että nyt on aivan pakko leikata sosiaaliturvasta, pidentää hoitojonoja ja heikentää vanhusten hoivaa.

Mutta sitä ei ole kerrottu, että eivät ne rahat niin loppu ole, etteikö aina voisi antaa puolta miljardia euroa yksityiselle terveydenhuollolle. 

Kaksilapsisen yksinhuoltajaperheen osa-aikatyössä käyvältä isältä tai äidiltä on aivan pakko leikata toimeentulosta jopa satoja euroja kuussa, koska Suomelta on rahat loppu. Mutta eivät ne rahat kuitenkaan niin loppu ole, etteikö olisi varaa antaa lähes 2000 euron veronkevennyksiä 14 000 euroa tienaaville, ministerien tuloluokan ihmisille, joka vuosi hamaan tulevaisuuteen.

On kerrottu, että nyt on ihan pakko räätälöidä lisää veroja keskituloisille eläkkeensaajille. Mutta eivät rahat niin loppu ole, etteikö olisi varaa jatkaa hallituksen suojeluksessa olevia tehottomia yritystukia.

Hyvät ystävät,

Kyse on arvovalinnoista. Det handlar om värderingar.

Ei meillä ole erimielisyyttä, pitääkö julkinen talous Suomessa laittaa kuntoon. Kyllä pitää. Ihan samalla tavalla kuin on aina ennenkin tehty vaikeiden vuosien jälkeen.

Kyse on siitä, miten talouden tasapainotus tehdään ja kenelle lasku osoitetaan. Kyse on arvovalinnoista. Tälle hallitukselle päätökset näyttävät olevan helppoja ja vaikeita.

Tälle hallitukselle on helppoa ottaa viimeinenkin euro pienituloiselta opiskelijalta, eläkeläiseltä tai työttömältä. Mutta on niin vaikeaa ottaa suurituloiselta edes se ensimmäinen euro.

Vuoden aikana on nyt nähty hallituksen työn tulokset. Velkaantuminen ei ole laskussa, eikä se ole edes pysähtynyt, vaan velkaantuminen on kasvussa.

Ei tämä hallitus ole nujertamaan velkaantumista, sen sijaan se yrittää nujertaa palkansaajat. Ja on sen päälle aiheuttanut työmarkkinakaaoksen, mikä voi koitua Suomelle arvaamattoman kalliiksi.

Ei tämä hallitus suojele hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen palveluja. Se on päättänyt suojella suurituloiset ja rikkaat.

Moni suomalainen kysyy nyt, missä piilee näiden taloustalkoiden oikeudenmukaisuus?

Många börjar också fråga om det här inte skulle räcka nu? Jag tycker att det skulle räcka.

Moni alkaa myös kysyä, että alkaisiko tämä jo riittää?

Minun mielestäni kyllä riittäisi. Suomessa tiedetään nyt mitä oikeiston yhteistyö on tarkoittanut Suomessa. Kysymys kuuluu, haluammeko tätä samaa Eurooppaan?

Ensi keskiviikkona alkaa EU-vaalien ennakkoäänestys, ja silloin jokaisella äänioikeutetulla on mahdollisuus mennä uurnille ja osoittaa omalla äänellään, että Suomi pystyy parempaan.

Pystymme parempaan siinä, kuinka huolehdimme kunniakansalaisistamme. Pystymme pitämään paremmin kaikki kansalaiset mukana tässä yhteiskunnassa ja pystymme parempiin päätöksiin, joilla aidosti luodaan lisää työtä ja toimeentuloa.

Kort och koncist. Finland kan bättre.

Hyvät ystävät,

SDP on osoittanut, että hallituksen kurjistavalle politiikalle on aito vaihtoehto. On olemassa toimivampi ja ennen kaikkea oikeudenmukaisempi tapa sopeuttaa valtiontaloutta. Olemme valmistelleet kuuden miljardin euron sopeutuspaketin, jota täydennämme vielä ensi viikolla julkaistavalla kolmen miljardin euron rakenne-, työllisyys- ja kasvupaketilla.

Oikeudenmukaista sen sijaan ei ole ollut hallituksen päätös viivästyttää hoitoon pääsyä kahdesta viikosta peräti kolmeen kuukauteen. 

Tämä tuhoaa hoitotakuun, eikä se tule vähentämään sote-kustannuksia. Kustannukset vain siirtyvät tulevaisuuteen ja jopa kasvavat, koska potilaiden vaivat pahenevat.

Oikeudenmukainen ei ole myöskään tapa, jolla hallitus on tätä päätöstä perustellut. Toisin kuin hallitus on väittänyt, tiedämme, että hoitotakuu on lyhentänyt jonoja. Tämän osoittavat THL:n tilastot. Kyse on faktasta, ei mielipiteestä.

Eihän tällä tavalla maata johdeta. Kysymys kuuluu, aikooko hallitus luopua hoitotakuun pidentämisestä, kun kerran on paljastunut, että päätöksen taustalla ovat olleet täysin virheelliset käsitykset?

Hyvät ystävät,

Synkkinä aikoina on aina hyvä muistaa, että muutos parempaan on mahdollinen. Kansakunta voi valita tien, joka on sille suotuisa. Siihen liittyen kerron teille nyt pienen tarinan 30 vuoden takaa.

Vantaan Leppäkorven koulussa järjestettiin vuonna 1994 varjoäänestys Suomen liittymisestä Euroopan unioniin. Ihan jokaista ala-asteen oppilasta Eurooppa ei vielä innostanut, mutta useimmat pystyivät jo aistimaan kansakunnan olevan suuren äärellä.

Kuudesluokkalainen, 12-vuotias Antti oli yksi enemmän innostuneista oppilaista. Hän jakoi koulun pihalla pinssejä, hän teippasi Kyllä-tarroja koulun seinille ja hän keskusteli niin koulussa kuin kotona jäsenyyden hyvistä ja huonoista puolista.

Aikuisten äänestyksessä karvan verran vaille 57 prosenttia suomalaisista kannatti EU:n jäsenyyttä. Leppäkorven lasten, ja koko Suomen nuorten tulos oli tuota lukua huomattavasti myönteisempi, kolme neljästä kannatti Suomen EU jäsenyyttä.

Ja toverit, te tiedätte tämän, mutta muistutan: me sosialidemokraatit olimme myös tuolloin se ratkaiseva eurooppalainen voima. Suomalaiset valitsivat vuoden 1994 kansanäänestyksessä yhteisen Euroopan, kun poliittinen työväenliike rinta rinnan ammatillisen työväenliikkeen kanssa voimallisesti kampanjoi sen puolesta. 

Periaatteilleen ja arvoilleen uskollinen SDP on Suomen johtava Eurooppa-puolue myös vuonna 2024.

Bästa vänner. SDP är Finlands ledande Europaparti även år 2024.

Hyvät ystävät,

Nuoret ovat aina janonneet vapautta, kansainvälisyyttä ja demokratiaa. Edistystä.

Euroopan historiassa on mustia aikoja, jolloin pimeyden voimat ovat päässeet valtaan. Silti demokratian kotina toimineen maanosamme idea on pohjimmiltaan aina ollut kehitys, oppiminen, sivistys ja uuden etsiminen ja luominen. Paremman tulevaisuuden tavoittelu.

Kun katson tulevaisuuden Suomea, tämän päivän lapsia ja nuoria kouluissaan – tämä ajatus, asetelma ja idea Euroopasta, se ei ole poistunut mihinkään. Nuoret haluavat katsoa maailmaa avoimin mielin, eteenpäin.

Kuitenkin juuri nyt näkymä tulevaisuuteen on poikkeuksellisen samea. Pimeyden voimat jylläävät Venäjällä ja Euroopassa jatkuu tuhansia ja tuhansia ihmishenkiä vaatinut sota. Ukrainan kansa taistelee urheasti jo kolmatta vuotta oman vapautensa puolesta, ja samalla koko Euroopan tulevaisuuden puolesta.

Aivan Euroopan laitamilla Israel ja Palestiina käyvät raakaa sotaa. Gazan tilanne on eskaloitunut koko maailmaa ravisteleviin julmuuksiin puolin ja toisin. Hamasin säälimätön terrori viime lokakuussa on johtanut Israelin armottomiin kostotoimiin. Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n syyttäjä vaatii nyt pidätysmääräystä molempien osapuolten johdolle. Sotarikokset ovat sotarikoksia, niistä pitää joutua vastuuseen Haagin sotarikostuomioistuimessa.

On selvää, että ratkaisu Gazan tilanteeseen ei ole sotilaallinen, vaan tie rauhaan on löydettävä neuvotellen. Rauha voi toteutua vain kahden valtion mallilla. EU:n ja Euroopan maiden tulee olla aktiivinen rauhanrakentaja Lähi-idässä.

USA:n jakautuminen kahteen täysin erillistä todellisuutta elävään blokkiin aiheuttaa niin ikään huolta. Käy marraskuun presidentinvaaleissa miten tahansa, vastakkainasettelu todennäköisesti ainoastaan kasvaa.

Eurooppa ei voi nojata vain Yhdysvaltojen varaan puolustuksensa osalta. Eurooppa ei voi seisoa tumput suorina, kun kilpaillaan vihreän siirtymän investoinneista. Eurooppa tarvitsee yhteistyötä, kansallisvaltioiden hartiat eivät riitä kaikkeen.

Elämme vaarallisia aikoja myös EU:n rajojen sisäpuolella. Hämärän voimat ovat nousussa, eikä kaikuja menneisyydestä voi olla kuulematta.

Tukea Ukrainalle murennetaan, kun diktaattori Putinia myötäilevät puolueet ja poliitikot kampanjoivat esiintyen “rauhankyyhkyinä”. Me Suomessa onneksi ymmärrämme läpi puoluekentän, mihin myönnytysten antaminen Venäjälle johtaisi oman turvallisuutemme osalta. Mutta EU:n tasolla Ukrainan tuesta on kehkeytymässä keskeinen vaaliteema.

Euroopan ja erityisesti Suomen tulevaisuuden osalta jättimäinen kysymys on ilmasto. 

Laitaoikeiston ajama ilmastotavoitteiden höllääminen ja toimien lykkääminen ei ole ainoastaan moraalisesti ja eettisesti kestämätöntä – se olisi Suomen talouden ja työllisyyden kannalta tuhoisaa.

Hyvät ystävät,

Näemme että Eurooppa tasapainottelee vedenjakajalla, suorastaan veitsenterällä. Elämme kriittisiä aikoja, ja meillä on valtava vastuu siinä, minkälaisen tulevaisuuden valitsemme.

Astummeko laitaoikeiston vetämänä hämärälle polulle menneisyyteen? 

Käperrymmekö sisäänpäin?

Annammeko periksi autoritaarisille, epädemokraattisille johtajille?

Sosialidemokraatit Suomessa ja kaikkialla Euroopassa uskovat, että huolimatta haasteiden suuruudesta, meillä on kaikki mahdollisuudet selvitä niistä – eikä pelkästään selvitä, vaan nousta uuteen kukoistukseen.

Meidän Eurooppamme on globaali toimija, mutta tarjoaa turvallisen kodin ja inhimilliset työehdot ihmisille.

Meidän Eurooppamme on rauhantekijä, mutta ei anna periksi kansoja alistaville diktaattoreille.

Meidän Eurooppamme on edelläkävijä ilmastonmuutoksen torjunnassa, mutta ei hylkää rakennemuutoksesta kärsiviä.  

Uskon, että tällaista Eurooppaa lapsemme haluavat. Vahvaa ja eteenpäin katsovaa Eurooppaa. Tällaisessa Euroopassa Suomi voi olla kokoaan suurempi, mutta se edellyttää rohkeutta rakentaa – ei rikkoa ja jarruttaa.

Jag tror att våra barn vill ha ett starkt och framåtblickande Europa. Finland kan vara större än sin storlek, men det kräver mod att bygga – inte att förstöra och bromsa.

Hyvät ystävät,

Miten me rakennamme tällaisen Euroopan? Eurooppa tarvitsee kolme isoa pilaria. Ne ovat: enemmän vastuuta turvallisuudesta ja puolustuksesta, vihreän siirtymän ja ilmastotavoitteiden toteuttaminen sekä työntekijöiden oikeuksien ja sisämarkkinoiden vahvistaminen.

Ensiksi, Euroopan pitää ottaa enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan ja puolustuksestaan. 

Turvallisuuteen ja puolustukseen liittyvissä asioissa yhteistyötä pitää tiivistää. Jotta näissä voidaan onnistua, tarvitsemme seuraavalla kaudelle puolustuskomissaarin tehtävän, oman puolustusasioiden neuvoston ja parlamenttiin puolustusasioiden valiokunnan. 

EU:n puolustusteollisuusstrategia on tärkeä askel puolustusmateriaalituotannon kasvattamiseen. Jotta tavoitteet voidaan saavuttaa, pitää strategian toteuttamiseen varattu 1,5 miljardin euron rahoitus moninkertaistaa.

Erilaisesta häirinnästä ja kiusanteosta, hybridivaikuttamisesta, on valitettavasti tullut uusi haitta EU:lle ja jäsenmaille. Venäjä yrittää horjuttaa demokraattisia yhteiskuntia eri keinoin, kuten olemme Suomen itärajalla nähneet.

EU:n tasolla pitää tehdä enemmän hybridiuhkien torjumiseksi. EU:n tiedustelukykyä pitää lisätä, tarvitaan EU:n laaja ”hybridityökalupakki” ja on perustettava viranomaistasolla toimiva hybridiuhkaverkosto. Ja mikä tärkeintä, demokraattista läpinäkyvyyttä parlamentissa pitää vahvistaa, jotta esimerkiksi Venäjällä ei ole vaikutusvaltaa demokraattisiin prosesseihimme.

Ukrainan tuki ei saa hiipua, vaan sen pitää kasvaa. Ajan kuluessa emme saa tottua sotaan ja unohtaa. EU:n jäsenmaiden on kasvatettava omaa tukeaan, Euroopan investointipankin laajat tukivaltuudet on saatava käyttöön puolustusteollisuuden vahvistamiseksi ja Venäjältä jäädytetyt mittavat varat on hyödynnettävä – ensin vivuttamalla jopa 50 miljardia euroa tukea jäädytettyjen varojen korkotuottoja vastaan ja lopulta hyödyntämällä myös takavarikoituja varoja.

Toiseksi, Euroopan on pidettävä kiinni ilmastotavoitteistaan ja vauhditettava vihreää siirtymää. 

Tulevien sukupolvien vuoksi meillä ei ole varaa lipsua: ilmastotoimissa on edettävä kunnianhimoisesti ja määrätietoisesti. Kyse ei ole ainoastaan luonnon ja ympäristön pelastamisesta. Kyse on kasvusta ja työpaikoista. Vihreä siirtymä on valtava mahdollisuus yrityksille. Vakavin uhka vihreälle siirtymälle on sitä vähättelevät ja jarruttelevat poliittiset voimat.

Eurooppa käy raivokasta kilpaa vihreän siirtymän investoinneista Kiinan ja Yhdysvaltojen kanssa. Sen sijaan, että Euroopan maat kilpailevat keskenään valtiontuilla, pitäisi voimat yhdistää ja luoda EU:n yhteinen investointirahasto houkuttelemaan parhaat vihreät investoinnit EU:n alueelle. Ja ei, tätä ei rahoiteta yhteisvelalla, vaan EU:n omilla varoilla, kuten rahoitusmarkkinaverolla. 

EU:n ilmastotoimissa tavoitteiden pitää olla kunnianhimoisia, yhteisiä ja sitovia, mutta keinoissa pitää jättää liikkumavaraa. Hyvänä esimerkkinä toimii vety. Tarvitsemme puhdasta vetyä muun muassa teollisuuteen ja raskaan liikenteen päästöjen vähentämiseen. Vedyn tuottamisen tavalla ei pitäisi olla merkitystä, kunhan siitä ei synny päästöjä.

Ilmastotoimien vapaamatkustajat pitää laittaa maksamaan välinpitämättömyydestään. EU:n pitää asettaa paljon päästöjä tuottaville, päästökaupan ulkopuolella oleville, tuotteille hiilitulli. EU:n hartiat ovat niin leveät, että voimme vaikuttaa myös laajemmin maailmalla. 

Luonnon tuhoaminen on tehtävä kalliiksi ja jo tehtyjä tuhoja on korjattava. Ennallistamisasetus olisi suojellut koko eurooppalaista luontoa. Yhdessä sovitut sitovat tavoitteet ja selkeät taloudelliset kannusteet ovat osoittautuneet toimiviksi ilmastonmuutoksen torjunnassa – nyt on aika laajentaa sama myös luonnon turvaksi. 

EU:n pitää myös vahvistaa toimiaan, joilla saadaan letkut irti Venäjän fossiilisesta energiasta. Tuontikielto pitää asettaa myös kaasulle öljyn lisäksi. Öljysanktioiden kiertämiseen pitää puuttua alkuperämerkintöjen avulla ja estämällä Venäjän varjolaivaston toiminta.

Kolmanneksi, Euroopan pitää vahvistaa työntekijöiden oikeuksia ja sisämarkkinoiden toimivuutta. 

Suomen oikeistohallituksen yrittäessä nujertaa ahkerat työtä tekevät suomalaiset, on EU:sta tulossa nyt palkansaajan paras turva. Historiassa ovat ajat, jolloin Suomen työmarkkinamallia ja sopimisen kulttuuria katsottiin ihaillen. Nyt suomalaiset palkansaajat joutuvat hakemaan tukea ja turvaa EU:lta.

Eurooppa tarvitsee vahvan ja yhteisen perustan, jotta työntekijät voivat puolustaa oikeuksiaan ja etujaan. Työntekijöiden oikeuksien vähimmäistaso pitää turvata yhtäläisenä läpi Euroopan. Oikeus järjestäytyä ja puolustaa omia oikeuksiaan on jokaisen palkansaajan oikeus myös EU:ssa. 

Ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääoman vapaa liikkuvuus on erittäin tärkeä Suomen kaltaiselle pienelle maalle. Hyötyjiä ovat tavalliset suomalaiset kuluttaja ja yritykset. Sisämarkkinoiden taloudellinen hyöty Suomelle on kiistaton – noin 7 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Meidän pitää huolehtia siitä, että EU:ssa kaikki pelaavat samoilla ja reiluilla pelisäännöillä. Esimerkiksi haitallinen verokilpailu maiden välillä on estettävä. Ei voi olla niin, että toinen maa keplottelee ja tavoittelee omaa etuaan loukkaamalla toisen maan oikeutta kerätä veroja. 

Haitalliseen verokilpailuun ja harmaan talouden torjuntaan on puututtava nykyistä tiukemmin EU:ssa. 

Hyvät ystävät,

Kertaan vielä:

Enemmän vastuuta omasta turvallisuudesta ja puolustuksesta.

Ilmastotavoitteista kiinni pitäminen ja vihreän siirtymän vauhdittaminen.

Työntekijöiden oikeuksien ja sisämarkkinoiden vahvistaminen.

Nämä kolme polkua vievät vahvan, turvallisen ja valoisan Euroopan tielle. Tätä tietä me sosialidemokraatit haluamme kulkea.

Mer ansvar för vår egen säkerhet. Hålla fast vid klimatmålen. Stärka arbetstagares rättigheter. Dessa tre vägar leder till ett starkt, säkert och ljust Europa. Detta är den väg vi socialdemokrater vill följa.

Hyvät ystävät,

Purran johtamalle oikeistohallitukselle on käynyt erikoinen tapahtumakulku. Sen pääpuolueet ovat omaksuneet toisiltaan – ei niitä parhaita, vaan – huonoimmat puolet. Perussuomalaiset ovat ottaneet ajaakseen työntekijöiden oikeuksien heikentämisen ja ay-liikkeen kyykyttämisen. Ja kokoomus puolestaan on ottanut perussuomalaisten Eurooppa-politiikan, jossa rakentavan yhteistyön sijaan valkopestään eurooppalaisen laitaoikeiston toimintaa.

Purra-johtoisen hallituksen Eurooppa-linja uhkaa nopeassa tahdissa syödä Suomen todellista vaikutusvaltaa ja marginalisoida Suomea oven porstuan puolelle, jossa perussuomalaisten suurin aikaansaannos ovat puheet EU-eroon valmistautumisesta – ei todellinen vaikuttaminen. 

Vuoden ajanjaksossa uusi hallitus on ehtinyt vastustaa niin yritysvastuudirektiiviä kuin luonnon ennallistamisasetusta. 

Eturivin aloitteentekijästä uhkaa tulla takarivin jarrumies.

Kokoomuksesta, entisestä “johtavasta EU-puolueesta” sukeutui ennätysajassa johtava EI-puolue.

Hyvät ystävät,

Kokoomuksen liuku kohti laitaoikeistoa heikentää myös Suomen asemaa Euroopassa. 

Suomen pääministerin ja EPP:n varapuheenjohtajan Petteri Orpon kiemurtelu laitaoikeiston ympärillä on ollut varsin kiusallista katseltavaa. Ensin hänen hallituskokoonpanonsa aloitti Suomen mainetta tahranneella rasismikohulla, ja nyt Orpo on avaamassa laitaoikeistolle uutta porttia valtaan Euroopan tasolla.

Orpon mukaan EPP on valmis yhteistyöhön laitaoikeistolaisen ECR:n kanssa, mutta ei kuitenkaan kaikkien ECR-puolueiden kanssa. Esimerkiksi Puolan Laki ja Oikeus -puolue on Orpolle kuulemma ehdoton ei. Kyse on ECR:n suurimmasta puolueesta, joka valtakaudellaan Puolassa heikensi radikaalisti lehdistönvapautta ja rikkoi surutta oikeusvaltioperiaatetta.

Orpo kuitenkin vuolaasti ylistää Italian pääministeri Melonia, jonka puolue Italian Veljet on fasistien perillinen, joka puuttuu lehdistönvapauteen, joka heikentää naisten oikeuksia ja joka pyrkii muuttamaan maan perustuslakia kyseenalaiseen suuntaan. Tosiasiassa Melonin puolueen politiikka on pohjimmiltaan samanlaista puolalaisen veljespuolueensa kanssa.

Italian pääministeri on myös levittänyt punaisen maton Unkarin Fidesz-puolueelle ja sen johtajalle Viktor Orbanille liittyä ECR:ään – onko Venäjän vahvin tukija ja Ukrainan tuen ahkerin kampittaja Euroopassa sitten tervetullut EPP:n ja Orpon kumppaniksi?

Kuinka EPP kykenee poimimaan kumppaneikseen ECR:n sisältä vain muutamia puolueita, mutta kykenee jättämään ryhmittymän merkittävimmät vallankäyttäjät ulkopuolelle? Tähän ei Orpo, eikä eurokokoomus ole kyenneet tolkullisella tavalla vastaamaan.

Suomi on kokoomuksen ansiosta ajautumassa Euroopassa hyvin kummalliseen ja kyseenalaiseen seuraan.

Hyvät ystävät,

SDP:n ja kaikkien Euroopan sosialidemokraattien kanta asiassa on kristallinkirkas:

Emme edistä äärioikeiston valtaannousua Euroopassa. Eurooppa-puolueemme on linjannut selvästi: Eurooppa tarvitsee vastuullisten voimien, Eurooppa-myönteisten, rakentavien puolueiden kykyä yhteistyöhön myös parlamenttivaalien jälkeen.

Meille asiassa kyse on periaatteellisesta, perustavaa laatua olevasta arvokysymyksestä.

Kun antaa äänensä SDP:lle, voi olla varma, että se ainutkertainen ääni ei edistä laitaoikeiston pääsyä valtaan EU:ssa, se ääni ei edistä Venäjän etua, eikä se ääni edistä ilmastonmuutosta.

SDP ja sosialidemokraatit Euroopassa ovat ainoa todellinen vastavoima laitaoikeistolle. 

När man röstar på SDP kan man vara säker på att den unika rösten inte främjar ytterhögerns makt i EU. Socialdemokraterna i Europa är den enda verkliga motkraften mot ytterhögern.

Hyvät ystävät,

Jos olemme hiljaa, jos emme lähde liikkeelle, Eurooppaan on tulossa pimeä vuosikymmen.

Samalla Suomi on siirtymässä luokan eturivin vaikuttajasta, takarivin jarruttajaksi. Me sosialidemokraatit emme tätä hyväksy. 

Me sosialidemokraatit sanomme KYLLÄ Ukrainan vankkumattomalle tuelle. Me sanomme EI eurooppalaisen yhteistyön nakertajille.

Me sosialidemokraatit sanomme KYLLÄ ripeämmille ilmastotoimille sekä vihreälle siirtymälle. Me sanomme EI hiilenmustille menneisyyteen tuijottelijoille.

Me sosialidemokraatit sanomme KYLLÄ reilummalle työelämälle ja yhtäläisille eurooppalaisten palkansaajien oikeuksille. Me sanomme EI sanelulle työmarkkinoilla ja ulkomaisen halpatyövoiman hyväksikäytölle.

Hyvät ystävät,

On aika sanoa: Jo riittää.

Eurooppa ja Suomi pystyvät parempaan!

Det är dags att säga: Nu räcker det.

Europa och Finland kan bättre!

On aika näyttää suunta valoisampaan tulevaisuuteen, on aika tehdä lapsemme ylpeiksi vanhemmistaan.

Kesäkuun europarlamenttivaalit ovat ensimmäinen kerta, kun kansalaiset voivat ottaa todellista kantaa Purran-Orpon hallituksen tekemisiin. Kesäkuussa on syytä käyttää demokratian järeintä työkalua, äänestyslippua, ja antaa saksihallitukselle kunnon luunappi!

Kiitos.

Jaa sosiaalisessa mediassa