SDP:n Peltonen: Hallituksen ulkomaisen työvoiman maastapotkulaki etenee kovasta kritiikistä huolimatta

Eduskunnan hallintovaliokunta on tänään hyväksynyt mietinnön niin kutsutusta ulkomaisen työvoiman maastapotkulaista. SDP jätti valiokunnan mietintöön vastalauseen. Uhkana on, että maastapotkulaki heikentää merkittävästi maamme houkuttelevuutta Suomen tarvitsemien osaajien silmissä. Hallituksen hanke sai hallintovaliokunnan kuulemisissa osakseen kovaa kritiikkiä lähes kaikilta asiantuntijoilta.
Hallitus esittää, että Suomessa työskentelevän ulkomaalaisen työntekijän on löydettävä uusi työ kolmessa kuukaudessa työsuhteen päättyessä ennenaikaisesti. Joillekin työntekijäryhmille suoja-aika olisi kuusi kuukautta. SDP:n hallintovaliokunnan valiokuntavastaava Eemeli Peltonen pitää useiden valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden tavoin nyt ehdotettavaa määräaikaa aivan liian lyhyenä. Hän muistuttaa, että VATT:n selvityksen mukaan työperäisellä oleskeluluvalla työttömäksi jääneistä reilu puolet työllistyi uudelleen kuuden kuukauden sisällä.
– Liian lyhyt määräaika uudelleentyöllistymiselle heikentää Suomen houkuttelevuutta niiden osaajien silmissä, joita Suomi kipeästi tarvitsee eri aloille osaajapulan helpottamiseksi. Menetämme osaajia, jotka ovat jo asettuneet Suomeen ja joiden työllistymismahdollisuudet ovat hyvät. Esitys on vahingollinen Suomen kilpailuasemalle osaavasta työvoimasta muihin maihin nähden. Kolmen kuukauden suoja-aikaa ei kannattanut yksikään työnantajien tai työntekijöiden edustaja hallintovaliokunnassa. On käsittämätöntä, että hallitus silti yhä ajaa tätä hanketta, Peltonen toteaa.
Peltonen painottaa, että työnantajien ja työntekijöiden edustajat peräsivät lausunnoissaan pidempiä suoja-aikoja. Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto toi esiin, että rekrytointiajat ovat Suomessa moniin tehtäviin pitkiä ja niiden kestoa ovat pidentäneet työelämässä yleistyneet soveltuvuusarvioinnit ja muut rekrytointiin liittyvät käytänteet. SDP esitti valiokunnassa, että suoja-aika olisi kuusi kuukautta.
– Pidämme tärkeänä sitä, että uudelleentyöllistymiseen asetetaan selkeä, reilu ja toimiva suoja-aika. Esitimme hallintovaliokunnassa, että määräaika olisi kuusi kuukautta kaikille työntekijöille. Kaikille työperusteisella oleskeluluvalla Suomessa työskenteleville tulisi taata työsuhteen päättyessä saman pituinen suoja-aika, mikä selkeyttäisi tilannetta myös työnantajille ja vähentäisi viranomaisten työtä.
Peltonen kummeksuu, että edes työnantajien kova kritiikki ei saanut kokoomuksen päätä kääntymään asiassa. Maastapotkulaki lisää myös työnantajien byrokratiaa, kun maahanmuuttovirastolle pitää jatkossa ilmoittaa sanktion uhalla työperusteisella oleskeluluvalla olevan työn ennenaikaisesta päättymisestä. Suomen houkuttelevuuden heikentämisen lisäksi yritysten sääntelykuorma kasvaa.
– Hämmästelen sitä, että kokoomuksen johdolla Suomen kilpailuasemaa osaavasta työvoimasta heikennetään näin merkittävällä tavalla. Edes työnantajien hätähuudot eivät saaneet kokoomuksessa päitä kääntymään. Kokoomus on jälleen asettunut perussuomalaisten Suomelle haitallisen maahanmuuttopolitiikan takuumieheksi, samalla kilpailukykyämme heikentäen, Peltonen päättää.