SDP:n Niina Malm: Historiaa ei voi kirjoittaa uusiksi, ei edes Li Andersson

10.7.2024

Vasemmistoliiton Li Andersson on tiistaina julkaisemassaan blogikirjoituksessa pyrkinyt kirjoittamaan historiaa uusiksi, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja, viime vaalikaudella hallintovaliokunnassa varajäsenenä istunut Niina Malm.

Blogikirjoituksessaan Andersson käsittelee viime kaudella säädetyn rajavartiolain muutoksen vaiheita pyrkien hämärtämään sitä, että tuki nykyistä rajavartiolain 16 §:ää, joka mahdollistaa poikkeustilanteessa turvapaikkahakemusten vastaanottamisen keskeyttämisen itärajalla. Kuten Andersson kirjoittaa, lain valmistelun aikana esitettiin erilaisiakin näkemyksiä siitä, kuinka laaja turvapaikkahakemusten keskittäminen lain muutoksella oli tarkoitus mahdollistaa. Hallintovaliokunnan laista antamassa lopullisessa yksimielisessä mietinnössä kuitenkin määriteltiin selvästi, että turvapaikkahakemusten vastaanottamisen keskeyttäminen voi koskea laajuudeltaan myös koko itärajaa.

– Eduskunnassa lait hyväksytään valiokunnan mietinnön pohjalta. Kokeneena parlamentaarikkona Andersson tietää tämän erittäin hyvin ja tiesi tarkasti lain hyväksyessään, mikä oli sen sisältö, toteaa Malm.

Malmin mukaan on harhaanjohtavaa antaa ymmärtää, että rajavartiolain säännöksessä ei olisi kyse turvapaikanhaun rajoittamisesta sen vuoksi, että lain terminologiassa puhutaan turvapaikanhaun keskittämisestä.  

– Tosiasia on se, että vuonna 2022 eduskunnassa käsitellyn rajavartiolain mietintö antoi tarvittaessa valtuudet koko itärajan sulkemiseen turvapaikan hakemiselta. Tästä käytiin eduskunnassa sen verran laajasti keskustelua, että asia ei ollut epäselvä yhdellekään kansanedustajalle. Vaikka prosessin aikana äänestettiin asian lähettämisestä vielä toiseen käsittelyyn perustuslakivaliokuntaan, niin hallintovaliokunnan mietintö tuli saliin yksimielisenä ja se myös hyväksyttiin yksimielisesti, siis myös vasemmistoliiton tukemana. Historiaa ei voi kirjoittaa uusiksi, ei, vaikka olisi Li Andersson.

Jaa sosiaalisessa mediassa