SDP:n Matias Mäkynen: Miksi hallitus ei ota kansalaisten huolia vakavasti?

22.3.2025

Suomalaisten luottamus julkisiin palveluihin horjuu ja ministeriö varoittaa palveluiden olevan vaarassa, mutta hallitus ei halua kuunnella, arvostelee SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen.

 – Vaalien lähestyessä hallitus on sulkenut korvansa sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuvalta kritiikiltä ja keskittyy toistelemaan, että kaikki on hyvin. JHL:n barometrin mukaan ihmisten luottamus julkisiin palveluihin on kuitenkin heikentynyt merkittävästi. Sosiaali- ja terveysministeriö puolestaan kertoo, että palvelut ovat vaarantuneet kaikilla hyvinvointialueilla.

 – Sosiaali- ja terveysministeriön raportissa varoitetaan, että alijäämien kattamisen tiukasta aikataulusta johtuvat sopeutustarpeet voivat vaarantaa jopa lakisääteisten palveluiden järjestämisen hyvinvointialueilla. Tämä on vakava varoitus, joka hallituksen pitäisi ottaa tosissaan. Ikävä kyllä pääministeriä vaikuttaa huolettavan enemmän se, että oppositio puhuu ääneen sosiaali- ja terveyspalveluiden kriisistä, Mäkynen harmittelee.

JHL:n tutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät julkisia palveluita ahkerasti ja myös haluavat niiden säilyvän julkisina. Kokoomusvetoiselle hallitukselle julkisten palveluiden kehittäminen on kuitenkin tärkeysjärjestyksessä loppupäässä, toteaa Mäkynen.

 – Suomalaiset haluavat turvata hyvinvointivaltion palvelut, mutta hallitus on aloittanut hivutuskampanjan, jossa hyvinvointivaltiota romutetaan pala palalta vaikeuttamalla palveluihin pääsyä ja karsimalla julkisia palveluita samalla kun yksityisen terveydenhuollon tukemiseen Kela-korvauksin laitetaan 600 miljoonaa euroa.

 – Hallituksen on viimein otettava suomalaisten huolet tosissaan. Hyvinvointialueille on annettava lisää aikaa alijäämien kattamiseen, jotta hätäisiltä leikkauksilta ja palveluiden vaarantumiselta vältytään. Tämä päätös on tehtävä viimeistään huhtikuun puoliväliriihessä, Mäkynen päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa