SDP:n Lauri Lyly: ”Hallitusohjelma muuttuu inhimillisemmäksi ja oikeudenmukaisemmaksi vain hallituksen kokoonpanomuutoksilla”

Suomeen on muodostettu sotien jälkeisen ajan oikeistolaisin ja konservatiivisin hallitus, ja se näkyy myös sen ohjelmassa, jossa vahvat menestyvät ja kantavat vähemmän yhteiskunnallista vastuuta ja jossa heikommat jäävät yhä osattomammaksi yhteiskunnan palveluista ja tuesta. Tämä hallitus on valintansa tehnyt. Se ei ole kannustaminen, vaan se on keppilaeilla pakottaminen ja leikkaaminen. 

Talouden tasapainottamisessa sopeutustoimia pitää tehdä niin menojen kuin tulojenkin puolella. Kaikkien pitää kantaa vastuuta, myös hyväosaisten. Julkinen talous pitää saada tasapainoon parin vaalikauden aikana. Meidän ei pitäisi tärvellä talouskasvua leikkauksilla. Leikkaamisten sijaan hallituksen pitäisi tehdä enemmän kestävää kasvua tukevaa politiikkaa. Yksi asia on varmaa: kaikki eivät tule pysymään mukana. On vaikea uskoa, että leikkaamalla ja vastakkainasettelua lisäämällä Suomi saadaan nousuun. 
 
Talouden oikaisemisen keskeinen keino on työllisyydessä. Työllisyysaste on Suomessa huippulukemissa Sanna Marinin hallituksen jäljiltä. Siitä voimme olla ylpeitä. Työllisyysaste pitää saada nostettua 80 prosenttiin tämän vuosikymmenen aikana. Orpon hallitusohjelman mukaan siihen pyritään kuitenkin vain leikkaamalla ja kuristamalla työttömyys- ja sosiaaliturvaa, sekä heikentämällä työehtoja. 
 
Petteri Orpon hallitus teki valintansa. Hallitus valitsi keppilait. Näiden yksinomaan työntekijöitä kurittavien keppilakien myötä hallitus yrittää päästä työllistämistavoitteeseensa. Laskennallisesti hallitus on määritellyt näiden vaikutuksen 70 000 työlliseen, jos tavoite on 100 000. Tästä välistä 8 000 pitäisi tulla veronkevennyksillä ja lopuista ei ole tietoa. Hallituksen kaavailemat heikennykset palkansaajien asemaan ovat työnantajien märkä uni. Eduskuntakäsittelyssä ja kolmikantaisissa neuvotteluissa on tehtävä paljon, että saamme näitä torjuttua ja tehtyä fiksumpia ja kannustavampia ratkaisuja kasvun aikaan saamiseksi.
 
Hyvinvointialueiden rahoitus ovat toinen esimerkki hallituksen leikkauspolitiikasta. Rahamäärä on valtion budjetin yksi tärkeimmistä luvuista. Tänä vuonna se on noin 23 miljardia euroa. Mikäli rahoitusta ei tule seuraavina vuosina riittävästi, pääsisi sosiaali- ja terveyspalveluihin entistä vaikeammin ja hitaammin.
 
Nämä säästöt tulevat auttamatta johtamaan huononeviin palveluihin, pidentyviin asiakasjonoihin sekä lisääntyvään pahoinvointiin, todennäköisesti myös henkilöstön vähentämiseen tai irtisanomisiin. Tämäkö on kiitos hoitajille siitä kaikesta pyyteettömästä työstä, jota he ovat läpi koronakriisin ja sen jälkeen tehneet? 
 
Me SDP:ssä olemme valmiit yhteistyöhön hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen turvaamiseksi, jossa kestävää kasvua ja työllisyyttä haetaan aidosti, sekä ympäristöstämme huolehditaan. Näiden tavoitteiden puolesta toimimme myös oppositiossa ja yritämme torjua hyvinvointiyhteiskunnan romuttamisen.
 
Petteri Orpon hallitusohjelmasta on vaikea sanoa mitään hyvää. Itse uskon, että hallitusohjelma ja sen myötä tehtävä politiikka muuttuu vain hallituksen kokoonpanomuutoksilla inhimillisemmäksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Siksi toivoisin, että hallitus kaatuisi jo alkumetreillä, jotta pahemmilta vaurioilta vältyttäisiin, sillä koska niiden vaurioiden korjaaminen veisi vuosia. Mikäli yksi viime eduskuntavaalien voittajista, eli me sosialidemokraatit, olisi hallituksessa, ei näin kansaa jakavaa politiikkaa olisi mahdollista tehdä. Mikäli hallitus nyt kompuroi, pitää meillä mielestäni olla valmius neuvotella sellaisesta hallituskokoonpanosta, joka olisi inhimillisempi, oikeudenmukaisempi, suvaitsevampi, panostaisi koulutukseen, palveluihin ja kestävään kasvuun sekä työllisyyteen. Minulle kävisi tässä tilanteessa sinipunahallitus. Avain tämän tilanteen ratkaisemiseen on nyt RKP:lla ja lukko Kokoomuksella.