SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen työllisyyspolitiikka on ennätyksellisillä pakkaslukemilla
Suomen työllisyyskehitys on ollut Euroopan surkeinta. Nyt on käynyt ilmi, että tämän työllisyyskehityksen myötä Suomelle on kehittynyt uusi, yli miljardin euron vaje tavoitteisiin nähden. Heikentynyt työllisyystilanne, lisääntyneet konkurssit sekä rakennusalan ahdinko ovat kaikki johtaneet verotulojen romahdukseen ja täten lisävajeen syntymiseen.
Hallitus lupasi 100 000 uutta työpaikkaa. Näiden oli tarkoitus vahvistaa julkista taloutta 2 miljardilla eurolla. Nyt ollaan tilanteessa, jossa julkinen talous on pakkasella 3 miljardia euroa ja työllisiä on 50 000 vähemmän kuin hallituksen aloittaessa. Avoimien työpaikkojen määrä on myös romahtanut kun ei ole talouskasvua saatu aikaiseksi.
– Tulokset puhuvat puolestaan. Tällä hetkellä Suomessa kasvaa vain velka, työttömyys, konkurssit ja köyhyys. Näkymät ovat erittäin synkät, sanoo kansanedustaja Lauri Lyly.
Hallitus syyttää tilanteesta kansainvälistä suhdannetta, mutta se ei selitä sitä, miksi Suomen työllisyysaste on kehittynyt Euroopan heikoiten viimeisen 12 kuukauden aikana. Miksi juuri meillä yrittäjien ja kuluttajien luottamus on romahtanut?
– Hallituksen ei olisi ollut pakko antaa rakennusalan romahtaa. Se on pitkittänyt taloutemme ahdinkoa. Hallitus ei ole saanut vihreitä investointeja, saati muitakaan investointeja liikkeelle. Se on puolitoista vuotta odottanut toimettomana ihmettä tapahtuvaksi sillä rintamalla.
-Lisäksi sen ei olisi ollut pakko runnoa läpi repiviä työmarkkinaheikennyksiä. työmarkkinauudistuksia. Näillekään ei ole laskettu työllisyysvaikutuksia. Heikennyksillä on vain sotkettu työmarkkinat. Aiemmin sopien työmarkkinoilla on luotu ennustettavuutta ja mahdollisuuksia kasvulle. Nyt sekin väline on yksipuolisesti heitetty romukoppaan.