SDP:n Johannes Koskinen: Nyt ei ole aika leikata kansainvälisen vakauden edistämistyöstä
SDP:n Johannes Koskinen kritisoi hallituksen esitystä leikata sadan miljoonan euron edestä kehitysyhteistyöstä ensi vuonna. Tällaiset leikkaukset heikentävät Suomen kehitysyhteistyön vaikuttavuutta ja ovat vastoin Suomen pitkää linjaa kansainvälisen vakauden edistämisessä. Koskinen huomauttaa, että suurvaltakilpailun kiihtyessä ja konfliktien lisääntyessä tulisi panostaa kehityspolitiikan tehostamiseen leikkausten sijaan.
– Huomattavien leikkausten lisäksi hallitus siirtää kehitysyhteistyön painopistettä köyhyyden vähentämisestä kaupan puolelle, mikä on vastoin YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoitteita. Kehitysyhteistyörahoitukselle tulee rakentaa pitkän aikavälin näkymä kansainvälisten velvoitteidemme toteuttamiseksi, linjaa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen.
Lisäksi Koskinen kritisoi hallituksen päätöstä lakkauttaa kaksi kehitysyhteistyöhön liittyvää kansalaisjärjestöjen avustusmuotoa ja leikata ulkoministeriön jakamaa avustusta kansalaisjärjestöjen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen toimintaan. Kansalaisyhteiskunnan moninaisuuden turvaamiseksi hän vaatii näiden tukien palauttamista.
– Kehityspolitiikkaa rapauttamalla hallitus toimii Suomen pitkää ja vakiintunutta linjaa vastaan. Tämä ei ole Suomen eikä kansainvälisen yhteistyön roolimme edun mukaista, päättää Koskinen.