SDP:n Aki Lindén: Valtakunnansovittelijan toimivaltuus turvattava

15.10.2024

SDP:n kansanedustaja Aki Lindén varoittaa hallituksen esittämän vientivetoisen palkkamallin vaikutuksista ja muistuttaa hallitusta valtakunnansovittelijan merkityksestä Suomen työmarkkinoiden vakaudelle. – Olen toiminut työnantajatehtävissä julkisella sektorilla yli 20 vuotta: maamme kahden suurimman sairaanhoitopiirin johtajana sekä Kuntatyönantajien valtuuskunnan jäsenenä ja puheenjohtajana. Tällä kokemuksella uskallan väittää, että valtakunnansovittelijan ratkaisuvallan kaventamisesta, joka ns. vientivetoiseen malliin on sisällytetty, ei seuraa työmarkkinoille mitään hyvää, sanoo Lindén.

Lindén muistuttaa, että vaikeimmat työtaistelut Suomessa 2000-luvulla olivat lääkäreiden vuonna 2001 ja hoitohenkilöstön vuosina 2007 ja 2022 käydyt työtaistelut. – Ne vaikuttivat vakavalla tavalla keskeisiin yhteiskunnan palveluihin, ja niiden sovittelu oli poikkeuksellisen vaikeaa, sanoo Lindén.

– Jos nyt kavennamme hallituksen esittämällä tavalla valtakunnansovittelijan mahdollisuuksia hakea ja tarjota sovintoratkaisuja, on vaikea kuvitella, miten tällaiset työtaistelut voitaisiin vastaisuudessa ratkaista, sanoo Lindén. 

–  Näyttääkin pahasti siltä, että hallitus ei ole tiedostanut esitykseensä sisältyviä riskejä. Tämä kertoo vakavasta työmarkkinoiden ymmärryksen puutteesta, sanoo Lindén.

SDP on jättänyt yhdessä muun opposition kanssa hallitukselle välikysymyksen palkkatasa-arvosta. Välikysymyskeskustelu käydään eduskunnan täysistunnossa tänään.

Jaa sosiaalisessa mediassa