SDP:n Aki Lindén: Hallitus leikkaa aina vain lisää sairaaloilta

Parhaillaan hallitus käy neuvotteluja 70 miljoonan euron sairaalasäästöistä. Niistä päätettiin jo vuosi sitten, mutta tarkempi leikkausten määrittely on osoittautunut vaikeaksi, ja nyt hallituksella on paine tehdä asiassa konkreettisia ratkaisuja.
Heti hallituskauden alkaessa asetettiin työryhmä selvittämään hallitusohjelmassa mainittua sairaaloiden rakennemuutosta. Työryhmän selvitys julkistettiin tammikuussa 2023. Se olisi merkittävästi vähentänyt maamme laaja-alaisten sairaaloiden lukumäärää. Väestön keskuudessa eri puolilla Suomea tyrmistyttiin esityksestä. Hallitus joutuikin luopumaan kaikkein rajuimmista ehdotuksista ja uutisoi tämän positiivisena ”saavutuksena”. Toteutettavaksi jäi kuitenkin merkittäviä leikkauksia.
Niistä päätettiin ankaran kritiikin ja hallituksen omia rivejä repineen äänestyksen jälkeen eduskunnassa joulukuussa 2023. Seitsemän eri sairaalan yöpäivystys suljettiin.
Sairaaloilta ja terveyskeskuksilta leikattiin 150 miljoonaa euroa, jonka ne voivat kompensoida korottamalla asiakasmaksuja. Sairaaloissa se tarkoitti poliklinikkamaksujen 45 % korotusta 46 eurosta 67 euroon. Tällainen maksu voidaan periä vaikkapa viiden minuutin puhelusta, jossa lääkäri kertoo potilaalle kuvaamisen tuloksen ja antaa hoito-ohjeita.
Huhtikuussa 2023 hallitus päätti, että ”sairaaloiden palveluvalikoimaa” supistamalla niiltä voidaan leikata 70 miljoonaa euroa. Tämän sisällöllinen määrittely on ollut niin vaikeaa, että ministeri Juuso päätti luopua hankkeesta. Valtiovarainministeri Purra kuitenkin totesi, että leikkaukset on tehtävä. Valmistelu on jatkunut salaisena ja ilmeisen vaikeana.
Lonkan tekonivelleikkauksen kustannus on 8000 euroa, kaihileikkauksen 800 euroa, synnytyksen 3500 euroa, sydämen pallolaajennuksen 6000 euroa, pikkukeskoksen tehohoidon kustannus 4000 per päivä. Kaikki sairaaloiden palvelut on vastaavalla tavalla hinnoiteltu. Mihin niistä leikkaus kohdistetaan? Ei julkisissa sairaaloissa tehdä mitään ”kauneuskirurgiaa” – kuten hallitus on väittänyt.
Sairaaloiden toiminta ja sen vaatimat resurssit on turvattava. Emme hyväksy leikkauksia. Sairaalat ovat arjen turvallisuutemme selkäranka. Hallituksen epäinhimillinen politiikka on saatava loppumaan!