Puolueen puoluesihteeri Antton Rönnholmin puhe SDP:n 47. puoluekokouksessa 1.9.2023

Hyvät toverit, ystävät, kutsuvieraat

Bästa kamrater, vänner,

Esteemed guests,

En lähde käymään läpi sitä, mitä on tapahtunut menneellä puoluekokouskaudella tai missä kaikessa edellinen hallitus onnistui ja nykyinen on väärässä. Jälkimmäinen lista on liian pitkä. En lähde yrittämään uusia linjanvetoja, sillä linjoja tämä kokous vetää. Me teemme sen, te teette sen, hyvän valmistelun pohjalta ja uusien vetäjien johdolla.

Päällimmäisenä ajatuksissani on huolta siitä, mihin maa on menossa. Samalla helpotusta siitä, että tämä kokous on täynnä energiaa ja johtopaikoille on tarjolla huippuosaajat. Ja tietysti haikeutta siitä, että yksi luku omassa kirjassa on kirjoittumassa loppuun.

Pari huomiota siitä missä olemme. Ja aivan lopuksi haluan kiittää.

Hyvät toverit,

Suomessa puhutaan rasismista. Aihe on ikävä, koska puhutaan ongelmasta, joka on todellinen ja koskettaa monen päivittäistä elämää. Eikä ongelma katoa julistuksilla tai suureleisillä irtisanoutumisilla, jos ihmiset eivät aidosti muuta ajatteluaan. Ilmapiiri, jossa keskustelua käydään on – muotisanaa käyttäen – toksinen. Ollaan matkalla “Ameriikan malliin”. Huudetaan yli ja ohi toistemme. Katsotaan ylen- ja alaspäin. Sulkeudutaan omiin todellisuuksiin.

Palaan ajatukseen, jonka esitin Kultaranta-keskusteluissa 2017 mediaa käsittelevässä paneelissa: ”Kielen korruptio johtaa totuuden eroosioon. Totuuden eroosio johtaa luottamuksen loppuun.” Näinhän meille on käymässä. Tilassa, jossa jokaisella on omat faktat ja kaikki huutavat, lopetetaan kuunteleminen. Me tiedämme ketkä tästä ovat vastuussa, mutta voimme vaikuttaa vain omaan toimintaamme ja rakentaa luottamusta. Vaikka korviin sattuu, on oltava aikuinen huoneessa.

Miksi näin on? Miksi voimme pahoin? Olemme puhuneet vaalikampanjoissa, että SDP:n tulee tarjota perusteltua toivoa. Ovatko ihmiset menettäneet toivonsa ja sen myötä uskon tasavertaisuuteen ja yhteiskunnalliseen edistykseen?

Otan kaksi käsitettä, joista politiikassa on minusta kyse. Utopia ja dystopia. Utopia on sananmukaisesti paikka, jota ei ole. Se on ideologioiden historiassa ollut aina tulevaisuuden unelmayhteiskunta. Dystopia taas on edellisen vastakohta, ei toivottava painajainen.

1900-luku marssitti esiin vasemmistolaisia ja oikeistolaisia, konservatiivisia ja liberaaleja utopioita. Näiden käytännön toteutuksesta syntyi kammottavia dystopioita, yhteiskuntia, jotka riistivät poliittiset oikeudet, murhasivat ja aiheuttivat äärimmäistä epätasa-arvoa. Ne perustelivat toimintansa nostamalla ideologian tai rahan yli ihmisen.

Mutta missä utopiat ovat 2000-luvulla? Eri puolilla poliittista kenttää unelmayhteiskunnat tuntuvat saavan määritelmänsä menneisyydestä. Osa kaipaa viime vuosisadan alun kansalliskonservatismia. Mekin olemme haikailleet hyvinvointivaltion luomisvuosikymmenen vimmaa. Osa uskoo yhä 80-luvun talousliberalismin voivan yhtäkkiä alkaakin toimimaan. Osa haikailee arvoasetelmissa jopa kuningatar Viktorian aikaan. Kaikkia ajatuksia yhdistää menneisyys. Utopia, jota tarjoillaan, on itseasiassa dystopia: maailma, johon ei ole paluuta kuin aikakoneella.

No tähän on monta syytä: tuottavuus- ja talouskasvun hidastuminen kypsissä talouksissa. Väestön ikääntyminen, yhteiskuntien moniarvoistuminen ja yhtenäiskulttuurin katoaminen. Mutta yksi asia on minusta varmaa. Ihmiset kaipaavat yhä unelmia paremmasta, utopioita jos niin halutaan. Ja meidän on tarjottava uskottavia unelmia ja perusteltua toivoa.

Mutta ei koskaan katsomalla menneeseen. Vaan katsomalla tulevaan, puuttumalla niihin perusfundamentteihin, jotka unelmat mahdollistavat – eli hyvinvoinnin luomiseen ja sen oikeudenmukaiseen jakamiseen. Ja siihen, että moniarvoisessa yhteiskunnassa meille on kaikille tilaa, mutta vihalle ja rasismille ei. Huomenna on paremmin kuin tänään.

Hyvät toverit,

Haluan kiittää, mutta valitettavasti en voi mainita teitä kaikkia, joten älkää pahastuko.
Koskaan en ole nähnyt julkisuudessa niin epäoikeudenmukaista kohtelua, enkä koskaan niin monta politiikasta inspiroitunutta nuorta silmäparia.

Kiitos Sanna inspiraatiosta ja rohkeudesta!

Koskaan en ole nähnyt kenenkään nostavan itsensä tahon voimalla jalkeille johtamaan muutosta.

Kiitos Antti luottamuksesta ja tahdonvoimasta!

Koskaan en ollut luottanut niin täysin toverin haluun palvella tätä liikettä, kuin yhteistyössä puoluevaltuuston puheenjohtajan kanssa.

Kiitos Sirpa tuesta ja ystävyydestä!

Kiitos varapuheenjohtajat, puoluehallituksen jäsenet. Kiitos eduskuntaryhmä, sen johto, kaikki edustajat ja kanslia. Kiitos toiminnanjohtajat. Jos tämä sali tietäisi kaiken sen, mitä teette ja mihin pystytte. Bästa kamrater, tack för samarbetet både i Finland och i hela Norden.

Kiitos koko puoluetoimisto, meitä ei ole paljon, mutta meistä on moneksi. Katsokaa taas täälläkin ympärillenne. Olen välillä puskenut lujaa, mutta se on rakkaudesta ja lajiin. Ja rakkaudesta teihin.

Kiitos kaikki puolueen tekijät ja toimijat ympäri Suomea kunnallisjärjestöistä teihin puoluekokousedustajiin ja niihin, joita emme täällä näe, mutta he jäävät keittämään kahvit ja pystyttämään ne teltat.

Hyvät ystävät,

Puhun ehkä viimeistä kertaa poliittisessa tilanteessa puolueen sihteerinä. Mietin miten tähän päädyin. Mietin mitä jätän jälkeeni?

Päätin pari viikkoa sitten, että jos ei muuta konkreettista, niin Kansan Sivistysrahastossa ei toistaiseksi ole rahastoa, joka kansanvallan ja demokratian lisäksi voisi palkita ansioista poliittisen viestinnän ja retoriikan saralla. Tällainen on nyt perustettu, ja se kantaa isovanhempieni Helenan ja Armaksen nimeä.

Helena oli sähkölaitoksella toimistonhoitaja ja Armas teki sähköasennusten lisäksi, saatuaan kansalaisluottamuksensa takaisin, yli puoli vuosisataa työtä valtuutettuna ja silloisessa sosiaalilautakunnassa. Ja söi lähinnä kuivattua kalaa. Ruusumukit olivat Helenan ja Sosialisti-lehdet Armaksen.

Meillä kaikilla on polkumme tähän liikkeeseen. Ne kulkevat tänne eri ikäisinä ja erilaisiin hommiin. Ne ovat erilaisia ja yhtä arvokkaita. Näistä ihmisistä minä tulin, ja tällaisten jättiläisten harteilla seisomme yksilöinä ja yhteiskuntana. Tunnistatte itse elämässänne ne ihmiset, joiden esimerkki on johtanut teidät tähän liikkeeseen ja tänne – olivat he sukua tai sukulaissieluja. Samalla minusta on tullut minä vasta teidän kanssanne.

Täällä on paljon nuoria puoluekokousedustajia, jotka vievät eteenpäin opetuksia oikeasta ja väärästä. Katsokaa ympärillenne, täällä on ja täällä kasvaa jättiläisiä.

Muistan sen, miksi liike on minussa ja tuskin osannut sanoin kuvailla mitä minulle on merkinnyt olla liikkeessä.

Enkä lähde mihinkään. Mutta lainaan Nuuskamuikkusen sanoen, täytyy lähteä, että voi tulla takaisin.
Kiitos! Tack!