Liikenne- ja viestintävaliokunnan sd-edustajat: Korkea hintataso haastaa ministeri Ranteen asfaltointilupaukset

25.6.2024

– Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps) on luvannut, että tänä kesänä asfaltti tuoksuu. Korjausvelan kasvua tänä kesänä silti ei pysäytetä, tavoiteltuun teiden päällystekilometreihin pääseminen on haastavaa ja vaikka ministeri leikkaa hymysuin omalta hallinnonalaltaan, kertaluontoinen lisärahoitus laitetaan pelkästään tieverkon päällysteisiin unohtaen muut ongelmat, kritisoi liikenne- ja viestintävaliokunnan sd-ryhmän jäsen, kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkonen ministerin toimintaa.

Ministeri Ranne on julistanut useasti pysäyttävänsä korjausvelan kasvun hetkellisesti tänä kesänä.

– Ministeri Ranne jättää ajoittain mainitsematta tarkoittavansa vain tieverkon korjausvelkaa, sillä korjausvelkaa kertyy myös esimerkiksi siltoihin, raiteisiin ja vesiväyliin. Nyt korjataan siis tieverkkoa kertaluonteisesti 250 miljoonan euron lisärahoituksella. Korjausvelan kokonaismäärän ennustetaan kasvavan tällä vaalikaudella miljardilla yli 5 miljardiin euroon, kansanedustaja Marko Asell huomauttaa. 

Korjausvelan jyrkkä kasvu johtuu kustannustason noususta, jota kuvaava maanrakennusindeksi on noussut parissa vuodessa lähes 30 % ja päällysteiden indeksi noin 55 %. Nousu on nyt taittunut, mutta hinnat ovat jääneet korkealle tasolle.

– Päällystysurakoiden kilpailutuksista vastaavista ELY-keskuksista on kantautunut pitkin kevättä tietoja, joiden mukaan hintataso on edelleen niin korkea, että se vaarantaa ministerin lupaileman päällystekilometrien määrän. Lomakauden alku on käsillä ja kilpailutusten tulokset ovat varmasti selvillä eli hallitus pystyy jo kertomaan, saavutetaanko tavoitteeksi asetettu 4 000 km:n päällystemäärä tänä kesänä Suomen tieverkolla ja mille alueille päällystystyöt jakautuvat. Haluaisimme selvyyden, pitääkö ministerin kilometrilupaus paikkansa vai jääkö sekin vain haaveeksi, kansanedustaja Seppo Eskelinen selventää.

Väylävirasto on arvioinut noin 4 000 päällystyskilometriä riittäväksi vuosittaiseksi tasoksi, jottei tieverkon korjausvelka kasvaisi. Edellisen kerran tälle tasolle päästiin vuonna 2020 osana koronaelvytystä, mutta tuolloin sama tulos saavutettiin noin 200 miljoonaa pienemmin kustannuksin.

– On perusteltua kysyä, miten tehokkaana ministeri näkee hankkeen kertaluonteisen investoinnin tällä hintatasolla verrattuna vuoden 2020 kustannuksiin etenkin, kun hankkeen rahoitus kerätään valtionyhtiöistä osana hallituksen investointiohjelmaa, avaa kansanedustaja Pinja Perholehto yhtä kysymyksistä.  

Liikenne- ja viestintävaliokunnan sd-ryhmä jätti eilen 24.6. asianomaisen ministerin vastattavaksi kesän päällystystöiden toteutumista koskevan kirjallisen kysymyksen.  

Jaa sosiaalisessa mediassa