Viime kuukausina on käyty vilkasta keskustelua siitä, miten suomalaiset tekisivät pidempään työtä. Olen saanut vaihtaa aiheesta näkemyksiä usemman kansalaisen kanssa. Pääviesti on ollut: kyllä suomalaiset työtä tekevät, kunhan vaan jaksavat. Niin, olen samaa mieltä. Työurien pidentämisestä puhuttaessa SDP ja palkansaajajärjestöt ovat halunneet korostaa juuri työelämän laadun kehittämistä tehokkaimpana keinona saada ihmiset jaksamaan työelämässä nykyistä pidempään.
Viime kevään eläkekiista järisytti vakavalla tavalla suomalaista yhteiskuntaa. Pääministeri Matti Vanhasen Rukan keväthangilta kaivama idea eläkeiän nostamisesta yksipuolisella sanelupäätöksellä sai täystyrmäyksen koko palkansaajaliikkeen ja laajan kansanliikkeen edessä. Hallitus oli tuolloin pakotettu perääntymään kiistassa. Työurien pidentämiseen sekä työhyvinvoinnin edellytysten parantamiseen tähtäävä työ laitettiin kolmikantaiseen työryhmään.
SDP avasi viime torstaina ensimmäistä kertaa historiassaan puoluehallituksensa ovet toimittajille. Kokouksen alussa toimittajat pääsivät seuraamaan työskentelyämme ja kuulemaan sekä yhteenvetoa vuodesta 2009 että linjojamme tälle vuodelle. Tämä on osa sitä avointa järjestökulttuuria ja tapaa tehdä politiikkaa, jota haluamme puolueeseen luoda. Nostin puheessani esille kolme keskeistä haastetta alkavalle vuodelle. Ne ovat työttömyys, eriarvoisuus ja turvattomuus.