SDP:n ohjelmatyö

15:11

Puoluevaltuuston kokous

Ohjelmatyö uudistaa yhteiskuntaa

SDP:n ohjelmatyön tavoitteena on määritellä se, miten puolue haluaa uudistaa yhteiskuntaa yhdessä kansalaisten kanssa.

SDP:n ohjelmien suuntaviivoilla on muun muassa luotu peruskoulu, rakennettu kansanterveysjärjestelmä, perustettu ympäristöhallinto ja uudistettu eläkepolitiikkaa.

SDP valmistelee ohjelmia ja kannanottoja puolueen jäsenten, puoluehallituksen tai asiantuntijatyöryhmien aloitteiden pohjalta. Työryhmät toimivat valmistelevina toimieliminä sekä asiantuntijapankkeina. Varsinaiset kannanotot ja päätökset työryhmien tekemän työn pohjalta tekevät puolueen viralliset toimielimet, eli puoluehallitus, puoluevaltuusto tai puoluekokous.

Puoluekokoukset päättävät ajankohtaisista ohjelmista. Puoluevaltuusto ja puoluehallitus voivat myös puoluekokousten välillä tehdä ohjelmallista työtä yhteiskuntapolitiikan eri alueista. Vaaliohjelmissa SDP määrittelee käytännön poliittiset tavoitteet kansalaisten arvioitaviksi ja hallitusvastuussa toteutettaviksi.

SDP on uudistusliike, joka hakee ohjelmatyönsä ja yhteisen keskustelun kautta ratkaisuja yhteiskunnassa vallitseviin epäkohtiin. 

Valmistelutyön lisäksi työryhmät seuraavat puolueen asettamien tavoitteiden sekä hallitusohjelman toteutumista.