Ajankohtaista

Sosialidemokraatit SDPshared link on Facebook

− Keskusteluissa sote-uudistuksesta on painottunut kustannusten kasvun hillintä sekä palveluiden saatavuuden ja laadun parantaminen. Osana uudistusta olisi kuitenkin tärkeää huolehtia myös siitä, ettei nykyisen hallituksen yhtiöittämisvimmassa lapsi – eli vapaaehtoistyön tuoma lisäarvo – menisi pesuveden mukana hukkaan.Sosialidemokraatit SDP

Sosialidemokraatit SDPshared link on Facebook

SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen käyttää tärkeän puheenvuoron blogissaan rauhan merkityksestä Suomen, Euroopan ja maailman vakaudelle: "Politiikan keskeisin tavoite on edistää rauhaa ja vakautta. Näin ylläpidämme parhaiten turvallisuuttamme ja voimme sen päälle rakentaa hyvinvointimme. Aikamme tarvitsee vähemmän lietsontaa ja enemmän liennytystä."Sosialidemokraatit SDP

Demarinuoretshared image on Instagram

Tänään on kulunut viisi vuotta Utøyan terrori-iskusta, jossa murhattiin 69 nuorta sosialidemokraattia Norjan Demarinuorten kesäleirillä. Tänään Euroopan Demarinuorten kesäleirillä muistelemme tovereitamme, jotka menettivät henkensä puolustaessaan vapautta, yhdenvertaisuutta ja solidaarisuutta. Leirin muistopuu täyttyy hiljalleen kauniista sanoista, joita leiriläiset kirjoittavat terrori-iskussa menehtyneille. Illalla luemme ne yhdessä ääneen yli 1000 muun demarinuoren kanssa. Vi glemmer aldri. #utoya #demarinuoret #wiglemmeraldridemarinuoret

Demokraattishared image on Instagram

Politiikan tähtitoimittajamne Simo Alastalo pääsi uljaaseen toimittajaseinäämme mm. Kalevi Sorsan kaveriksi. Tsekkaa seinä!demokraatti

Kumpula-Natri: 70 prosenttia Välimereen hukkuneista on naisia

Ajankohtaista 13:43

Miapetra Kumpula-Natri

Mielikuva Eurooppaan paenneista ihmisistä on usein väärä. Balkanin maantien laitoja taivaltaa paljon naisia, lapsia ja korkeasti koulutettuja ihmisiä. Pakolaisille on tarjottava turvaa, mutta myös korkeakoulutusta.

Euroopan parlamentti käsittelee tänään naistenpäivänä naispuolisia turvapaikanhakijoita koskevaa raporttia. Eurooppaan saapuvista turvapaikanhakijoista lähes 60% on nyt naisia ja lapsia (Lähde: YK).

Raportista käy ilmi, että naiset joutuvat pakomatkallaan pahoinpidellyiksi, ahdistelluiksi ja raiskatuiksi. Salakuljettajat vaativat seksiä maksuksi matkasta tai pelastusliiveistä.

– Lesboksen saarella, jonne saapuu Välimeren yli runsaasti kodeistaan paenneita ihmisiä, on laskettu hukkuneita. Noin 70 prosenttia hukkuneista on naisia, muistuttaa Euroopan parlamentin jäsen Miapetra Kumpula-Natri.

Lääkärit ilman rajoja -järjestö esitteli viime viikolla Euroopan parlamentissa havaintojaan Eurooppaan paenneista naisista. Järjestön hoitamista naisista hyvin suuri määrä, jopa 8-9 prosenttia, oli raskaana.

– Jos emme halua, että naisia hukkuu, raiskataan ja orjuutetaan matkalla Eurooppaan, on järjestettävä laillisia, turvallisia reittejä, joita käyttämällä he voivat hakea turvapaikkaa, Kumpula-Natri sanoo. Turvallisia reittejä tarvitsevat tietysti kaikki, eivät vain naiset.

– Eurooppa tarvitsee yhteisen ja yhteneväisen turvapaikkapolitiikan.

Kumpula-Natri haluaa kiinnittää huomiota myös korkeasti koulutettuihin pakolaisiin.

– Tälläkin hetkellä balkanilaisen maantien laitaa taivaltaa jalan joukko matematiikanopettajia, arkkitehtejä, taloustieteilijöitä, hammaslääkäreitä ja korkeakouluopiskelijoita, kirjoittaa Kumpula-Natri naistenpäivän kolumnissaan Akavalaisessa.

– Kun ihmiset hukkuvat Kreikan saarien rannoille ja Makedonian rajalla taistellaan ruoka-annoksista, korkeakoulutuksen tarjoaminen turvapaikanhakijoille saattaa tuntua turhalta. Sitä se ei kuitenkaan ole.

Euroopan parlamentin S&D-ryhmä esittää seuraavia toimenpiteitä, joilla naisten asemaa helpotetaan:

  • Naispuolisille turvapaikanhakijoille on järjestettävä omia tiloja, kuten omat suihkut ja vessat.

– Erityisesti ilman perhettä matkustavat naiset kohtaavat ahdistelua myös järjestely- ja vastaanottokeskuksissa ympäri Eurooppaa. Ei ole ok, että yksinäinen nainen joutuu nukkumaan kymmenien miesten keskellä, Kumpula-Natri sanoo.

  • Monet naiset matkustavat lasten kanssa. Lapsille pitää saada turvallinen tila ja hoitoa sillä aikaa kun nainen esimerkiksi käy turvapaikkapuhuttelussa tai yrittää järjestellä asioitaan.
  • Turvapaikka pitää voida myöntää sillä perusteella, että nainen on vaarassa joutua kotimaassaan ympärileikatuksi, tai sillä perusteella, että hän on sukupuolensa takia muista syistä hengenvaarassa.
  • Joidenkin naisten oleskelulupa on riippuvainen heidän miestensä oleskeluluvasta.

– Naisia pitää auttaa hakemaan omaa oleskelulupaa siinä tapauksessa että mies karkotetaan tai avioliitto purkautuu, sanoo Kumpula-Natri.

  • Kotouttamisvaiheessa naiset pitää huomioida monin tavoin.

– Onko tarjolla lastenhoitoa kielikurssin ajaksi, saadaanko naispuolisia tulkkeja ja lääkäreitä, osataanko tarjota oikeanlaista psykologista ja terveydellistä apua esimerkiksi traumoihin tai ympärileikkauksiin, pääseekö nainen kursseille, hoitamaan asioita, opiskelemaan ja töihin? Meidän on autettava naisia työmarkkinoille ja kannustettava heitä osallistumaan yhteiskuntaan ja päätöksentekoon.

Miapetran kolumni Akavalaisessa